Armaran 15. luku

Aminan päivät kuluivat nopeasti hänen yrittäessään saada mahdollisimman paljon tehtyä muutamassa viikossa. Hän keskittyi kouluun ja teki tunnollisesti läksynsä, mutta auttoi joka päivä herra Augustinia muutaman tunnin ja oppi herbalismia. Amina alkoi pikku hiljaa oppia joidenkin rohtojen käyttöä, kun hän kuunteli työnsä ohella herra Augustinin ohjeita asiakkaidensa erilaisiin vaivoihin. Yleisimmin ihmiset hakivat apua päänsärkyyn ja vatsakipuihin. Joskus päänsärky oli seurausta liiasta paikoillaan istumisesta ja se hellitti liikunnalla ja hieronnalla, joskus joku oli ollut liian kauan auringossa, joskus kyseessä oli aidosti sairaus. Vatsan kipuilulle ei aina ollut yhtä helppoa löytää syytä, mutta harvoin kyse oli mistään mitä herra Augustin ei olisi voinut ainakin lievittää. Erityisesti kylän naiset saivat tiettyjä yrttejä, ja Amina painoi kaiken mieleensä. Hän ehti myös tavata Tessaa parina päivänä viikossa, mutta muiden lasten kanssa hän ei viettänyt aikaa koulun ulkopuolella.

Amina kirjoitti Krosille, vaikka oli varma, että Jared oli jo ilmoittanut matkustavansa hänen kanssaan. Hänestä tuntui, että kaikki ylimääräinen kirjoittaminen olisi hänelle hyödyksi, koska hän ei tiennyt milloin palaisi Teneraan. Neiti Slava ei ollut vielä puhunut hänelle miten hän voisi harjoitella poissaollessaan, mutta Amina epäili, ettei saisi isoa läjää tehtäviä mukaansa, vaan hänen täytyisi keksiä muita tapoja harjoitella.

Krosin vastaus Aminan aiempaan kirjeeseen saapui pari päivää ennen lyhyttä viestiä Jaredilta, jossa tämä kertoi olevansa kolmen päivän päästä läheisessä kylässä. Hän ei ollut vielä varma ehtisikö samana päivänä hakemaan Aminaa, mutta hän pyysi tätä olemaan valmiina lähtöön.

Amina ilmoitti heti seuraavana päivänä lähtönsä olevan lähellä. Streckken perhe kiitti tiedosta, mutta sen enempää asia ei heitä kiinnostanut. Neiti Slava oli hieman pettynyt, että sai vain parin päivän varoituksen asiasta, mutta hän lupasi järjestää seuraavana iltapäivänä ylimääräisen hetken aikaa ohjeistaa Aminaa matkaa varten. Herra Augustin oli hieman allapäin, mutta yritti rohkaista Aminaa tutustumaan ympäröivään maailmaan niin paljon kuin vain mahdollista. Amina lupasi tarkkailla matkallaan tuttuja kasveja ja mahdollisuuksiensa mukaan jopa kerätä niitä talteen.

***

Jared saapui Teneraan iltapäivällä. Monet oppilaat olivat innoissaan, koska he toivoivat uutta soihtuesitystä, mutta heille selvisi nopeasti, että Jared ei ollut tullut viihdyttämään ketään. Osa jopa loi Aminaan vihaisia katseita ja mutisi jotain yhteisten hommien pakoilusta, sillä seuraava päivä olisi jälleen yleishyödyllistä toimintaa eikä Amina olisi enää osallistumassa siihen.

Amina haki matkatavaransa Streckken talolta ja hyvästeli palvelusväen. Kukaan perheenjäsenistä ei ollut juuri paikalla, joten Amina kirjoitti nopeasti lyhyen viestin, jossa hän kiitti katosta päänsä päällä ja lupasi ilmoittaa hyvissä ajoin ennen paluutaan saapumisestaan. Amina kiirehti takaisin kylään ja sepänpajalle.

Jared nosti Aminan säkin rattaiden kyytiin ja auttoi tytön kuljettajanpenkille. Hän loikkasi itse ketterästi perään ja hyvästeli sepän, jonka kanssa hän oli keskustellut Aminan saapuessa.

Matka sujui leppoisasti ja Amina kuunteli mielenkiinnolla mitä kaikkea Jared oli ehtinyt oppimaan, vaikkei hän ymmärtänyt erilaisista taontatekniikoista mitään. Heidän määränpäänsä oli parin tunnin päässä ja he jäivät yöksi majataloon. Aamulla Jared lähti hoitamaan asioitaan ja Aminalle jäi aikaa tutustua kylään. Se oli Teneraa ja Groshnaa pienempi ja siellä sijaitsi yksi Jaredin pomon pajoista. Amina kierteli ympäri kylää ja sen lähimetsiä. Hän poimi mukaansa muutaman helposti kuivattavan kasvin, mutta jätti enemmän säilöntää vaativat maastoon.

Nälkä ajoi Aminan lopulta takaisin kylään ja hän uskaltautui sisään pajaan. Kuuman metallin haju iski vastaan voimakkaana ja sisällä oli melkein sietämättömän lämmintä. Amina seurasi turvalliseksi kokemastaan nurkasta, miten Jared ja kaksi nuorempaa kisälliä takoivat ja muovasivat metallista haluamaansa esinettä. Lopulta hänen vatsaansa sattui niin pahasti nälästä, että hänen oli pakko avata suunsa. ”Mikä siitä tulee?” hän kysyi, koska ei kehdannut heti sanoa olevansa nälkäinen.

Jared ja kisällit kääntyivät katsomaan häntä. ”Siitä tulee aisa suuriin vaunuihin,” Jared vastasi. Hikeä valui hänen kasvoiltaan ja hänen hiuksensa olivat liimaantuneet ohimoille. Hän mutisi jotain kisälleille, jotka nyökkäsivät. ”Tutkitko jo koko kylän läpikotaisin?” Jared kysyi Aminalta.

Amina kohautti olkiaan. ”En mennyt mihinkään taloon sisään, joten nähtävää ei ollut kovin paljoa, mutta lähimetsissä oli joitain kasveja, jotka tunnistin,” hän vastasi.

”Tekisitkö meille palveluksen?” Jared kysyi ja vastausta odottamatta ohjeisti Aminalle, mistä saisi ostettua hyvää leipää ja edullisesti kananmunia ja antoi hänelle rahaa niitä varten.

Amina nyökkäsi ja palasi raikkaaseen ulkoilmaan. Jaredin antamat kolikot olivat vielä lämpimiä ja hiestä tahmeita, mutta Amina puristi niitä kädessään. Hän osti ruokatarpeet Jaredin ohjeiden mukaan ja palasi pajalle.

Ensimmäien kisälli pyysi tytöltä munat, jotka hän rikkoi pannulle ja paistoi kokkeliksi. Jared otti Aminalta leivät ja viipaloi ne lautaselle. Toinen kisälli siirsi ulos muutaman jakkaran. He siirtyivät ulos raikkaaseen ilmaan nauttimaan kevyttä lounasta. Jared esitteli Aminan kisälleille kunnolla ja nämä pyysivät heti innoissaan Aminaa kertomaan jonkun tarinan. Amina suostui mielellään ja heidän nopeaksi tarkoitettu lounaansa venyi yli tunnin mittaiseksi. Jared ja kisällit palasivat työnsä pariin, mutta Jared lupasi, että se olisi parin tunnin päästä valmis ja he voisivat sitten jatkaa matkaansa itään. Amina käyskenteli lähimetsissä jonkun aikaa ja palasi sitten pajan luo odottamaan.

Jared hyvästeli kisällit ja haki heidän tavaransa majatalosta.

Matka alkoi yhtä leppoisasti kuin edellisenä päivänäkin ja Amina kertoi mitä oli nähnyt kylässä. Jared kertoi kisälleistä, jotka olivat pääasiassa hänen vastuullaan. Hänen pomonsa oli määrännyt hänelle pari muutakin jo melko edistynyttä kisälliä eri kylissä, joten hän matkustelisi paljon kesän aikana. Hetken päästä mies vakavoitui. ”Onko Tenerassa ollut kiva asua?”

Amina nyökkäsi. ”Olen oppinut paljon asioita koulussa. Neiti Slava on antanut minun jo lukea joitain juttuja historiasta. Hän kai ajatteli, että ne olisivat minulle helppoja, koska tunnen niihin liittyviä tarinoita. En ole vielä ehtinyt lukea paljoa, koska en ole kovin nopea lukemaan. Ja seppä on kiva ja ystävällinen. Monet eivät juttele hänen kanssaan muuten kuin, jos tarvitsevat jotain, mutta minusta on kiva käydä pajalla aina välillä.”

Jared naurahti. ”Ei kai minulla ole sinuun niin huono vaikutus?”

Amina virnisti. ”Ei se ole huono vaikutus. Minusta on mukavampi tuntea ihmisiä kuin esittää olevani parempi kuin he, koska käyn koulua tai jos minulla olisi paljon rahaa.”

”Se on hyvä lähtökohta elämään. Mutta onko sinulla oikeasti ollut mukavaa Tenerassa muuten kuin koulussa ja sepän kanssa jutellessa? Ainakin se parantaja taitaa pitää sinusta.”

Amina nyökkäsi. ”Herra Augustin oli tosi pettynyt, kun lähdin, mutta lupasin palata auttamaan. Ja haluan oppia lisää kasveista. Minulla on jo paljon kerrottavaa Emmalle, jotta hän voi kasvattaa hyödyllisiä juttuja puutarhassa.”

”Et vieläkään vastannut alkuperäiseen kysymykseen,” Jared huomautti.

Amina tuijotti hetken tietä sanomatta mitään. ”En oikein pidä Streckken perheestä. Heillä on tosi tyhmiä ajatuksia siitä, mikä tekee ihmisestä hyvän tai sivistyneen. Mutta herra Streckke oli järjestänyt minulle koulupaikan valmiiksi ja saan asua heidän luonaan ja siellä on turvallista.”

Jared nyökkäsi vakavana. ”He vaikuttivat oman arvonsa tuntevilta ihmisiltä. Ymmärrän, jos et viihdy siellä. Kai he sentään kohtelevat sinua hyvin?”

Amina kohautti olkiaan. ”Olen sukua, joten en ole ihan huono ihminen. Ja tykkään olla koulussa, joten ainakin yritän sivistää itseäni ja he arvostavat sitä. Heitä ei kiinnosta kukaan heidän mielestään vähäarvoinen. Luulen, että heillä on edelleen vaikeaa ymmärtää sinua, koska olet periaatteessa vain työläinen, mutta käyttäydyt hyvin ja tahdot tulla paremmaksi työssäsi.”

”Neiti Slavahan pitää maksullista koulua. Kuka maksaa koulumaksusi?” Jared kysyi. Aminasta se oli epäreilu kysymys. Se ei ollut Jaredin asia. ”Tiedät kyllä, että Kros kysyy sinulta samaa jossain vaiheessa. Ei ehkä vielä tällä kertaa, mutta jossain vaiheessa hän epäilee, että sinua ei kohdella niin hyvin kuin mahdollista. Eikä sinun pitäisi missään tapauksessa valehdella hänelle.”

Amina kiemurteli penkillä. Hän ei halunnut vastata. Jared oli pukenut sanoiksi asioita, joita hän ei ollut halunnut ajatella. Tarinanahasta oli toki saatu paljon rahaa ja se oli hänen rahaansa, mutta Kros ei varmasti antaisi hänen käyttää sitä koulumaksuihin. Lopulta Amina huokaisi. ”Saan kuitenkin alennusta, koska olen orpo. Eikä minulla kulu rahaa oikein mihinkään. Paitsi pariin kirjeeseen, mutta se ei ole paljon,” hän mutisi.

Jared taputti häntä olkapäälle. ”Jutellaan vaikka yhdessä Krosin kanssa tästä. Hän ei saa olla niin typerä, että asettaisi itsensä, Emman ja lapsensa ongelmiin sen takia, että haluaa auttaa sinua. Minusta on väärin, että joudut maksamaan koulusi itse, mutta tämä Streckken perhe pitäköön päänsä. Sinusta kasvaa joka tapauksessa parempi ihminen kuin he ovat, koska et arvota ihmisiä tyhmillä perusteilla.”

Amina uskaltautui vilkaisemaan Jaredia. Mies, jonka hän tapasi ensimmäisen kerran perheensä kuoltua ollessaan shokissa. Siitä hetkestä lähtien valon kimallus tämän kultaisissa korvarenkaissa oli ollut hänelle ystävällinen ja turvallinen näky. Oikeudenmukainen mies, joka halusi auttaa tuttujaan parhaansa mukaan kuitenkin samalla omaan tavoitteeseensa pyrkien. Järjen mies, joka osasi valita sanansa tilanteen mukaan, mutta ei halunnut kääntää katsettaan kohdatessaan vääryyttä. Sankari, Amina ajatteli ja hymyili.

He eivät puhuneet paljoa illan aikana ja pysähtyivät ennen pimeää erään kylän majataloon.

***

Amina jännitti hieman uutta päivää ja matkaa Jaredin kanssa. Hän ei halunnut puhua enää Tenerasta ja sen ihmisistä – ainakaan eräästä tietystä perheestä. He saivat kuitenkin matkaseuraa parista muusta vaunusta, jotka olivat matkalla samaa tietä. Amina istui vuorotellen eri vaunuissa ja kertoi kaikille pari tarinaa. Matkalaiset olivat käsityöläisiä ja nauttivat hänen sanoistaan, joita heillä ei ollut mahdollisuutta kuulla edes joka markkinoilla. He matkustivat yhdessä muutaman päivän ja hajaantuivat sitten eri suuntiin. Aminan ei silti tarvinnut pelätä, että Jared palaisi hänelle kiusallisiin puheenaiheisiin, vaan mies halusi kuulla lisää tarinoita. Monta päivää kului leipposasti Aminan yrittäessä muistaa kaikki mahdolliset tarinat, joita hänen vanhempansa olivat kertoneet tai joita hän oli koskaan itse kuullut.

”Minä olen joskus miettinyt millaista olisi olla Kahtal,” Jared sanoi yllättäen yhtenä päivänä.

Amina säpsähti hieman. Lausahdus oli itsessään kiehtova, mutta myös vaarallinen, koska Kahtalien tukeminen tai minkäänlainen ihannointi oli edelleen tabu. Lisäksi Aminaa pelotti mihin keskustelu voisi päätyä.

”Lähinnä mietin, että olisi hienoa, jos seppänä minulla olisi Keok. Voisin kontrolloida tulen lämpötilaa pajassa tarkalleen. Se helpottaisi joitain taontatöitä huomattavasti,” Jared selitti.

Amina tuumi hetken. ”Eli haluaisit kantaa Keokia, koska se olisi paras apu työssäsi?”

Jared nyökkäsi. ”Oletko sinä koskaan miettinyt, mikä Gahim olisi sinulle paras?”

Amina pudisti päätään. ”En ole koskaan miettinyt millaista olisi olla Kahtal, joten en ole oikein ajatellut mikä Gahim olisi kivoin.”

”Sinulle voisi sopia Panga tai Trua. Saisit äänesi varmasti kuuluviin kertoessasi tarinoita,” Jared ehdotti.

Amina hymyili. ”Ehkä. Toisaalta Keok voisi pitää minut lämpimänä aina matkustaessa. Ja Fansi olisi kiva, jos matkalla sataa, niin se voisi pitää minut kuivana.”

Jared virnisti. ”Mehga voisi auttaa sinua kasvien etsimisessä ja kasvattamisessa.”

Amina naurahti. Hän oli hetkessä rentoutunut hankalasta keskustelunaiheesta huolimatta. Jared ei tiennyt eikä saisikaan tietää Praiesta. Ei ainakaan vielä. Toisaalta Aminan luottamus miestä kohtaan kasvoi suunnattomasti. ”Ehkä. Mutta jos minun pitäisi valita vain yksi... Todella vaikea päättää. Ehkä se olisi Panga. Olen tavannut pari niitä ja ne ovat olleet ihan kivoja.”

Jared vaati uteliaana kuulla kaikista Aminan kohtaamisista Gahim kanssa, ja Amina kertoi kaikista hautausmaalla tapaamistaan sekä kahdesta Keokista ja matkoillaan tapaamistaan Gahim sekä Teneran ujosta Gahim, jota hän ei ollut vielä tunnistanut.

Aminan lopetettua Jared mietti pitkään. ”Olen välillä nähnyt jonkun Gahim metsikössä tai kylien laidoilla. En ole tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Ehkä ensi kerralla vaan menen tervehtimään.”

Amina nyökkäsi. ”Jos ne eivät lähde heti pois, ne ovat varmaan uteliaita. Sitä paitsi on tosi typerää, että sanonta ”Gahim arimma hajahka” on ollut kielletty. Ei ole mitään järkeä kieltää tervehtimästä Gahim.”

”Sen säännön kehittivät ihmiset, jotka uskoivat, että niillä sanoilla ylistetään Kahtaleja.”

”No, he olivat idiootteja. Se on aina ollut vain tapa tervehtiä Gahim.”

Jared kohautti olkiaan. ”Kahtalien tuhossa oli paljon muitakin tyhmiä asioita. Pahimpana varmasti se, että kaikkia Kahtaleja syytettiin murhaajiksi ja tuhoajiksi, vaikka varsinkin Armaranissa suurin osa eli omissa oloissaan vahingoittamatta ketään,” hän sanoi hieman surullisena.

”Miksi kukaan haluaisi tappaa kaikki henkienkantajat? Ei ollut kenenkään oma valinta tulla Kahtaliksi,” Amina ajatteli ääneen.

”Jotkut olivat kateellisia siitä kaikesta vallasta, jota Kahtalit saivat Gahim ansiosta. Toiset suoraan pelkäsivät heidän voimaansa. Monet ihmiset myös suhtautuvat todella huonosti asioihin, joita he eivät ymmärrä. Ja aina on niitä ihmisiä, jotka käyttävät kaikki mahdolliset keinot saadakseen itselleen valtaa ja kunniaa riippumatta siitä, paljonko he kylvävät tuhoa ympärilleen. Sellaisia Kahtaleitakin oli,” Jared luetteli.

”Mutta se on silti väärin!” Amina protestoi.

”Sinä olet niin vahvasti Fatil kuin kukaan vaan voi olla,” Jared naurahti. ”Mutta olet oikeassa. Se oli väärin suurinta osaa tapetuista kohtaan – monikaan Kahtal, Fatil tai heidän tukijansa ei olisi suojellut itseään tai arvokkaana pitämiään ihmisiä, jos heidän tiedettiin tehneen pahaa.”

”Ja-ja-ja suurin osa sotilaistakin, jotka olivat Kahtal, oli nimenomaan siksi kutsuttu armeijaan! Oli paljon muitakin sotilaita, jotka tappoivat ihmisiä!” Amina huusi kimpaantuneena.

Jared nyökytteli ja antoi tytön purkaa tuntojaan. ”Parempi kuitenkin olla puhumatta näistä asioista kylissä.”

Amina rauhoittui heti. ”Joo,” hän sanoi vaisusti. Häntä harmitti hetken aikaa, että yksi hänen ihannoimistaan Kahtal, kenraali Stenvil, oli ollut sotilas ja tappanut paljon ihmisiä.

”Emme voi muuttaa menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä, mutta voimme omilla valinnoillamme yrittää parantaa maailmaa ympärillämme. Voimme yrittää auttaa ihmisiä ymmärtämään, ettei kaikkia Gahim tarvitse vieroksua saati ajaa pois, koska ne eivät ole tehneet meille mitään eivätkä välttämättä edelleenkään ymmärrä maailmaa, jossa ei ole Kahtal. Voimme tukea Fatil-perintöä kuuntelemalla tarinoita ja sinä tietysti kerrot niitä itse eteenpäin. Monet tarinat ovat kadonneet iäksi, mutta jäljellä olevien ei tarvitse unohtua koskaan. Sinä voit kasvaa rohkeaksi naiseksi, joka parantaa ihmisiä ja kertoo heidän sairasvuoteensa vierellä tarinoita heidän oloaan helpottaakseen.”

Amina hymyili. Hän kertoisi Jaredille joku päivä Praiesta. Mutta ei vielä. Ehkä sitten, kun hän olisi aikuinen. Sitten elämä olisi ehkä helpompaa muutenkin. Siihen asti hän päätti tehdä kuten Jared ehdotti – jakaa tarinoita ja sitä kautta tietoa Kahtaleista ja heidän kumppaneistaan.

Kun Jared ja Amina vihdoin saapuivat Groshnaan, Amina oli päättänyt heti mennä katsomaan Emman puutarhaa, mutta heidän jälleennäkemisensä oli niin iloinen ja tunteellinen, että ensimmäinen iltapäivä kului halaillen ja nyyhkien. Kragu oli kasvanut ja Amina otti hänet varovasti syliinsä. Praie käyttäytyi hyvin, ja Amina rentoutui. Hän oli palannut siihen paikkaan, joka tuntui kodilta ensimmäisen menetetyn kodin jälkeen. Hän palaisi vielä Teneraan, mutta ehkä vasta syksyllä, kun hänellä ei olisi mahdollisuutta nähdä Jaredia kuukausiin.

Vaikka Amina oli pitkän matkan ja tunteellisen kotiinpaluun jäljiltä väsynyt, hän ei saanut nukuttua ensimmäisenä yönä. Hänen ajatuksensa pyörivät aiemman keskustelun ympärillä – miten Jared oli suoraan ilmoittanut, että häntä ei haittaisi olla Kahtal, jos hän saisi Keokin tulen käyttöönsä. Amina mietti pitkään, miten voisi yrittää pakoilla ympäri Armarania Jaredin avustuksella, jos kukaan hänelle vihamielinen saisi tietää hänen olevan Kahtal. Kahtalit ja suuri osa heidän perheitään oli tuhottu, mutta ei kaikkea heidän vertaan. Amina oli itse siitä elävä todiste. Ehkä jossain oli joku muukin tai tulisi olemaan joku päivä. Ehkä hän ei ollut täysin yksin, mutta hänen olisi ehkä mahdoton koskaan tavata toista Kahtal. Aminan unet täyttyivät hengistä, jotka kaikki yrittivät vuorotellen vakuuttaa hänet, miksi juuri sen hengen pitäisi saada asettua hänen kehoonsa ja mitä ne voisivat kukin tehdä hänen hyväkseen tai opettaa hänelle.