Armaran 19. luku

FIN - Yksi jäi välistä ja tämäkin on pari päivää myöhässä. Sainpa sen kuitenkin valmiiksi.

ENG - Missed one and this one is a couple of days late. Still managed to finish it, though.

Armaran 19. luku

Amina heräsi väsyneenä eikä olisi noussut sängystä ellei olisi ollut koulupäivä. Hän ei ollut tehnyt edellisen päivän tehtäviä loppuun eikä tiennyt mitään läksyistä. Hän ei jaksanut välittää, koska oli niin rasittunut edellisestä päivästä. Matka kukkulalle keräämään kukkia herra Augustinin apuna oli ollut varmasti paljon hyödyllisempi hänen elämänsä kannalta, kuin luokassa vietetty päivä olisi ollut, mutta Aminasta alkoi tuntua, että neiti Slavan suhtautuminen häneen oli muuttunut. Hän oli ollut poissa koko kesän ja sen lisäksi hän antoi muiden asioiden mennä koulunkäyntinsä edelle. Toki neiti Slava sai aina maksunsa, mutta hänelläkin oli ylpeytensä työstään.

Amina raahusti koululle puoliunessa ja istuutui paikalleen.

Neiti Slava tuli hänen luokseen melkein viimeisenä. ”Ajattelin, että voisit ensi viikolla siirtyä historian tuntien ajaksi edistyneempien oppilaiden pöytään. Luit kesällä sellaisia teoksia, että sinun pitäisi pärjätä heidän kanssaan.”

Amina oli yllättynyt, mutta hyvillään. Hän oli kehittynyt lukemisessa melko paljon kesän aikana, joten hän ehkä pystyisi pysymään siinäkin mielessä pidemmälle opiskelleiden lasten tahdissa. Hänen intonsa laantui jonkin verran lounaan aikaan, kun hän kuuli ystäviltään, että pidemmälle historiaa lukeneet joutuivat myös kirjoittamaan usean sivun mittaisia esseitä. Se olisi paljon lisää työtä Aminalle, joka ei vielä ollut kovin nopea kirjoittamaan. Neiti Slava halusi selvästi testata häntä. Amina päätti selviytyä kaikesta koulutyöstä herra Augustinin auttamisen ohella. Pian olisi talvi, joten hänellä ei kuluisi aikaa kasvien keräämiseen.

***

Seuraavalla viikolla Amina siirtyi historian tunnin aluksi ujosti vanhempien lasten seuraan. Pari heistä katseli häntä kummissaan tai uteliaana, yksi mulkaisi ilkeästi ja Eric hymyili hänelle. Neiti Slava tuli pöydän luo ja esitti heille heidän tehtävänsä: heidän pitäisi ensin lukea katkelma yhdestä kirjasta (joku heistä voisi lukea sen ääneen ja siten säästää heidän aikaansa) ja sen jälkeen heidän tulisi yhdessä pohtia vastauksia kysymyksiin, jotka hän oli listannut heille. Kaikki kysymykset, joihin he eivät ehtisi vastata tunnilla, tulisivat heille läksyksi. Hän tulisi vielä tunnin lopuksi kuulustelemaan heitä.

”Amina voi varmasti lukea tekstin meille,” yksi pojista vinoili.

Amina mutristi suutaan ja oli vastaamassa, kun yksi vanhimmista tytöistä nappasi kirjan. ”Anteeksi nyt vain, Ted, mutta minulla on huomiselle varattuna parempaa tekemistä, kuin kuunnella sinun valittavan miten et ehtinyt tehdä läksyjäsi, koska niitä oli niin paljon. Sitä paitsi hänen on hyvä oppia ensin meidän työskentelytapamme ennen kuin me rasitamme häntä liikaa.”

He kuuntelivat, kun tyttö luki tekstin. Amina kuunteli tarkkaavaisena. Hän oli lukenut kesällä jotain, joka oli sivunnut aihetta eli Armaranin kaupunkeihin määrättyä byrokratiaa pari vuosituhatta aiemmin. Monet asiat olivat myöhemmin muuttuneet, mutta jotkin asiat olivat vielä samalla tavalla säädeltyjä. Hän muisti myös yhden tarinan sivunneen aihetta ja kävi läpi sen sanamuotoja mielessään.

Heidän tehtävänsä keskittyivät aika paljon vertailemaan vanhaa ja nykyistä järjestelmää, johon vanhemmat oppilaat olivat jo tutustuneet aikaisemmin. Amina ei osannut sanoa paljoa eroista, mutta hän pystyi tietoineen lisäämään pari yksityikohtaa kirjassa kerrottujen lisäksi. Useimmat vanhemmat oppilaat eivät halunneet uskoa häntä, mutta kirjasivat kuitenkin ylös hänen mainitsemansa asiat. Heidän hämmästyksensä oli suuri, kun tunnin lopussa neiti Slava totesi tyytyväisenä heidän saaneen enemmän asioita oikein kuin hän oli odottanut. Hän jopa antoi anteeksi viimeiset kaksi tehtävää, joita he eivät olleet ehtineet tekemään.

Koulun jälkeen Eric tuli Aminan luo. Heidän kotimatkansa ei kulkenut pitkään samaa tietä, mutta poika halusi jutella hänelle. ”Onnistuit yllättämään meidät kaikki. Selvästi neiti Slavalla oli syynsä lisätä sinut meidän pöytäämme.”

Amina kohautti olkiaan. ”Luin kesän aikana aika outojakin kirjoja. Tai siis sellaisia, joita ei ehkä olisi odottanut. Sain lainata asiainhoitajan kirjastoa. Se oli todella opettavaista.”

Eric hymyili. ”Sinulla on myös todella hyvä muisti. Muuten et pystyisi sanelemaan melkein sanasta sanaan vanhoja dokumentteja.”

Amina painoi hieman päätään. Aihe oli hänelle vaikea erityisesti Ericin seurassa. Hän oli saanut käsityksen, että Eric tähtäsi virkamieheksi Hademiin tai johonkin suureen kaupunkiin. ”Se on osa minua,” hän sanoi vaisusti.

Eric katsoi häntä kummissaan.

”Kaikilla Fatil on hyvä muisti,” Amina mumisi eikä nostanut katsettaan tiestä.

Eric puri huultaan. ”Niin, tietysti.” Hän ei sanonut enää muuta ennen kuin kääntyi kotiinsa johtavalle tielle ja silloinkin hän vain nosti kättään hyvästiksi.

Amina jatkoi Streckken taloon madellen. Eric oli aina hänelle ystävällinen, mutta hänen perintönsä oli pojalle vaikea aihe. Hän ei voisi olla ystävä Fatilin kanssa tulevassa työssään. Vielä pahempaa olisi, jos poika saisi koskaan tietää hänen olevan Kahtal.

***

Amina toipui matkasta kukkulalle melko hitaasti. Praiella meni oma aikansa toipua eikä se jaksanut auttaa hänen toipumisessaan niin paljoa. Lisäksi Amina pyysi Praie useina iltoina pitämään hänet virkeänä myöhään, jotta hän sai tehtyä rästiin jääneitä tehtäviään. Neiti Slava ei enää joustanut hänen koulutöidensä kanssa, kuten oli aluksi tehnyt hänen aloitettuaan herra Augustinin apuna. Aminan syntymäpäivä tuli ja meni. Pari päivää sen jälkeen hänelle saapui paketti Groshnasta ja vähän myöhemmin kirje Jaredilta. Uusi vuosi oli niin lähellä, ettei hän mitenkään ehtisi Groshnaan, vaikka hän olisi lähtenyt heti. Herra ja rouva Streckken olivat lähteneet joitain päiviä ennen hänen syntymäpäiväänsä eikä heiltä ollut jäänyt mitään ohjeita palvelusväelle hänen merkkipäivänsä suhteen. Aminaa se ei haitannut pahasti. Hän olisi tuskin voinut saada heiltä mitään lahjaa tai onnentoivotusta, joka olisi miellyttänyt häntä.

Amina oli ollut oikeassa siinä, että hänelle jäisi enemmän aikaa muille asioille kasvien kuihduttua syksyllä, mutta herra Augustin kaipasi edelleen hänen apuaan ja tämä alkoi myös opettaa hänelle erilaisia rohtoja, kun ihmiset sairastelivat kylmenevässä säässä. Aminalle jäi kuitenkin enemmän aikaa kuin hän menetti ja hän opetteli innoissaan uusia asioita. Eräs flunssaiselta vaikuttava poika kuitenkin huoletti häntä. Herra Augustinin mukaan pojalla ei ollut suurta hätää, kunhan hän saisi muutaman päivän kuurin rohtoja yskään ja kuumeeseen. Amina kuunteli kuitenkin Praie, jonka mukaan pojan keuhkoja ei voisi pelastaa ja tämä tulisi erittäin todennäköisesti kuolemaan. Amina yritti ilmaista huolensa herra Augustinille, mutta tämä vakuutti, että joskus asiat vaikuttivat vakavammilta kuin mitä oikeasti olivat. Kahden päivän hoidon jälkeen poika vaikuttikin toipuvan hieman, mutta viidentenä päivänä hänen kuntonsa romahti eikä mitään ollut enää tehtävissä. Amina jätti seuraavana päivänä menemättä kouluun ja oli herra Augustinin liikeessä tämän ollessa pojan perheen luona. Hän myös selitti asian neiti Slavalle, kuten se oli – hän oli itse tarjoutunut menemään herra Augustinin avuksi, jotta tämä voisi auttaa perhettä. Neiti Slava määräsi hänelle ylimääräisen esseen kirjoitettavaksi historian tunnin jälkeen.

Joitain päiviä ennen Uutta vuotta monet oppilaat puhuivat koululla siitä, mitä kukakin tekisi. Tenerassa ei ollut tapana kokoontua yhdessä kylälle, vaan monet järjestivät perheen kesken tai hyville ystävilleen juhlia. Amina tiesi olevansa yksin. Herra Streckke oli luvannut palvelusväellekin päivän vapaaksi lounaasta eteenpäin, kunhan keittiössä olisi helposti saatavilla pientä välipalaa. Amina ei siis seurannut kovin tarkkaan muiden keskusteluja ja arvailuja siitä, kuka järjestäisi minkäkinlaiset juhlat ja ketä kutsuttaisiin. Koulusta olisi vapaata ylimääräiset kaksi päivää, joten sekin sai monet iloiselle tuulelle. Amina huomasi historian tunnin aikana, että monilla oli vaikeuksia keskittyä päivän aiheeseen ja tehtäviin, vaikka Uuteen vuoteen oli vielä useita päiviä. Ainoa, joka ei hänen lisäkseen ottanut aktiivisesti osaa keskusteluihin, oli Eric.

Lopulta neiti Slava käski heitä tekemään kaikki aloitetutkin tehtävät kotona uudestaan, koska he eivät olleet saaneet aikaiseksi hyvää vastausta yhteenkään.

”Mitä Streckken talossa tapahtuu Uutena vuonna? En ole kuullut sinun sanovan siitä mitään,” Eric kysyi Aminalta, kun muut oppilaat olivat nousseet pöydästä. Amina oli aina viimeinen, koska hänellä meni eniten aikaa kopioida tehtävät itselleen.

Amina kohautti hartioitaan. ”Herra ja rouva Streckke ovat kaupungissa tapaamassa rouvan sukua ja palvelusväellä on suuri osa päivää vapaana. Ei sen kummempaa,” hän vastasi.

Eric kurtisti hieman kulmiaan. ”Oletko ihan yksin?”

Amina pudisti päätään. ”En oikeastaan. En vain oikein viihdy heidän poikansa seurassa – varsinkaan nyt, kun hän on taas lopettanut syömisen. Jos hän haluaa kuolla, kuolkoot omalla ajallaan. Minä en ole hänen hoitajansa.” Aminan vastaus tuli kiukkuisemmin kuin hän oli tarkoittanut ja hän katsoi Ericiä hieman hämillään.

Poika esitti kuin ei olisi kuullut. ”Minäkin olen tavallaan itsekseni. Pari serkkuani on tulossa käymään, mutta muuten perheeni on poissa. Ajattelin kutsua joitain oppilaita täältä käymään. Sinäkin voit tulla. Serkkuni saattavat puhua politiikkaa koko illan, mutta he jaksavat viihdyttää toisiaan siinä aihepiirissä.”

”Ajattelen asiaa,” Amina lupasi. Hän ei vielä tiennyt mitä ajatella pojan kutsusta. Ehkä tämä vain oli niin kohtelias ja hyvin kasvatettu, ettei voinut jättää ketään yksin juhlapäivänä.

***

Uuden vuoden aattona Streckken poika oli melko heikossa kunnossa. Amina neuvoi palvelusväkeä jättämään tämän omiin oloihinsa, mutta he voisivat käydä tarkistamassa tämän tilan illalla. Viimeistään pojan heikko tila sai hänet tekemään päätöksen lähteä talosta mahdollisimman pitkäksi aikaa. Hän suuntasi Ericin suvun omistamalle talolle pari tuntia ennen auringonlaskua. Amina arasteli hetken aikaa ovella ja nosti kätensä koputtaakseen. Hänen lohdutuksekseen tieltä kuului parin muun oppilaan ääniä. Hän ei ollut yksin.

Palvelija avasi oven ja hymyili Aminalle. Hänen katseensa löysi myös muut lähestyvät oppilaat ja hän siirtyi kumartaen syrjään odottaen, että kaikki olivat sisällä ennen kuin sulki oven. Sitten hän ohjasi heidät kohteliaasti kirjastontapaiseen huoneeseen, jossa Eric ja pari nuorta miestä istui sohvilla.

Eric nousi seisomaan ja toivotti heidät tervetulleiksi.

Ilta sujui melko mukavasti. Useimmat tytöt pitivät Aminalle seuraa, vaikka he olisivat ikänsä puolesta voineet osallistua Ericin serkkujen keskusteluun. Eric ei itsekään osallistunut sukulaistensa väittelyihin paljoa vaan kiersi juttelemassa vuorollaan kaikkien vieraiden kanssa. Serkut yrittivät välillä houkutella vanhimpia vieraita, jotka olivat kuitenkin enintään 17-vuotiaita, keskusteluunsa mukaan. Aminaa he eivät pyytäneet kertaakaan, mikä sopi tytölle.

Lopulta Aminan mielenkiinto miesten keskutelua kohtaan kuitenkin heräsi, kun he puhuivat erään sodan aikaan vallinneesta jalkaväennostosta Armaranissa. Se oli aihe, josta Amina oli kesän aikana lukenut Groshnaa koskevan muistion, joten hän jäi kuuntelemaan miesten väittelyä. Toisen mukaan koko Armaranissa oli ollut käytössä yhtäläinen käytäntö, joka perustui vapaaehtoisuuteen, kun taas toinen väitti, että vapaaehtoisuus oli ollut kunkin alueen asiainhoitajan päätettävissä oleva asia ja monet sotaan lähetetyistä oli valittu mukaan omasta tahdostaan riippumatta. Amina tiesi, että ainakin Groshnan osalta jälkimmäinen piti paikkansa. Groshnassa asiainhoitaja oli saanut valita kutsuiko puhtaasti vapaaehtoisia nuoria miehiä vai laatiko tämä listan potentiaalisista henkilöistä, jotka olisivat keskenään saaneet sopia kuka heistä lähtee, kunhan alueelta saapuisi vähintään kaksi miestä. Silloinen asiainhoitaja oli valinnut neljä nuorukaista, joista kaksi joutui lähtemään vasten tahtoaan, koska kaksi muuta olivat riittävän vaikutusvaltaisista ja varakkaista perheistä, että he saivat painostettua muut perheet lähettämään poikansa. Sota oli kuitenkin jatkunut niin kauan, että sotilaita tarvittiin lisää ja seuraavalla kerralla Everionista oli lähetetty upseereja kiertämään Armarania sopivien nuorukaisten rekrytointiin. Muistion mukaan Groshnasta lähti kaikkiaan viisi nuorukaista sotaan ja heistä vain kaksi palasi.

”Kiinnostaako sinua sotabyrokratia?” Eric kysyi yhtäkkiä.

Amina säpsähti, koska ei ollut huomannut pojan tulleen viereensä. ”Ei oikeastaan. Luin kesällä kyseisestä väennostosta yhdessä kylässä. Ainakaan siellä armeijaan liittyminen ei ollut täysin vapaaehtoista.”

”Mitä siellä tarkalleen tapahtui?” Eric kysyi.

Amina selitti Groshnan käytännön ja miten lisäsotilaiden tarpeessa vapaaehtoisuus ei ollut enää vaihtoehto kenellekään. Kun hän lopetti, hän huomasi serkkujen tuijottavan häntä.

”Mihin perustat väitteesi?” ensimmäisenä puhunut serkku kysyi epäluuloisen ylimielisesti.

”Älä hänestä välitä. Hän on huono häviäjä, mutta minuakin kiinnostaa tietää mistä olet kuullut asiasta,” toinen serkku rauhoitteli.

”Sain lukea asiainhoitajan kirjaston sisältöä kesällä. Siellä oli monta muistiota eri sotiin lähetetyistä joukoista,” Amina vastasi.

”Asiainhoitaja antoi sinun käyttää kirjastoaan?” toinen serkku kysyi epäuskoisena.

”Hän on varmasti jonkinasteinen serkkutyttö tai muuta. Missä päin Armarania tämä kylä sijaitsee?” ensimmäinen kysyi.

”Lähellä Suuren Kiertotien länsireunaa. En ole asiainhoitajan sukua, mutta kylässä asuu serkkujani,” Amina selitti ja hetken empimisen jälkeen lisäsi: ”Maantierosvot tappoivat perheeni kylän lähellä pari vuotta sitten. Olen sen jälkeen asunut jonkun aikaa siellä serkkujen luona.”

Serkut miettivät hetken. ”Miksi sitten olet täällä?” toinen kysyi.

”Täälläkin asuu sukulaisiani, vaikka he eivät olekaan niin läheisiä.”

Serkut kääntyivät katsomaan Ericiin, joka kohautti olkiaan ”Streckken perhe.”

”Eikö heitä kutsuttu tänne?” ensimmäinen serkku kysyi kulmaansa kohottaen kuin kritisoidakseen Ericin tapoja.

”Herra ja rouva Streckke ovat rouvan sukulaisten luona kaupungissa ja heidän poikansa on sairaana,” Amina vastasi nopeasti.

”Emme ole paljoa tekemisissä Streckken perheen kanssa,” Eric vastasi. ”Amina on kuitenkin koulussa osoittanut hyvää arviointikykyä ja ikäisekseen kattavaa historiantuntemusta, ja opettajamme neiti Slava on siirtänyt hänet historiantunneilla edistyneimpien oppilaiden joukkoon.”

Serkut nyökkäilivät ja palasivat oman keskustelunsa pariin. Amina oli kuitenkin vasta lapsi, vaikka kuinka etevä olisikin.

”Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut-” Amina aloitti sanomaan Ericille, joka vain pudisti päätään ja hymyili. ”He yllättyvät joka kerta, kun joku mistään kaupunkia pienemmästä paikasta tuleva henkilö tietää jotain, mitä he eivät.”

Amina uskalsi hymyillä vähän.

”Ennemmin minun pitäisi pahoitella heidän käytöstään kaikkia vieraita kohtaan, kun he vain puhuvat keskenään itseään kiinnostavista asioista, joista he voisivat puhua milloin vain,” Eric hymähti.

Myöhään illalla palvelijat lähtivät saattamaan vieraita koteihinsa. Amina ja muutama muu oppilas olivat matkalla samaan suuntaan ja heidän mukaansa lähti kaksi palvelijaa. Toinen palvelija jäi aina odottamaan tielle muiden kanssa, kun toinen saattoi kunkin vieraan ovelle asti. Streckken talo oli vuorossa toisena ja Amina kiitti palvelijaa, joka kumarsi kevyesti ja odotti, että Streckken perheen palvelijat päästivät tytön sisään.

Aminalle tarjottiin iltapalaa keittiössä ja paikalla olevat palvelijat olivat uteliaita kuulemaan millainen ilta hänellä oli ollut. Amina ajatteli, että se johtui varmasti siitä, että Streckket ja Ericin sukulaiset eivät oikeasti olleet paljoa tekemisissä keskenään. Hän kuvaili palvelijoille taloa, vieraita, Ericin sukulaisia ja illan puheenaiheita melko yleisesti ja sanomatta mitään vähääkään negatiivista kenestäkään. Palvelijat olivat innostuneita kuulemaan erityisesti Ericin serkkujen kanssa käydystä keskustelusta, koska kaikki kylässä tiesivät, että suvun jäseniä oli melko korkeissakin viroissa isommissa kaupungeissa.

Lopulta taloudenhoitaja kysyi haluaisiko Amina vielä käydä katsomassa Streckken poikaa. Amina totesi, ettei halunnut herättää tätä ja että hän oli itsekin jo aika väsynyt. Hän ei oikeasti vain halunnut mennä katsomaan nuorta miestä, jolle hän ei ollut mielestään mitään velkaa. Praiekaan ei ollut kiinnostunut miehen tilasta. Se oli jo kertaalleen nähnyt itseään näännyttävän ihmisen.