Armaran 14. luku

Amina seurasi hymyillen Jaredin esitystä ja uskaltautui vilkaisemaan silmäkulmastaan kavereitaan. He seurasivat esitystä hullaantuneina.

Jared pyysi sepältä lisää soihtuja ja jatkoi edelleen onnistuneesti jonglöörausta. Lopulta hän poimi soihdut ilmasta ja kumarsi syvään yleisölle. Hän sai raivoisat suosionosoitukset.

Seppä otti häneltä vastaan soihdut ja asetteli ne tukevasti rautaiseen sankoon pystyyn.

”Kiitos, kiitos paljon, mutta en oikeastaan tullut tänne tänään esiintymään!” Jared sanoi yleisölle. ”Ikäväkseni saavuin paikalle vasta myöhään iltapäivällä ja menetin suuren osan tarinoista. Nyt pyydän, jos vain teidän joukostanne vielä löytyy joku, joka jaksaisi kertoa edes yhden hienon tarinan, voisiko sellainen henkilö astua esiin?” Hän kääntyi katsomaan Aminaan.

Amina hymyili niin leveästi, että hänen poskiinsa sattui, mutta hän ei välittänyt. Hän astui kohti lavaa eikä kuunnellut yleisön muminoita, jotka kenties liittyivät johonkin aiempaan tarinankertojaan ja miten he hakisivat tämän paikalle.

Jared hyppäsi alas lavalta ja nosti Aminan ylös. Hän asettautui istumaan haara-asentoon maahan hymyillen. ”Jokin oikein mahtipontinen tarina, jos saan pyytää.”

Amina kääntyi katsomaan yleisöön. Suurin osa kyläläisistä ja paljon kauppiaita ja käsityöläisiä sekä muita muualta tulleita oli vielä paikalla. Hän tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan ja punan nousevan poskilleen. Hän hengitti pari kertaa syvään ja lausui alkuun yhden Fatilien tervehdyksistä, jollaisia hän muisti vanhempiensa esittäneen aina ennen tarinaa.

Muutamat kyläläiset mutisivat hyväksyvästi. Ehkä heidän lapsensa olivat osanneet kertoa hänen tarinoinnistaan tienpaikkauspäivänä.

Amina valitsi tarinakseen pitkän kuvauksen Everionin yhdestä sisällissodasta noin 1500 vuoden takaa. Hän tiesi, että tarinasta oli yksityiskohtaisempikin versio, mutta hän ei onnekseen muistanut sitä kokonaan. Siinä kuvattiin lenteleviä irtokäsiä ja muita irti hakattuja ruumiiden kappaleita. Kyseinen sota oli ollut siitä erikoinen, että kaikki Kahtal olivat kieltäytyneet taistelemasta minkään armeijan puolella ja ainakin viisi eri osaa Everionia oli taistellut toisiaan vastaan. Liittoumat ja sopimukset oli rikottu päivissä ja jokainen osapuoli oli häikäilemättömästi havitellut omaa etuaan ja Everionin herruutta. Sodan loputtua Everionin pääkaupungin Epruksen yliopistolle ja sen rehtorille annettiin uusi tehtävä ylläpitää Everionin sisäistä rauhaa tiedon ja sivistyksen voimalla. Samalla Eprus haluttiin vakiinnuttaa kaiken hallinnon keskittymänä, sillä monet suuret kaupungit olivat yrittäneet kahmia itselleen lisää alueellista hallintoa ja valtaa vuosisatojen kuluessa.

Saatuaan tarinan kerrottua loppuun Amina niiasi syvään ja sai yleisöltä raikuvat aplodit. Hän uskaltautui ensimmäistä kertaa katselemaan yleisön joukkoon kunnolla ja näki Streckken perheen melko lähellä lavan sivustaa. Neiti Slava oli keskellä ihmismassaa mietteliään näköisenä. Hänen kavereitaan oli edelleen lähellä lavaa ja muita oppilaita perheineen näkyi siellä täällä yleisössä.

Jared nousi seisomaan ja väki hiljeni. Hän vaikutti hieman hämmentyneeltä omasta arvovallastaan, mutta pyysi Aminalta toista tarinaa.

Amina niiasi, mutta epäröi hetken.

Sinä aikana Jared keksi pyytää yleisöltä juotavaa ääntään kuluttaneelle tarinankertojalle ja paikalle saatiin nopeasti ämpärillinen raikasta vettä suoraan kaivosta.

Amina suostui kertomaan toisen tarinan, mutta hän valitsi huolella melko lyhyen ja iloisen tarinan, koska tunsi olevansa jo melko rasittunut.

Hän sai jälleen kuuluvat suosionosoitukset tarinansa päälle, mutta siihen oli selvästi hyvä lopettaa. Monet perheet ohjasivat lapsiaan kotia kohti ja ilta oli selvästi viilennyt.

Jared auttoi Aminan alas lavalta. Hän hymyili, muttei sanonut mitään.

Amina vakavoitui. ”Olinko minä ihan huono?”

Jared pudisti päätään. ”Jännitit jonkun verran, mutta tarina meni tosi hienosti. Kun saat lisää kokemusta, pystyt eläytymään paremmin. Kukaan ikäisesi ei varmasti olisi pystynyt parempaan.”

Aminan kaverit liikkuivat levottomasti hänen näkökenttänsä laidalla ja hän kääntyi heidän puoleensa. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään.

”Hän on todella taitava, eikö vain?” Amina aloitti, koska halusi kavereidensa huomioivan lavan tapahtumia jotenkin.

Pari tyttöä kikatti, yksi yritti katsoa Jaredia silmiin, mutta käänsi viime hetkellä katseensa, ja pari nyökytteli päitään. ”Tunnetko hänet?” yksi uskaltautui kysymään puoliksi kuiskaten.

Amina hymyili. ”Hän on perheystävä. Ei tosin täältä,” Amina totesi ja vilkaisi nopeasti ympärilleen, jos Streckken perhe olisi kuuloetäisyydellä. Joku taputti Aminaa olkapäälle ja hän kääntyi katsomaan.

Herra Augustin hymyili hänelle ystävällisesti. ”Oivia tarinoita. En tiennytkään, että olet Fatil-sukua. Herra Streckke ei ole koskaan maininnut asiasta. Oletko sukua hänen vaimonsa kautta?”

Amina pudisti päätään. ”Herra Streckke ei käsittääkseni halunnut jatkaa suvun perinnettä, mutta hän olisi ollut oikeutettu oppimaan tarinoita.”

Herra Augustin tuumi hetken ja vilkaisi hieman hämmentyneenä kuiskivia ja hihitteleviä koulutyttöjä. ”Oletko aiemmin kiertänyt markkinoilla tarinoimassa?”

Amina pudisti päätään. ”Kun kysyin lupaa ensimmäisen kerran toisaalla, asiainhoitaja sanoi, että olen vielä liian nuori esiintymään. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kerron itse tarinoita, vaikka olen ollut vanhempieni mukana monta kertaa.”

Herra Augustin nyökytteli. ”Aivan, mainiota. Hyvä. Hyvä. Toivottavasti palaat kuitenkin vielä...” hän mutisi ja käveli omille teilleen ajatuksissaan.

”Herra Augustin on kylän herbalisti,” Amina selitti Jaredille, joka nyökkäsi ja hymyili huvittuneena.

Vanhemmat yrittivät paimentaa lapsiaan kotia kohti, mutta monet olisivat vielä halunneet jäädä juttelemaan Aminalle. He lähtivät kuitenkin liikkeelle, kun neiti Slava lähestyi Aminaa.

Amina niiasi opettajattarelle.

”Olen positiivisesti yllättynyt. En ole aiemmin kuullut montaa Fatil-tarinaa ja ne ovat olleet... lyhyempiä ja yksinkertaisempia. Muistisi on todella hyvä,” neiti Slava kehui Aminaa. Hän yritti välttää katsomasta Jaredia, mutta vilkuili kuitenkin tätä silmäkulmastaan.

Amina niiasi. ”En olisi esiintynyt, jos en olisi osannut kertoa jotain muuta kuin lastensatuja.”

Neiti Slava nyökkäsi ja käänsi katseensa sivummalle. ”Hyvää iltaa, herra Streckke, rouva Streckke,” hän sanoi ja nyökkäili lähestyvälle perheelle.

Amina katsoi olkansa yli. Streckken perhe käveli hitaasti ja arvokkaasti heitä kohti paistatellen hänen saaavutuksellaan aivan kuin se olisi heidän ansiotaan. Amina niiasi heillekin.

”Kaunista, kultaseni. Oli selvästi hyväksi suvulle, että isäsi otti vastuun tarinankerronnasta,” herra Streckke sanoi. Amina ajatteli, että sen oli varmaan tarkoitus olla suurikin kehu.

”Halusin tehdä parhaani. En olisi pyytänyt saada esiintyä, jos en olisi ollut varma pystyväni siihen.”

Herra Streckken katse siirtyi Jarediin. Vaikka hänen ilmeensä ei muuttunut, Aminaa kylmäsi.

Jared kumarsi kevyesti. ”Hyvää iltaa, herra. Olen Jared. Palasin juuri Everionista sepän opista, ja koska olin täällä päin Armarania, ajattelin tulla tervehtimään Aminaa. Tutustuin häneen, kun hän muutti Krosin ja Emman luo asumaan,” hän esitteli itsensä kohteliaasti.

Amina kuvitteli herra Streckken katseen pehmenevän hieman. ”Ihanko totta? Sepä mukavaa. Hän on ollut oikein reipas tyttö täällä asuessaan.”

Amina mietti kuumeisesti, miten saisi Streckken perheen arvostamaan Jaredia tämän arkisesta ammatista huolimatta.

”Everion on kovin kaukana lähteä vain kisälliksi,” neiti Slava kommentoi.

Jared hymyili. ”Suoritin sepänoppini jo Armaranissa ja lähdin opettelemaan erikoisempia taontatekniikoita muualle. Lähden seuraavaan pajaan Juhvianiin ensi syksynä.”

Herra Streckke oli selvästi positiivisesti yllättynyt. Neiti Slavakin vaikutti yllättyneeltä, mutta hillitsi itsensä nopeasti.

”Matkustatko useinkin eri puolille Armarania?” rouva Streckke kysyi.

”Mestarini omistaa parikymmentä pajaa ympäri Armarania, pääasiassa lännempänä ja keskiosissa, joten matkustan jonkun verran. Jos hän nimeää minulle kisällin, saatan pysyä paikoillani vähän kauemmin,” Jared vastasi.

”Luulin, että sepät elävät ja työskentelevät vain yhdessä paikassa,” Streckken poika kommentoi hieman kummissaan.

Jared nyökkäsi. ”Useimmat sepät oppivat ja työskentelevät samassa pajassa koko ikänsä, mutta mestarini on kerännyt omistukseensa useita pajoja. Kaikki ovat tosin pienemmissä kylissä. Hän ei ole halunnut lähteä kilpailemaan kaupunkien markkinoille, mutta hänellä on vähintään yksi kisälli jokaista pajaa kohti ja hän palkkaa muutamaa valmistunutta seppää. Hän on myös suhtautunut erittäin kannustavasti haluuni matkustaa ja oppia lisää tekniikoita,” Jared selitti.

”Olen yllättynyt. En koskaan ajatellut, että sepällä voisi olla kunnianhimoa tai mahdollisuuksia kehittää uraansa tavallista työtään pidemmälle,” herra Streckke myönsi.

Jared kumarsi. ”Monikaan ei halua tai heillä ei ole mahdollisuutta oppia enempää, mutta minä aion käyttää jokaisen eteeni tulevan mahdollisuuden. Tahdon löytää omien kykyjeni rajat, jos sellaiset ovat olemassa. Jos nyt suotte anteeksi, takanani on pitkä matkapäivä, vaikka nautinkin ajastani markkinoilla. Toivotan teille kaikille oikein hyvää yötä,” hän sanoi ja kumarsi uudestaan. Hänen kävellessään pois päin Amina näki hieman etäämmällä Teneran sepän, joka selvästi odotti Jaredia, mutta oli kohteliaasti jäänyt keskustelun ulkopuolelle.

Neiti Slava toivotti heille myös hyvää yötä ja vilkuili takaisin koululle kävellessään Jaredin perään.

Amina mietti, kuinka suuren vaikutuksen Jared oli tehnyt niihin kyläläisiin, jotka tavallisesti pitivät käsityöläisiä alempiarvoisina ihmisinä. Komea ja kunnianhimoinen, mutta kuitenkin hyvätapainen mies, joka tiesi mitä halusi ja mitä sen eteen täytyi tehdä. Niitä ominaisuuksia ei ollut läheskään jokaisella sivistyneelläkään ihmisellä.

Streckken perhe ei kysellyt Aminalta enempää Jaredista, mutta Amina oli varma, että he keskustelisivat vielä keskenään tai tuttaviensa kanssa tästä poikkeuksellisesta työläisestä.

Amina painoi lopulta pään tyynyynsä lopen uupuneena. Hän oli jännittänyt esiintymistä, mutta oli nauttinut siitä. Praie oli varmasti tehnyt jotain hänelle, jotta hän oli pysynyt rauhallisena. Se oli läsnä, muttei sanonut tai tehnyt mitään. Se ei kuitenkaan murjottanut. Ehkä silläkin oli ollut mielenkiintoinen päivä.

***

Seuraavana aamuna Amina nousi aikaisin, vaikka oli edelleen väsynyt. Hän halusi ehtiä sepänpajalle ennen koulua, jotta ehtisi varmasti nähdä Jaredin, sillä hän ei tiennyt kuinka pian tämä jatkaisi matkaansa.

Teneran seppä ja Jared olivat hereillä ja sytyttämässä tulta pajan uuniin, kun Amina koputti varovasti ovelle ja kurkisti sisään. Hän sai ystävällisen ja lämpimän vastaanoton.

Jared oli lähdössä vielä samana päivänä, mutta hän oli luvannut ensin auttaa seppää jossain asiassa kiitoksena yösijan tarjoamisesta. Hän oli kuitenkin aikeissa matkustaa pariin läheiseen kylään joitain viikkoja myöhemmin ja lupasi tulla tervehtimään Aminaa uudestaan, jos vain ehtisi.

Amina muisti luvanneensa Krosille ja Emmalle palaavansa viimeistään alkukesän aikaan ja hän kysyi Jaredilta voisiko tämä ehkä matkustaa hänen kanssaan.

He tulivat lopulta siihen päätökseen, että Amina voisi jo muutaman viikon päästä lähteä Jaredin kanssa, jos hän vain saisi sovittua asiansa Tenerassa neiti Slavan ja herra Augustinin kanssa.

Amina kiirehti kouluun iloisena. Hän tarkkaili neiti Slavaa, koska pohti haluaisiko tämä kysellä lisää Jaredista, mutta neiti Slava käyttäytyi kuten yleensä. Monet lapset halusivat kuitenkin jutella Aminalle Jaredin esityksestä.

Amina keräsi rohkeutensa seuraavana päivänä ja tiedusteli neiti Slavalta miten hänen poissaolonsa monta viikkoa vaikuttaisi hänen opintoihinsa. Neiti Slava oli ensin hieman yllättynyt, mutta ymmärsi kuitenkin Aminan kaipuun tavata muita sukulaisiaan, ja lupasi, ettei hänen koulunkäyntinsä kärsisi pahasti, jos hän jaksaisi harjoitella. Kuten Amina oli nähnyt, hänellä oli muitakin oppilaita, jotka olivat ajoittain poissa ja pärjäsivät silti koulussa.

Seuraavaksi Amina tiedusteli herra Augustinilta, mitä tämä oli mieltä, jos hän olisi poissa useita viikkoja. Herra Augustin oli hieman pettynyt, mutta yhtä ymmärtäväinen kuin neiti Slava. Hän esitti vain toiveen, että Amina palaisi hänen avukseen heti, kun palaisi Teneraan. Amina lupasi ja oli kiitollinen, että sai oppia lisää herbalismia.

Viimeisenä Amina puhui Streckken perheelle. Heitä ei lopulta kiinnostanut paljoa milloin Amina lähtisi ja koska tämä palaisi, kunhan he saisivat siitä tiedon jonkin aikaa aikaisemmin. Amina oli tyytyväinen, että pääsisi edes joksikin aikaa pois talosta. Tenerassa oli paljon asioita, joita hän jäisi kaipaamaan – koulu, herra Augustin ja herbalismi, ystävällinen seppä ja uudet kaverit, mutta Streckken perheessä hän tunsi aina itsensä alempiarvoiseksi ja huonoksi.