Armaran 16. luku

Aminalta kului monta päivää tottua jälleen Groshnan elämään. Hän halusi tavata vanhoja kavereitaan ja auttaa Emmaa ja Krosia talossa ja erityisesti puutarhassa. Tenerassa Amina oli tottunut siihen, että palvelusväki teki kaikki työt talossa, mikä oli silloin tuntunut oudolta, mutta yhtä outoa oli nyt palata arkisiin rutiineihin. Hän ei ehtinyt ensimmäisen viikon aikana lukemaan mitään, mutta pikku hiljaa arki asettui normaaliin uomaansa. Amina kävi parina päivänä viikossa kävelemässä hautausmaalla, mutta siellä ei ollut yhtään Gahim. Hän uskaltautui myös Krosin tukemana kysymään herra Cellolta voisiko hän ehkä lainata kirjoja tämän henkilökohtaisesta kirjastosta kyläntalolla.

Emman puutarhaan mahtui vielä joitain kasveja, ja Amina esitteli innoissaan oppimiaan taitoja. Emma ja Amina kiersivät kylän lähimetsissä ja keräsivät yrttejä ja kuivasivat niitä myöhempää käyttöä varten. He keräsivät siemeniä ja valitsivat niille sopivat paikat puutarhasta tai metsästä. Amina oli tyytyväinen. Hän ei ehkä oppinut niin paljon uusia asioita kuin Tenerassa, mutta hän oli paljon onnellisempi Groshnassa.

Yhtenä iltana Kros pyysi puhua hänen kanssaan, kun Emma oli nukuttamassa Kragua. Hän oli kirjoitellut Aminan sukulaisille, jotka tytön lisäksi jatkoivat Fatil-perinnettä. Sukulaiset niin Aminan äidin kuin isänkin puolelta olivat kiinnostuneita tapaamaan hänet ja testaamaan hänen taitonsa tarinankertojana. He eivät olleet vihaisia, että tyttö oli omin päin kertonut tarinoita, mutta he halusivat varmistua, että tämä oli riittävän taitava ja muisti sanat oikein.

Amina oli yllättynyt eikä ensin ymmärtänyt mistä oli kyse.

Kros vertasi sitä Jaredin kisällikokeisiin – Amina tiesi itse osaavansa tarinat hyvin ja hänen lähimmäisensäkin tiesivät, mutta hänen täytyisi läpäistä virallinen testi, vaikkei Fatileilla ollutkaan kokeita. Jos tyttö tahtoisi osoittaa taitonsa, hän voisi kesän aikana matkustaa kummankin suvun luo ja saada heidän hyväksyntänsä tarinankerronnalleen.

Amina pyysi saada miettiä asiaa pari päivää. Hän valvoi illalla myöhään ja kävi läpi tilannetta mielessään: Hän oli ollut Groshnassa vasta pari viikkoa eikä häntä suuresti huvittanut lähteä heti uudestaan tien päälle. Toisaalta häntä kiinnosti tavata muita tarinankertojia, jotka ehkä voisivat opettaa hänelle vielä lisää tarinoita. Se tarkoittaisi kuitenkin, että hänen paluunsa Teneraan todennäköisesti lykkääntyisi, mikä ei välttämättä olisi hyväksi hänen koulunkäynnilleen tai herbalismin opinnoilleen, ja toisaalta hän ei ehkä voisi nähdä Jaredia sitäkään vähää, mitä oli toivonut. Sukulaisten kiinnostus hänen kykyihinsä tuntui toisaalta melkein pelottavalta, mutta toisaalta erittäin ystävälliseltä eleeltä huolehtia hänestä ja hänen osaamisestaan.

Amina kertoi päätöksensä Krosille heti seuraavana aamuna. Hän halusi lähteä sukulaisten luo. Hän pyysi kuitenkin heti anteeksi, ettei ollut ehtinyt auttaa enempää ja Krosille tulisi taas lisävaivaa hänen matkojensa järjestämisestä.

Kros kielsi häntä olemasta pahoillaan. Hän kiitti tyttöä kaikesta avusta ja selitti, että hänelläkin oli ollut mukavaa kuulla joistain kaukaisemmista sukulaisista. Matkat olivat jo pitkälti suunniteltu valmiiksi, koska sukulaiset halusivat tytön olevan turvassa. Sitä Kros ei kuitenkaan osannut arvioida, kuinka kauan Aminalla menisi sukulaisten luona.

***

Ensimmäisen matkan järjestelyissä meni vielä viikko ja Kros kävi monta kertaa läpi kaikki vaunujen vaihdot ja yöpymiset. Ensimmäiset muutama päivä kuluisi tuttujen kyläläisten matkassa, seuraavat päivät sukulaisten tuttujen kanssa ja lopulta pari viimeistä päivää itse sukulaisten kanssa. He olivat Krosin kolmansia serkkuja, joita Amina ei tietääkseen ollut koskaan tavannut aiemmin.

Lähtöpäivän aamuna Aminaa jännitti hieman, mutta tuttujen kyläläisten kanssa oli kuitenkin mukava matkustaa. Kros oli antanut hänelle rahaa yöpymisiin ja ruokailuihin sekä vähän ylimääräistä Aminalle itselleen. Amina päätti säästää mahdollisimman paljon, koska hän ei vielä ollut puhunut Krosille koulumaksuistaan eikä hän tiennyt ehtisikö Jared painostaa hänet kertomaan asiasta koko kesänä.

Sukulaisten tuttavat olivat kohteliaita ihmisiä ja niin groshnalaiset kuin hekin varmistivat toisiltaan, että Krosin ja tämän sukulaisten matkasuunnitelmat olivat samanlaiset. Asioiden varmistuttua Amina hyvästeli groshnalaiset ja jatkoi matkaa tuntemattomien kanssa. Hänen olonsa oli kuitenkin turvallinen ja luottavainen, toisin kuin edellisenä kesänä, kun hän oli matkustanut huomattavasti epämääräisemmän suunnitelman mukaan. Amina hyräili välillä itselleen tuttuja lauluja, jotka hänen matkaseuralaisensa tunnistivat liittyviksi joihinkin tarinoihin. He olivat kuitenkin varovaisia puhumaan mistään, mikä voitaisiin liittää Fatileihin. Amina ei painostanut heitä. Hän ymmärsi hyvin, että hänen matkakeskustelunsa Jaredin kanssa olivat aivan omaa luokkaansa.

Sukulaiset ottivat hänet ilolla vastaan ja viimeiset pari matkapäivää he kulkivat melko pieniä ja vähänkäytettyjä teitä pitkin. Nämä kaukaiset serkut eivät kuitenkaan asuneet niin syrjässä kuin Aminan äidin serkut ja missä hänen vanha kotitalonsa oli ollut. He varjelivat kuitenkin yksityisyyttään tarkasti.

Amina kertoi sukulaisille kaikki osaamansa tarinat ja he erittelivät joukosta ne, jotka kuuluivat hänen isänsä Fatil-perintöön. Heillä ei ollut paljoa korjattavaa hänen sanoihinsa ja he opettivat hänelle muutaman tarinan lisää. Lisäksi he opettivat hänelle hieman esiintymistä ja kertomiseen eläytymistä. He ehdottivat Aminalle, että tämä voisi jäädä pariksi viikoksi ja kokeilla sitten taitojaan läheisen kylän markkinoilla. Amina oli innoissaan ja suostui heti, vaikka hän poti jo ajoittaista koti-ikävää.

Matka markkinoille vei useamman tunnin ja mukaan lähti vain kaksi nuorta miestä, joista toinen ei Aminan tiedon mukaan jatkanut Fatil-perinnettä. Heidän saapuessaan kylään toinen miehistä lähti kyselemään tarinankerronnan aikaa ja lupaa Aminalle toisen jäädessä hänen seuraansa. He kiertelivät hieman katselemassa kojuja, mutta Amina ei nähnyt mitään kiinnostavaa ostettavaa. Hänellä oli mukanaan edellisenä vuonna syntymäpäivälahjaksi saamansa huivi ja sormessaan sormus Fatil-tunnuksella, mutta hän piti molemmat vielä piilossa.

Toinen sukulaismies palasi ja ilmoitti ajan ja Aminan kerrontavuoron. Hän katosi uudelleen omille teilleen, mikä ei haitannut toista miestä, joten Amina ei kysellyt asiasta. Hänen vuoronsa lähestyessä mies ohjasi hänet kohti pientä aukiota kylän laidalla. ”Täällä ei ole lavaa, koska se poltettiin useina vuosina, mutta kunhan puhut kuuluvalla äänellä, ihmiset kuulevat sinut kyllä,” hän ohjeisti. ”Seuraan hieman sivummalta, mutta olen varma, että kaikki menee hyvin. Jos en kuule sinua, tulen lähemmäs, joten niin kauan kuin et näe minua, puhut riittävän kuuluvasti.”

Amina nyökkäsi ja jäi odottamaan vuoroaan. Häntä ennen oli kolme kertojaa, joiden tarinat olivat selvästi itse keksittyjä ja Aminan mielestä melko huonoja. Amina asetteli huivin harteilleen ja odotti, että hänet kutsuttiin esiintymään. Yleisöstä kuului vaimeaa mutinaa, minkä Amina uskoi johtuvan hänen nuoresta iästään. Häntä jännitti melkein yhtä paljon kuin Tenerassa, mutta hän keskittyi ja aloitti jälleen tervehtimällä yleisöä. Fatil-tervehdys sai jotkut selvästi järkyttymään, mutta oli myöhäistä muuttaa mitään, joten Amina aloitti tarinansa ja kertoi sen parhaan kykynsä mukaan alusta loppuun yrittämättä vielä sen kummempia tehosteita kerronnassaan. Lopetettuaan tarinansa hän niiasi. Osa yleisöstä osoitti kohteliaasti suosiotaan, mutta monet olivat selvästi epävarmoja, oliko soveliasta taputtaa Fatilille. Amina ei välittänyt ihmisten katseista vaan poistui yleisön sekaan, kun seuraavaa kertojaa kutsuttiin esiintymään.

Amina katseli hetken ympärilleen päästyään ihmisjoukon läpi. Hän ei nähnyt sukulaisiaan missään, joten hän lähti katselemaan talojen ja vielä pystyssä olevien kojujen sekaan. Kojujen ympärillä oli ihmisiä melko harvassa, mutta Amina ei nähnyt tuttuja kasvoja missään. Häntä alkoi huolettaa, olivatko sukulaiset lähteneet pois ilman häntä – oli syynä sitten heidän pelkonsa ihmisten reaktioita kohtaan tai jokin muu. Amina huomasi muutaman kyläläisen katselevan häntä vähemmän ystävällisesti ja hän vaihtoi kulkusuuntaansa. Parin käännöksen jälkeen hän pysähtyi hetkeksi nurkan taa ja varmisti, ettei häntä seurattu.

Hetken päästä nurkan takaa ilmestyi toinen sukulaismiehistä. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi.

Amina nyökkäsi. ”En osannut odottaa niin ilkeitä katseita.”

Mies kohautti olkiaan. ”Serkkuni odottaa kylän laidalla. Jos sinulla ei ole enää mitään nähtävää markkinoilla, voisimme lähteä takaisin. Matka on toki hieman ankea pimeässä, mutta kylässä tuskin on vapaita yöpymispaikkoja.”

Amina huokaisi. ”Tulin tänne vain kertomaan tarinoita. Lähdetään vaan.”

He poistuivat kylästä hiljaisia teitä pitkin ja hakivat kärrynsä ja kaksi hevosta vähän matkan päässä kylästä sijaitsevasta tallista, jonne he olivat ne jättäneet.

Aminan vaiteliaisuus vaivasi miehiä ja he yrittivät saada hänet puhumaan. Lopulta Amina otti huivin harteiltaan ja sormuksen sormestaan ja vasta pakattuaan ne siististi laukkuunsa hän puhui. ”Täällä on kovin erilaista. Minun perheeni ei koskaan ole saanut niin huonoa vastaanottoa missään. Tietysti isä ja äiti osasivat valita kylät, joissa on turvallista kertoa tarinoita, mutta osa niistä oli isompia kuin tämä paikka. Tiesin kyllä, että Fatilit eivät ole kaikkialle tervetulleita, mutta... en tiedä. Tämä ei ollut kovin kivaa.”

Fatil-sukulainen taputti häntä olalle. ”Olemme lähempänä suuria kaupunkeja. Täällä ihmiset ovat todella varovaisia. Ei ole suositeltavaa sanoa julki olevansa Fatil. Toisaalta monet haluaisivat kuulla tarinoitamme, mutta he pelkäävät ongelmia. Olet rohkeampi kuin useimmat meistä. Olen varma, ettei kukaan olisi vahingoittanut lasta. Ja ajattele asiaa tältä kannalta – heidän on täytynyt jostain oppia perimätietona Fatil-tervehdyksiä, jotta he voivat tunnistaa ne, ja se itsessään tarkoittaa, että heitä kiinnostaa historia ja tarinat.”

”Olemmeko me todella niin vihattuja?” Amina kysyi. ”Luulin, että vain Kahtalit haluttiin tappaa. Kaikki muu oli ulkopuolisten käskyjen takia – erityisesti sellaisten käskyjen, joiden antajat eivät ymmärtäneet mitään Armaranista – tehtyjä turhia murhia. Vaikka Fatilit pitivät itse ja kertoivat eteenpäin tarinoita Kahtaleista ja heidän saavutuksistaan, yksikään tarina ei ole suoraan ylistys Kahtaleille. Tarinamme yrittävät olla mahdollisimman totuudenmukaisia kuvauksia tapahtumista. Niin minulle on opetettu. Oletteko te koskaan puhuneet yhdellekään Gahim? Ne loukkaantuvat kovasti, jos niitä ei tervehdi oikein.”

Miehet miettivät pitkään hiljaa. Keskustelu oli selvästi vaihtunut aiheeseen, jota he eivät osanneet odottaa. ”Oletko sinä puhunut jollekin Gahim?” toinen uskaltautui lopulta kysymään.

”Muutamalle. Ne pitävät yleensä tarinoista. Pari oli kuuntelemassa perheeni hautajaisissa. Ne eivät tahdo meille pahaa, mutta ne eivät enää osaa puhua meidän kanssa. Ajattelin, että voisin auttaa niitä, mutta ihmiset eivät yleensä ole kovin innoissaan, että Gahim tulisi mihinkään kylään.”

Miehet vaihtoivat katseita Aminan pään yli. ”Voisi tietysti olla mielenkiintoista keskustella Gahim kanssa. Mutta vaatiiko se todella aidon tervehdyksen?”

Amina kohautti olkiaan. ”Ainakin ne vastaavat kohteliaasti, jos niille sanoo oikeat sanat.” Hän ei uskaltanut lausua itse tervehdystä, koska pelkäsi, että joku voisi kuulla sen. He kulkivat pimeää tietä pitkin lyhtyjen valossa, joten kuka tahansa saattaisi lymyillä tien laidoilla ja pelko oman ja muiden turvallisuuden puolesta alkoi kalvaa Aminaa.

”Ehkä joku päivä kokeilen. En muista nähneeni monia Gahim elämäni aikana ja nekin kauempaa ja olen välttänyt menemästä liian lähelle. Mutta ehkä voisin yrittää keskustella jonkun niistä kanssa,” Fatil-sukulainen tuumi. ”Olet kuitenkin oikeassa siinä, että tarinoidemme on tarkoitus kuvata tapahtumia mahdollisimman totuudenmukaisesti. Siksi meillä on säännöt siitä, miten uusia tarinoita hyväksytään kerrottavaksi ja paljonko niitä varten täytyy olla silminnäkijöitä, jos se vain on mahdollista. Ja siksi on myös säädetty, että Fatilit eivät kerro omista sukulaisistaan. Se säädös tosin tuli vasta muutama tuhat vuotta sitten, kun historian ensimmäinen Fatil onnistui Hendossa ja hänestä tuli myös Kahtal. Ja toki muutama avioliitto Fatilin ja Kahtalin välillä tarkoitti, että enintään muut voisivat kertoa kyseisten Kahtalien uroteoista, jotta kuvaukset olisivat mahdollisimman lähellä totuutta. Oli kuitenkin monia Fatil, jotka pitivät Kahtaleja muita parempina ja arvokkaampina ihmisinä ja he todella ylistivät Kahtaleja ja yrittivät parantaa heidän asemaansa.”

”Siitä huolimatta, että kaikki Kahtalit oli määrätty tapettaviksi?” Amina kummasteli.

Mies epäröi. ”Kyllä. Siitä huolimatta. Luulisin. He uskoivat, että Kahtalit pystyisivät yhdistämään voimansa ja taistelemaan kaikkia heitä uhkaavia vastaan. Ehkä se olisi onnistunutkin, mutta he olivat hajallaan ympäri Armarania ja muuta maailmaa. Luultavasti viimeistään pääasiainhoitajan alistuminen Everionista tulleen käskyn edessä lahdata koko henkivartiostonsa olisi pitänyt herättää kyseiset Fatilit hiljenemään ja pakenemaan.”

Amina puri huultaan ja istui hiljaa hetken aikaa. ”Sen on täytynyt olla kamalaa,” hän sanoi lopulta hiljaisella äänellä. ”He suojelivat pääasiainhoitajaa hengellään ja olivat valmiita kuolemaan hänen puolestaan – jopa taistelun ulkopuolella, kun mikään uhka ei kohdistunut heidän herraansa. Ajattelin aina, että oli varmasti tosi kamalaa ajaa kaikki Fatil pois – erityisesti pääkaupungista... mutta hänen omat vartijansa... Mistä hän edes sai uuden vartioston?”

Miehet olivat hiljaa pidempään kuin Amina. ”Monet olivat pääasiainhoitajan uskollisia palvelijoita olematta Kahtal. Silloin vain Kahtalit hyväksyttiin henkivartijoiksi, mutta varmasti tarjolla oli monia töitä, jotka sopivat myös muille. Luultavasti heistä tuli ensin uusi vartiosto.”

Amina huokaisi syvään.

”Olet liian nuori huolehtimaan näistä asioista. Koita nukkua vähän. Herätämme sinut, kun pääsemme perille.”

Amina nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hän torkkui lyhyitä pätkiä, kunnes he saapuivat takaisin sukulaisten kodin luo ehkä vähän puolenyön jälkeen.

Amina vietti sukulaisten luona vielä muutaman päivän, kunnes hänen kotimatkansa saatiin järjestettyä loppuun. Hänen mielensä oli haikea, mutta hän oli myös tyytyväinen, että pääsi takaisin kotiin, jossa hän saattoi olla avoimesti oma itsensä ilman pelkoa.

***

Amina vietti Groshnassa muutaman viikon, joiden aikana Jared tuli käymään. Mies ei Aminan onneksi painostanut häntä puhumaan Krosin kanssa koulumaksuista. Hänen seuraava matkansa äidin puolen sukulaisten luo oli jo lähellä ja Jared lupautui matkustamaan hänen kanssaan ensin muutaman päivän. Se muutti matkareittiä huomattavasti, mutta Kros sai sovittua uuden suunnitelman sukulaisten kanssa viime tipassa.

Amina nautti matkapäivistä Jaredin kanssa, vaikka mukana oli myös yksi kisälli. Amina tottui myös piintyneeseen metallinhajuun. Se alkoi olla yhtä kotoinen aistimus kuin hunajamaito Emman keittiössä. Tuttu ja turvallinen.

Aminan äidin sukulaiset olivat hieman kaukaisempia serkkuja, mutta he kohtelivat Aminaa todella hyvin ja varmistivat, että hänellä oli kaikki hyvin. Amina vietti heidän kanssaan muutaman viikon ja, kuten isän sukulaistenkin kanssa, kertoi kaikki tarinat, jotka hän osasi. Lopulta Aminalle jäi muutama tarina, jotka eivät kuuluneet hänen kummankaan vanhempansa Fatil-perintöön. Äidin sukulaisten kanssa hän matkusti muutaman päivän välein uuteen paikkaan ja hän tapasi yhteensä parisenkymmentä kaukaisempaa sukulaista. He eivät ehdottaneet Aminalle julkista esiintymistä tai kouluttaneet häntä tarinankertojana, vaan heidän kiinnostuksensa keskittyi täysin siihen, että Amina muisti tarinat oikein aikoi hän koskaan kertoa niitä julkisesti tai ei.

Aminan palatessa Groshnaan syksy antoi ensimerkkejä itsestään. Viimeinen matkayö oli hyisen kylmä ja tähdet loistivat kuuttomalla taivaalla. Amina kuunteli majatalon ikkunoiden raoista ulvovaa tuulta. Viimeinen matkapäivä olisi karavaanin kanssa ja sen reitti kulkisi ohi paikasta, jossa hänen perheensä kuoli. Amina ei saanut nukuttua ja tokkuraisena kuvitteli tuulessa haikeaa ulvontaa, joka saattoi olla Pangan valitusta. Hän oli aamulla niin väsynyt, että nukahti melkein heti vaunujen kyytiin kavuttuaan ja lopulta heräsi siihen, että hänet herätettiin tauon ajaksi, kun hevosia juotettiin jossain kylässä. Matkaa ei ollut enää paljoa, mutta Aminalle pahin osio oli vielä edessä. Hän pyysi karavaanin johtajalta, että voisi mennä sisään johonkin kankaalla katettuun vaunuun, koska tuuli oli edelleen purevan kylmä ja hän pelkäsi vilustuvansa. Johtaja myöntyi ja Amina kulki loppumatkan Groshnaan asti tiiviisti vaunujen seinäkangasta tuijottaen. Hänen olonsa parani, kun hän näki tutut rakennukset karavaanin pysähtyessä taas juottamaan hevosia Groshnassa. Amina kiitti karavaanareita ja palasi kotiin. Hän oli nyt kaikin puolin virallisesti Fatil. Amina ei ollut kirjoittanut kenellekään Tenerassa pitkään aikaan ja hän käytti seuraavat pari päivää pahoittelukirjeiden kirjoittamiseen. Hän lupasi kirjoittaa pian uudelleen, kun vain saisi ensin varmistettua paluunsa aikataulun, vaikkei hänellä ollut vielä aavistustakaan milloin palaisi Teneraan.