Armaran 17. luku

FIN - Tänään toivottavasti päättyi tuskastuttava helleaalto. Ainakin sade ja ukkonen raikastivat ilmaa niin, että allergikkokin pystyy hetken hengittämään normaalisti.

ENG - Today is hopefully the end of a painfully dry heatwave. At least the rain and thunder cleared the air, so people with allergies can breathe normally for a day or two.

Armaran 17. luku

Aminalla ei ollut kiire suunnitella paluutaan Teneraan. Groshnassa oli mukavaa ja kotoisaa ja hän koki olevansa avuksi Kragun hoidossa, kun Kros ja Emma lähtivät pitkiksi päiviksi töihin sadonkorjuuseen. Hän saattoi lukea ja laskea rauhassa, vaikka Kragu oli hereillä, sillä Praie piti sitä silmällä jatkuvasti. Se oli Aminan mielestä suurta edistystä hänen ja Praien välillä. Se oli tyytyväinen saadessaan tarkkailla lasta ja Amina sai opiskella rauhassa. Krosin ja Emman palatessa Amina lähti vielä usein ulos kävelemään ja etsimään sopivia kasveja. Hän oli säilönyt paljon kaikenlaista ja osan hän aikoi viedä mukanaan Teneraan herra Augustinille.

Lopulta Tenerasta saapui kirje, jossa herra Streckke kyseli Aminan paluusta. Häntä ei varsinaisesti kiinnostanut ajankohta, vaan hän kirjoitti ilmoittaakseen, että hän olisi vaimoineen matkustamassa joksikin aikaa myöhemmin syksyllä kaupunkiin. Amina voisi toki jäädä heidän taloonsa siksi aikaa, sillä palvelusväki olisi paikalla huolehtimassa heidän pojastaan eikä Aminasta olisi vaivaa.

Kros keskusteli Aminan kanssa asiasta. Hän ei ollut lähettämässä tyttöä pois yhtään aikaisemmin kuin tämä halusi. Amina tunnusti, ettei hän ollut ollut kovin innokas lähtemään aikaisemmin, koska hänellä oli niin mukavaa Groshnassa. Hän myös mietti kuinka kauan hän olisi taas poissa, sillä matkustaminen ja matkojen järjestäminen veisivät kuitenkin aikaa eikä hän halunnut jatkuvasti vaivata hänestä huolehtivia ihmisiä asioidensa järjestämisellä. Toisaalta Amina kuitenkin olisi mieluummin Groshnassa uuden vuoden aikaan. Hän ei kuitenkaan sanonut, että paljon enemmän asiassa painoi hänen halunsa viettää syntymäpäivänsä Krosin ja Emman kuin Streckken perheen kanssa. He sopivat kuitenkin, että Kros alkaisi alustavasti kysellä mahdollista matkustusaikataulua tuttujen ihmisten seurassa mahdollisimman suurelle osalle koko matkasta.

Yksi mahdollisuus palata lähes koko matka Teneraan groshnalaisten kanssa osoittautui olevan jo viiden viikon päästä. Amina mietti pitkään halusiko käyttää sen hyväkseen. Satokautta oli vielä jäljellä, mutta suurin osa sadosta oli kerätty, joten Kros ja Emma pärjäisivät hyvin Kragun kanssa. Hän ei ollut varma halusiko itse vielä lähteä, mutta häntä oli alkanut viimeisten viikkojen aikana vaivata se, ettei hän ollut kirjoittanut herra Augustinille aiempien anteeksipyyntöjensä jälkeen. Kesä olisi kenties ollut parasta aikaa oppia herbalismia ja hän oli käyttänyt sen kokonaan muualla. Amina harjoitteli kirjeen kirjoittamista herra Augustinille ja neiti Slavalle – ja tietysti herra Streckkelle ja samalla päätös varmistui hänen mielessään. Hän lähtisi, vaikkei kaivannutkaan Teneraan edes kouluun. Hän halusi kuitenkin oppia lisää herbalismia ja oli valmis sietämään Streckken perhettäkin sen takia. Hän halusi näyttää herra Augustinille, ettei ollut tuhlannut koko kesää, vaan oli oma-aloitteisesti kerännyt kasveja ja toisi osan niistä mukanaan. Kirjeitään hän ei saanut valmiiksi ja lopulta Kros ja Emma auttoivat häntä muotoilemaan viestinsä sopiviksi ja ne saatiin lähetettyä hyvissä ajoin ennen hänen lähtöään.

***

Aminan matka Teneraan sujui hyvin. Groshnalaiset kuuntelivat mielellään hänen tarinoitaan, vaikkei hän saanutkaan vielä esittää niitä kylän markkinoilla. He keskustelivat myös mielellään Aminan kanssa Armaranin historiasta, josta he olivat lukeneet ja johon Aminakin oli hieman tutustunut kesän aikana. Amina varoi viittaamasta erityisemmin Kahtaleihin tai Fatileihin eivätkä kyläläisetkään alkaneet puhua aiheista enempää kuin ehkä mainitakseen, jos joku tärkeä henkilö oli olllut henkienkantaja ja mikä tai mitkä Gahim hänellä ehkä oli ollut. Sen verran saattoi kuka tahansa oppia Armaranissa pelkästään historiaa lukemalla eikä sen mainitsemista pidetty pahana asiana.

Aminan oli tarkoitus matkustaa erään kauppiasperheen kanssa loppumatka Teneraan, mutta heitä ei kuulunut. Erään kylän vartijat osasivat kertoa, että jonkun verran pohjoisempana oli ollut aktiivinen maantierosvojoukko, jotka olivat vaivanneet aluetta useita viikkoja. He epäilivät, että kyseiset kauppiaat olivat ehkä muuttaneet matkasuunnitelmiaan viime hetkellä tai pahimmillaan joutuneet ryöstetyiksi. Vartijat lupasivat kuitenkin auttaa häntä löytämään toisen seurueen, jonka kanssa matkustaa turvallisesti Teneraan asti.

Matka järjestyi kahden päivän jälkeen eikä sinä aikana ollut kuulunut mitään kauppiasperheestä, joten Amina otti vartijoiden tarjouksen vastaan. Hänelle tuntemattomat matkustajat olivat selvästi huolissaan ja ehkä jopa hieman epäluuloisia hänen suhteensa, vaikkei hän ollut maininnut olevansa Fatil. Ehkä he epäilivät hänen olevan jonkinlainen houkutuslintu maantierosvoille. Amina ei antanut sen vaivata mieltään, mutta tien päällä hän pyysi Praiea valvomaan yöt.

Henki kertoi hänelle parin päivän jälkeen, ettei hänen matkaseuransa ehkä ollut kaikkein luotettavinta, sillä he olivat edellisenä yönä keskustelleet Aminan tavaroiden tonkimisesta, jos hänellä sattuisi olemaan jotain arvokasta mukanaan. Aminalla oli mukanaan taas hieman enemmän rahaa, koska Kros oli halunnut varmistaa, että hän voisi halutessaan ostaa itselleen jotain. Amina päätti etsiä päivän aikana jostain kylästä uuden seurueen. Parin kylän jälkeen häntä onnisti, sillä hän tunnisti teneralaisen käsityöläisen, jota hän meni heti tervehtimään. Mies oli yllättynyt tavatessaan Aminan niin kaukana Tenerasta aivan yksin, mutta Amina selitti olevansa palaamassa vierailtuaan kesän muiden sukulaisten luona. Hän myönsi miehelle, että hänen suunnitelmiinsa oli tullut muutoksia pohjoisempana tapahtuneiden ryöstöjen takia ja siksi hän oli myöhässä. Mies tarjosi hänelle heti omaa seuruettaan loppumatkaksi, vaikka he olivatkin vain vähävaraisia käsityöläisiä. Amina tunsi piston sydämessään ajatellessaan, että hänet yhdistettiin niin vahvasti Streckken perheeseen ja erityisesti heidän arvoihinsa. Hän vakuutti miehelle, että oli äärettömän kiitollinen tutusta seurasta ja lupasi joitain keräämiään yrttejä heille korvaukseksi. Sitten hän kiiruhti kertomaan aiemmalle seurueelleen, että he voisivat jatkaa matkaansa oman aikataulunsa mukaan, koska hän oli löytänyt itselleen tuttuja matkaseuraksi. Amina kiitti heitä kohteliaasti seurasta ja palasi käsityöläisten luo.

Mies oli ainoa teneralainen seurueessa, joka koostui muuten kolmesta käsityöläisperheestä. He olivat kaikki palaamassa markkinoilta etelästä ja kertoivat mielellään tapahtumista Aminan kysyessä. Teneralainen uskaltautui ehdottamaan, että Amina voisi joku kerta mennä sinne, sillä siellä olisi varmasti vähintään yhtä innostunut yleisö hänen tarinoilleen kuin Tenerassa. Amina lupasi miettiä asiaa.

***

Mikään ei ollut muuttunut Streckken talossa Aminan poissaolon aikana. Isä oli edelleen oman sivistyksensä sokaisema, vaimo kärsi yrityksistään täyttää perheensä edellytykset sivistyneelle ihmiselle syömällä mahdollisimman vähän ja poika oli yhtä luiseva kuin ennenkin. He ottivat hänet vastaan lämpimästi hymyillen, ja Amina hymyili heille, mutta hän oli varma, etteivät hymyt olleet kuin kulissia. Hän oli edelleen vain välttävästi sivistynyt sukulaistyttö, jonka nimellinen hoitaminen sai heidät näyttämään hyväsydämisiltä ja avomielisiltä – ainakin heidän omasta mielestään.

Amina tiesi mitä odottaa päivällisellä. Herra Streckke kysyisi häneltä hänen matkoistaan ja tekemisistään, mutta ei olisi kiinnostunut kuulemaan enempää ensimmäisen lauseen jälkeen. Rouva Streckke saattaisi kuunnella kohteliaasti muutaman lauseen enemmän, mutta hänellä ei olisi mitään mihin verrata Aminan kokemuksia, joten keskustelu jäisi siihen. Poika taas saattaisi kommentoida jotain loukkaavaa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun päivälliselle odotettiin vieraita. Amina tiedusteli odotettiinko hänenkin osallistuvan keskusteluihin, ja herra Streckken ilmeestä päätellen tämä tuli vasta ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että Aminan läsnäolo ja sanomiset saattaisivat vaikuttaa kuulijoiden mielipiteeseen hänestä itsestään.

Amina pyysi, että saisi syödä jossain muualla ja olla omissa oloissaan illan. Hän perusteli sitä sillä, että oli juuri matkustanut, vaikka viimeinen matkapäivä olikin ollut vain puolikas.

Herra Streckke myöntyi ja mietti jo selvästi millä tavalla voisi selittää Aminan poissaolon yhteisestä pöydästä, vaikka koko kylä tiesi varmasti hänen paluustaan. Hänelle oli ollut lievä järkytys kuulla minkälaisessa seurassa Amina oli palannut, mutta hän oli ainakin sanonut ymmärtävänsä, kun Amina oli selittänyt maantierosvojen osuuden matkasuunnitelmiensa muutokseen.

Palvelustyttö tuli kutsumaan Aminan syömään muun palvelusväen kanssa, kun Streckken perhe ja vieraat oli ensin ruokittu. Palvelusväki kyseli häneltä kohteliaasti hänen kesästään, ja Amina vastasi hieman jännittyneenä. He olivat ystävällisiä hänelle, mutta talossaan viettämästään ajasta huolimatta Amina ei tuntenut heitä hyvin. Hän ei tiennyt kuinka paljon Streckken perheen arvoista he jakoivat tai kuinka nopeasti he kertoisivat isännälleen, jos hän sanoisi heidän mielestään jotain sopimatonta. Amina oli kuitenkin varma, että oli palvelusväen seurassa rennompi kuin olisi ollut vieraiden kanssa. Ainakin palvelijoita tuntui aidosti kiinnostavan osa hänen kesänvietostaan.

***

Seuraavana aamuna Amina suuntasi koululle, koska hän ei ollut täysin varma oliko koulupäivä vai jotain muuta. Neiti Slava ei huomioinut häntä erityisesti muuten, kuin pyysi jäämään koulun jälkeen hetkeksi, jotta hän voisi selvittää miten hyvin Amina oli edistynyt kesän aikana. Amina listasi kaiken mitä oli lukenut, ja neiti Slava oli osasta kirjoja hyvin mielissään. Amina ei kuitenkaan ollut hänen mielestään harjoitellut riittävästi laskemista, joten hän ehdotti tälle lisäharjoituksia. Amina myöntyi.

Koululta Amina suuntasi herra Augustinin luo. Heti alkuun hän pahoitteli pitkää poissaoloaan ja esitteli tuomiaan yrttejä.

Herra Augustin hymyili tutkiessaan Aminan tuomisia. ”Olet tehnyt huolellista työtä. Voin ottaa nämä kaikki käyttööni. Kiitos paljon.”

Aminakin hymyili. ”Halusin harjoitella, vaikken voinut oppia uutta.”

”Oikein hyvä, oikein hyvä,” herra Augustin mutisi asetellessaan kuivia ja säilöttyjä kasveja omille hyllyilleen. Hän kääntyi äkisti Aminaan päin. ”Minulla olisi sinulle pyyntö.”

Amina hätkähti hieman muutosta miehen käytöksessä. Hän ei ollut aiemmin nähnyt herra Augustinia niin... innoissaan? Tämän tunnetiloja oli vaikea arvioida yleisen hajamielisyyden takia, mutta hetken aikaa mies vaikutti keskittyneeltä. ”M-miten voin auttaa?” Amina sopersi.

Herra Augustin selitti asiaa pitkään. Hän oli useina vuosina halunnut lähteä metsässä kasvavalle kukkulalle, jonka laella kasvoi harvinaisia kukkia. Jo kukkulalle asti pääsemiseen menisi monta tuntia ja sen jälkeen pitäisi vielä kavuta itse kukkulan huipulle, missä kyseinen yrtti kasvoi. Se oli kasvi, joka kukki aina vasta syksyllä ja siksi sitä voisi vielä kerätä. Koska herra Augustin ei ollut itse enää nuori ja energinen, hän pyysi Aminaa lähtemään mukaan. Hänen täytyisi toki itsekin kavuta kukkulalle, mutta nuorista olisi hänelle apua. Hän pyytäisi mukaan pari muutakin henkilöä – avustajansa ja ehkä jonkun raavaan miehen siltä varalta, että he kohtaisivat villieläimiä. Matkaan menisi koko päivä, vaikka he lähtisivät heti aamusta.

Amina lupasi heti lähteä mukaan, jos hänellä olisi vapaapäivä.

Herra Augustin nyökytteli, mutta näytti lievästi pettyneeltä.

”En tiedä suostuuko neiti Slava antamaan minulle vapaapäivää koulusta, kun olin poissa koko kesän. Muuten voisin lähteä mikä päivä vain,” Amina selitti.

Herra Augustin nyökytteli edelleen. Hän jatkoi kasvien järjestämistä hyllyihin. ”Toivottavasti pääset muuten auttamaan edes hetkittäin,” hän mumisi.

Amina oletti, että tämän enempää keskustelua ei miehestä irtoaisi, joten hän mumisi tervehdyksen ja lähti. Hän palasi herra Augustinin avuksi heti seuraavana vapaapäivänään, kun oli saanut tehtyä neiti Slavan määräämät ylimääräiset tehtävät.

Seuraavalla viikolla yhtenä aamuna Amina oli tuskin ehtinyt istuutua luokassa, kun herra Augustin käveli sisään.

Neiti Slava tervehti miestä hieman kummissaan.

Herra Augustin selitti tarvitsevansa Aminan mukaansa heti, sillä heillä oli pitkä päivä edessään.

Neiti Slava protestoi tätä vastaan ja he kävivät hetken aikaa kiivasta keskustelua. Lopulta neiti Slava tuntui ymmärtävän, että kyseessä oli vain kerran vuodessa tapahtuva asia ja syksyisen sään vaihdellessa nopeasti oli ensiarvoisen tärkeää toteuttaa se heti sellaisena päivänä, kun sää salli. Hän kääntyi Aminaan päin. ”Haluatko lähteä herra Augustinin mukaan, Amina? Hän kokee asiansa erittäin tärkeäksi ja toivoisi sinun apuasi,” neiti Slava sanoi hieman kireällä äänellä.

Amina nousi seisomaan. ”Lupasin herra Augustinille, että autan häntä kaikin tavoin, jos vain voin. Teen kyllä tehtäväni, vaikka joudun ehkä palauttamaan ne hieman myöhässä. Olen pahoillani häiriöstä,” Amina vastasi ja nappasi laukkunsa lattialta.

Herra Augustin hymyili ja kumarsi kevyesti neiti Slavalle.

Koulun ulkopuolella odotti kolme nuorta miestä ja yksi nainen. ”Tunnet Terryn ja Seanin. Tämä on Klara, Terryn sisko, ja hän on Tom,” herra Augustin esitteli seurueen nopeasti.

Terry ja Sean kävivät säännöllisen epäsäännöllisesti auttamassa herra Augustinia. Terry olisi oikeasti halunnut oppia alkemiaa, mutta hänellä ei ollut varaa lähteä kaupunkiin opiskelemaan, joten hän tyytyi valmistamaan erilaisia rohtoja herra Augustinin apuna. Sean oli hyvin hermostunut luonteeltaan ja äärimmäisen tarkka yksityiskohdista, minkä takia hän ei usein kyennyt työskentelemään muutamaa tuntia kauempaa, ennen kuin hänen hermonsa taas pettivät ja hänen täytyi rauhoittua monta päivää. Klaran Amina oli ehkä joskus nähnyt kylällä, muttei tuntenut tätä sen enempää. Tomin Amina muisti nähneensä silloin tällöin ja hänellä oli iso kirves mukanaan.

Herra Augustin huomasi Aminan katseen jäävän kirveeseen pitkäksi toviksi. ”Saattaa olla, että vanha polku on paikoin kasvanut umpeen, joten tarvitsemme taitavan työkalujen käyttäjän mukaan,” hän totesi ja hymyili Tomille hieman hermostuneesti. Tällä kertaa hän ei maininnut mitään villieläimistä – saati pahemmista pedoista, ihmisistä.

Tom kantoi kirvestä itsevarmasti ellei peräti röyhkeästi.

”Eiköhän meidän sitten pitäisi lähteä, että voimme päästä takaisin ennen pimeää,” herra Augustin totesi ja lähti johtamaan heitä ulos kylästä.

Amina seurasi muiden mukana ja mietti, että olisi ehkä halunnut ottaa jonkun toisen mekon päällensä, jos olisi tiennyt viettävänsä päivän ulkona. Hän olisi ehkä myös halunnut jättää koululaukkunsa pois matkasta. Olisi ylipäätään ollut kiva tietää etukäteen, että tänään on se päivä, kun he lähtevät retkelle etsimään harvinaisia kukkia. Amina kuitenkin unohti närkästyksensä pian, koska päivä oli kaunis ja matka taittui joutuisasti.