Armaran chapter 16

It took Amina several days to get used to the life of Groshna again. She wanted to meet her old friends and help Emma and Kros in the house and especially in the garden. In Tenera, Amina had gotten used to the servants taking care of all the chores around the house, which had been puzzling to her at first, but now it was equally odd to get back to it all. During the first week she had no time to read at all, but little by little she created a routine and everything settled down. Amina went to the graveyard a couple of times every week but there were no Gahim there. With Kros as her mental support, she managed to gather enough courage to ask Mr. Cello if she could borrow some books from his personal library at the town house.

Emma's garden had some free space, and Amina was eager to show what she had learned. They walked around the surrounding woods and gathered some herbs and dried them for use later. They also gathered some seeds and picked good spots for them either in the garden or nearby in the woods.

Amina was pleased. She might not learn as much as she would in Tenera, but she was much happier in Groshna.

One night Kros asked to speak with Amina when Emma was getting Kragu ready for bed. He had been writing to Amina's kin who were also carrying on the Fatil legacy. Both from her mother's and father's side the kinsmen were eager to meet her and test her skills as a storyteller. They weren't angry that she had told the stories on her own, but they wanted to make sure she was good enough and could remember every word correctly.

Amina was surprised and at first didn't quite understand what it all meant.

Kros compared it with the apprentice test that Jared took – Amina knew herself that she could remember all the stories well and everyone who knew her knew it as well, but she had to take an official test to prove her talent, even though the Fatil had no tests. If she wanted to prove her skills, she could travel to visit her kin from both sides of her family over the summer and get their approval for her storytelling.

Amina asked for a few days to think about it. She stayed up late and went through the situation in her mind: She had only been back at Groshna for a couple of weeks and she wasn't really into travelling anywhere yet. On the other hand she would love to meet other Fatil who could probably teach her more stories. It would mean that her return to Tenera would be postponed which might not be good for her school or studies of herbalism, and she would likely get to see Jared even less than she had hoped for. The interest her kinsmen showed her was almost scary but still somehow very friendly and caring towards her and her talent.

Amina made up her mind and let Kros know her decision the first thing in the morning. She would go visit her kin. She also apologised for not being able to help more and for all the extra trouble it would take Kros to arrange her travels again.

Kros told her not to be sorry. He thanked her for all the help and explained that he had enjoyed hearing from some of her more distant kin. The travels had been planned ahead for the most part because all of her kin wanted her to be safe. How long her travels would take, however, Kros couldn't estimate.

***

The arrangements for the first trip took another week and Kros checked and double-checked every changes of carriages and nights spent at inns. The first several days Amina would be travelling with some villagers they knew, the next few with some people their kinsmen knew, and finally the last few days with the relatives themselves. They were third cousins to Kros, whom Amina had never met as far as she could remember.

On the day of the departure, Amina was a little nervous, but it was nice to travel with some familiar villagers. Kros had given her some money for inns and food and a little extra for herself. Amina decided to save as much as she could because she hadn't talked to Kros about her school fees yet and she wasn't sure if Jared would have to time to make her tell him over the summer.

The acquaintances of her kin were polite people and they wanted to make sure as much as the people from Groshna that their travelling plan with Amina was consistent. As this was the case, the Groshnans said goodbye to Amina and she travelled on with strangers. However, Amina was feeling safe and confident, unlike during the previous summer, when her travels had been far less planned ahead. Amina would from time to time hum some songs she knew, which according to her travelling companions were related to some stories they had heard. However, they were very cautious to mention anything that could be associated with the Fatil. Amina didn't push them. She knew very well that her conversations with Jared while they were travelling were special.

Her kin greeted her with joy and the last few days on the road were spent on small and roads that were very little in use. These distant cousins didn't live as far outside of civilisation as the cousins of Amina's mother did, or as far from everything as her own home had been. They were still very strict about their privacy.

Amina told her kin all the stories she knew, and they picked the ones that were part of her father's Fatil legacy. They had very little corrections to make to the words she used and they taught her a few more stories. They also taught her how to perform and express herself better. They suggested that Amina could stay a couple of weeks and try her skills at a fair in a town not too far from them. Amina was very excited and said yes without blinking an eye, even though she felt a slight twinge of homesickness every now and then.

The trip to the fair took several hours in one direction alone and Amina was accompanied by two young men, of whom one wasn't even Fatil as far as Amina knew. As they got to the village, one of the men went to ask about the schedule for the stories and to reserve Amina her turn. The other man stayed with Amina. They walked around, looked at some of the stalls, but Amina didn't see anything she wanted to buy. She had brought with her the scarf she had received for her birthday the previous year and she had the ring with Fatil engraving on her finger, but she kept them both hidden for the time being.

The other kinsman returned and gave Amina the time for her turn to tell stories. Then he disappeared again into the crowd, which didn't seem to bother the other man so Amina didn't ask about it. As her turn was drawing closer, he took her towards a clearing on the edge of the village. ”We don't have a stage here because it kept getting burnt down on several years, but as long as you use your voice properly, people will hear you,” he instructed her. ”I will follow your performance from a little further away, but I'm sure everything will be just fine. If I can't hear you, I'll come closer, so as long as you don't see me, you're speaking loud enough.”

Amina nodded and waited for her turn. There were three storytellers before her but their stories were obviously make-belief and, in Amina's view, pretty bad. Amina placed the scarf on her shoulders and waited to be called out. There was some low murmur in the audience, which Amina thought was about her age. She was almost as nervous as she had been in Tenera, but she focused and started by greeting the audience. Her Fatil greeting obviously shocked some people but it was too late to change anything, and Amina began her story and eventually finished it successfully, without attempting any special effects in her telling. After she finished, she courtseyd. Some of the people were polite enough to applaud, but many seemed uncertain whether it would be allright to applaud a Fatil. Amina ignored the gazes and walked into the audience and disappeared as the next storyteller was called out.

After she got through the crowd, Amina looked around for a while. She couldn't see her kinsmen anywhere and walked around the streets and between the houses and some of the stalls that were still standing in search for them. There were fairly few people close to the stalls but there were no familiar faces. Amina was getting a little worried that her relatives might have left her behind – whether it was because of their fear of how people would react or something else. Amina noticed some villagers eye her in a less than friendly manner and she changed the direction she was walking in. After a few turns, she stopped behind a corner for a moment. She wanted to be sure no one was following her.

After a short while other one of her kinsmen walked around the corner. ”Are you allright?” he asked.

Amina nodded. ”I wasn't expecting such mean looks.”

He shrugged. ”My cousin is waiting at the edge of the village. If there's nothing more you want to see here, we should head back. It's a bit gloomy to travel in the dark but I doubt there are any free rooms in the village tonight.”

Amina sighed. ”I only came here to tell the stories. Let's go.”

They left the village along some of the quieter roads and collected their carriage and two horses from a stable a little way away where they had left them.

Amina was silent and that seemed to bother the two men. They tried to get her to say something. Eventually Amina took the scarf off her shoulders and the ring off her finger and put them in her bag. Then she was ready to speak. ”It's so very different here. My family never had this bad reception anywhere. Of course mum and dad knew which villages to go to, where it would be safe to tell the stories, but some of those were bigger than this place. I know Fatil aren't welcome in many places but... I don't know. This wasn't really fun.”

The Fatil cousin patted her on the shoulder. ”We are closer to bigger cities here. People are very cautious. It's not even recommended to tell anyone you're a Fatil. There are many who would like to hear our stories but they are afraid of getting into trouble. You are braver than most of us. I'm sure that no one would harm a child, though. And you can think of it this way – they must have learned what Fatil greetings sound like from somewhere to be able to recognise them, and that in itself means they are interested in history and the stories.”

”Do people really hate us that much?” Amina asked. ”I thought it was just the Kahtal that everyone wanted dead. Everything else was just because of the orders that came from elsewhere – especially the kinds of orders that were given by people who didn't understand or know anything about Armaran – all of them unnecessary murder. Even though many of the stories we Fatil tell are about the Kahtal and their achievements, none of the stories in themselves are a praise to the Kahtal. Our stories are as precise depiction of the events as possible. That's what I've been taught. Have you ever spoken to any Gahim? They can be very offended if you don't greet them properly.”

The men thought in silence for a while. The conversation had taken an unexpected turn. ”Have you spoken to a Gahim?” the other one ventured after some time.

”A few. They are usually very fond of the stories. There were a couple of them at my family's funeral. They don't want to harm us but many of them have forgotten how to speak. I thought I could maybe help them, since they're not welcome to most towns.”

The men exchanged a look over Amina's head. ”It would probably be interesting to talk to the Gahim. But is it really necessary to use the proper greeting?”

Amina shrugged. ”At least they answer you politely when you use the right words.” She didn't dare to say the words out loud because she was afraid someone might hear her. They were travelling down a dark road with only three lit lanterns to guide their way, and anyone could be hiding on the sides of the road, in the bushes. The fear for her own and the others' safety began to gnaw inside of Amina.

”Perhaps I'll try it one day. I don't remember seeing that many Gahim in my life, and they have always been some distance away, and I have deliberately avoided them. But maybe I could try to talk to one of them,” Fatil cousin mused. ”You are right about our stories being as accurate and trutful descriptions of the events they tell about as possible. That's why we have rules about how new stories get added to our repertory and how many witnesses are required to confirm the contents, if it just is possible. And that is also why the Fatil do not tell stories of their own family line. Though that is one of the newer rules from a couple of thousand years ago, when the very first Fatil succeeded in a Hendo and she became also a Kahtal. And of course the occasional marriages between Fatil and Kahtal meant that only other Fatil could tell about the deeds of those Kahtal, to keep the stories unbiased. There were also many Fatil who thought of the Kahtal as better or more valuable people and they really did praise the Kahtal and tried to improve their position in the society over everyone else.”

”Even after the order to kill all Kahtal?” Amina asked, surprised.

He hesitated for a moment. ”Yes. Even then. I think. They believed that the Kahtal would be able to combine their forces and fight anyone opposing them. It might have worked if they had all been in one place, but the Kahtal were spread around Armaran and the rest of the world. I think that they should have woken up to reality the latest when the grand chargé d'affaires yielded under the pressure from Everion and issued the order for his entire personal guard to be executed. It should have silenced them and make them flee.”

Amina bit her lip and sat in silence for a while. ”It must have been horrible,” she said eventually in a quiet voice. ”The guardsmen were protecting him with their lives and were willing to die for him – even outside battle, when there was no real threat to their master. I only ever thought about how sad he must've been to have to banish all the Fatil – especially from the capital... but his own guards who were Kahtal to the last man... Where did he get new guards anyway?”

The men were quiet longer than she had been a moment earlier. ”Many people were loyal servants to the grand chargé d'affaires without being Kahtal. Only the Kahtal were accepted to the guard, that is true, but I'm sure there were plenty of other jobs available for regular people. I assume they were the first replacement for the guard.”

Amina let out a deep sigh.

”You are far too young to worry about things like these. Try to get some sleep. We will wake you up when we get back home.”

Amina nodded and closed her eyes. She dozed off for short periods of time until they arrived perhaps a little after midnight.

Amina spent a few more days with her father's kin until all the preparations for her journey back were complete. She was a little wistful but also satisfied to go home where she could live without fear of being judged by what she was.

***

Amina spent several weeks in Groshna, during which time Jared came to visit. He didn't push her to talk to Kros about her school fees, which made her happy. Her visit to her mother's kin was drawing near, and Jared promised to travel with her for the first few days. It changed the plans considerably, but Kros managed to settle everything with the relatives just in time.

Amina enjoyed her days with Jared even though there was also an apprentice accompanying them. Amina got even more used to the deep-rooted stench of metal. It was becoming as homely as the smell of milk with honey in Emma's kitchen. Familiar and safe.

Amina's mother's family were even more distant cousins than her father's had been, but they treated Amina very well and made sure everything was well with her. Amina spent a few weeks with them and, like with her father's kin, told them all the stories she knew. Eventually Amina was left with a handful of stories that weren't a part of her legacy from either side of her family. With her mother's kin, Amina traveled to a new place every few days and she met close to two dozen distant cousins, aunts and uncles. They never suggested that Amina could perform in public or taught her anything about standing in front of an audience. Their sole interest was that Amina remembered everything correctly, whether she ever planned to tell them out loud or not.

When Amina returned to Groshna, the first signs of autumn were in the air. The last night on the road was freezing cold and the stars were bright in the moonless sky. Amina listened to the wail of the wind in the small cracks in the windowsill. The last day she would travel with a caravan that would take the road past the ruins where her family had died. Amina couldn't sleep and in her groggy head the wind sounded like forlorn cries, perhaps a lonely Panga wailing. In the morning, she was so tired that she fell asleep almost as soon as she had climbed into a carriage and only woke up when people shook her awake as they were taking a break to let the horses drink. There weren't too many miles left but the worst was still ahead for Amina. She asked the director of the caravan if she could sit inside one of the carriages with fabric covering it, as the wind had still a freezing bite to it and she was afraid she'd catch a cold. The director agreed to her request, and until they reached Groshna, Amina kept her eyes strictly on the fabric of the carriage. As the caravan came to a halt to let the horses drink again and she saw the familiar buildings of Groshna, she felt relieved. Amina thanked all the people in the caravan and went home. She was now officially Fatil. Amina hadn't written to anyone in Tenera for a while and she spent the next two days writing apologies. She promised to write to everyone again soon, right after she'd have a plan for her return, even though she still had no idea when that would be.

Armaran 16. luku

Aminalta kului monta päivää tottua jälleen Groshnan elämään. Hän halusi tavata vanhoja kavereitaan ja auttaa Emmaa ja Krosia talossa ja erityisesti puutarhassa. Tenerassa Amina oli tottunut siihen, että palvelusväki teki kaikki työt talossa, mikä oli silloin tuntunut oudolta, mutta yhtä outoa oli nyt palata arkisiin rutiineihin. Hän ei ehtinyt ensimmäisen viikon aikana lukemaan mitään, mutta pikku hiljaa arki asettui normaaliin uomaansa. Amina kävi parina päivänä viikossa kävelemässä hautausmaalla, mutta siellä ei ollut yhtään Gahim. Hän uskaltautui myös Krosin tukemana kysymään herra Cellolta voisiko hän ehkä lainata kirjoja tämän henkilökohtaisesta kirjastosta kyläntalolla.

Emman puutarhaan mahtui vielä joitain kasveja, ja Amina esitteli innoissaan oppimiaan taitoja. Emma ja Amina kiersivät kylän lähimetsissä ja keräsivät yrttejä ja kuivasivat niitä myöhempää käyttöä varten. He keräsivät siemeniä ja valitsivat niille sopivat paikat puutarhasta tai metsästä. Amina oli tyytyväinen. Hän ei ehkä oppinut niin paljon uusia asioita kuin Tenerassa, mutta hän oli paljon onnellisempi Groshnassa.

Yhtenä iltana Kros pyysi puhua hänen kanssaan, kun Emma oli nukuttamassa Kragua. Hän oli kirjoitellut Aminan sukulaisille, jotka tytön lisäksi jatkoivat Fatil-perinnettä. Sukulaiset niin Aminan äidin kuin isänkin puolelta olivat kiinnostuneita tapaamaan hänet ja testaamaan hänen taitonsa tarinankertojana. He eivät olleet vihaisia, että tyttö oli omin päin kertonut tarinoita, mutta he halusivat varmistua, että tämä oli riittävän taitava ja muisti sanat oikein.

Amina oli yllättynyt eikä ensin ymmärtänyt mistä oli kyse.

Kros vertasi sitä Jaredin kisällikokeisiin – Amina tiesi itse osaavansa tarinat hyvin ja hänen lähimmäisensäkin tiesivät, mutta hänen täytyisi läpäistä virallinen testi, vaikkei Fatileilla ollutkaan kokeita. Jos tyttö tahtoisi osoittaa taitonsa, hän voisi kesän aikana matkustaa kummankin suvun luo ja saada heidän hyväksyntänsä tarinankerronnalleen.

Amina pyysi saada miettiä asiaa pari päivää. Hän valvoi illalla myöhään ja kävi läpi tilannetta mielessään: Hän oli ollut Groshnassa vasta pari viikkoa eikä häntä suuresti huvittanut lähteä heti uudestaan tien päälle. Toisaalta häntä kiinnosti tavata muita tarinankertojia, jotka ehkä voisivat opettaa hänelle vielä lisää tarinoita. Se tarkoittaisi kuitenkin, että hänen paluunsa Teneraan todennäköisesti lykkääntyisi, mikä ei välttämättä olisi hyväksi hänen koulunkäynnilleen tai herbalismin opinnoilleen, ja toisaalta hän ei ehkä voisi nähdä Jaredia sitäkään vähää, mitä oli toivonut. Sukulaisten kiinnostus hänen kykyihinsä tuntui toisaalta melkein pelottavalta, mutta toisaalta erittäin ystävälliseltä eleeltä huolehtia hänestä ja hänen osaamisestaan.

Amina kertoi päätöksensä Krosille heti seuraavana aamuna. Hän halusi lähteä sukulaisten luo. Hän pyysi kuitenkin heti anteeksi, ettei ollut ehtinyt auttaa enempää ja Krosille tulisi taas lisävaivaa hänen matkojensa järjestämisestä.

Kros kielsi häntä olemasta pahoillaan. Hän kiitti tyttöä kaikesta avusta ja selitti, että hänelläkin oli ollut mukavaa kuulla joistain kaukaisemmista sukulaisista. Matkat olivat jo pitkälti suunniteltu valmiiksi, koska sukulaiset halusivat tytön olevan turvassa. Sitä Kros ei kuitenkaan osannut arvioida, kuinka kauan Aminalla menisi sukulaisten luona.

***

Ensimmäisen matkan järjestelyissä meni vielä viikko ja Kros kävi monta kertaa läpi kaikki vaunujen vaihdot ja yöpymiset. Ensimmäiset muutama päivä kuluisi tuttujen kyläläisten matkassa, seuraavat päivät sukulaisten tuttujen kanssa ja lopulta pari viimeistä päivää itse sukulaisten kanssa. He olivat Krosin kolmansia serkkuja, joita Amina ei tietääkseen ollut koskaan tavannut aiemmin.

Lähtöpäivän aamuna Aminaa jännitti hieman, mutta tuttujen kyläläisten kanssa oli kuitenkin mukava matkustaa. Kros oli antanut hänelle rahaa yöpymisiin ja ruokailuihin sekä vähän ylimääräistä Aminalle itselleen. Amina päätti säästää mahdollisimman paljon, koska hän ei vielä ollut puhunut Krosille koulumaksuistaan eikä hän tiennyt ehtisikö Jared painostaa hänet kertomaan asiasta koko kesänä.

Sukulaisten tuttavat olivat kohteliaita ihmisiä ja niin groshnalaiset kuin hekin varmistivat toisiltaan, että Krosin ja tämän sukulaisten matkasuunnitelmat olivat samanlaiset. Asioiden varmistuttua Amina hyvästeli groshnalaiset ja jatkoi matkaa tuntemattomien kanssa. Hänen olonsa oli kuitenkin turvallinen ja luottavainen, toisin kuin edellisenä kesänä, kun hän oli matkustanut huomattavasti epämääräisemmän suunnitelman mukaan. Amina hyräili välillä itselleen tuttuja lauluja, jotka hänen matkaseuralaisensa tunnistivat liittyviksi joihinkin tarinoihin. He olivat kuitenkin varovaisia puhumaan mistään, mikä voitaisiin liittää Fatileihin. Amina ei painostanut heitä. Hän ymmärsi hyvin, että hänen matkakeskustelunsa Jaredin kanssa olivat aivan omaa luokkaansa.

Sukulaiset ottivat hänet ilolla vastaan ja viimeiset pari matkapäivää he kulkivat melko pieniä ja vähänkäytettyjä teitä pitkin. Nämä kaukaiset serkut eivät kuitenkaan asuneet niin syrjässä kuin Aminan äidin serkut ja missä hänen vanha kotitalonsa oli ollut. He varjelivat kuitenkin yksityisyyttään tarkasti.

Amina kertoi sukulaisille kaikki osaamansa tarinat ja he erittelivät joukosta ne, jotka kuuluivat hänen isänsä Fatil-perintöön. Heillä ei ollut paljoa korjattavaa hänen sanoihinsa ja he opettivat hänelle muutaman tarinan lisää. Lisäksi he opettivat hänelle hieman esiintymistä ja kertomiseen eläytymistä. He ehdottivat Aminalle, että tämä voisi jäädä pariksi viikoksi ja kokeilla sitten taitojaan läheisen kylän markkinoilla. Amina oli innoissaan ja suostui heti, vaikka hän poti jo ajoittaista koti-ikävää.

Matka markkinoille vei useamman tunnin ja mukaan lähti vain kaksi nuorta miestä, joista toinen ei Aminan tiedon mukaan jatkanut Fatil-perinnettä. Heidän saapuessaan kylään toinen miehistä lähti kyselemään tarinankerronnan aikaa ja lupaa Aminalle toisen jäädessä hänen seuraansa. He kiertelivät hieman katselemassa kojuja, mutta Amina ei nähnyt mitään kiinnostavaa ostettavaa. Hänellä oli mukanaan edellisenä vuonna syntymäpäivälahjaksi saamansa huivi ja sormessaan sormus Fatil-tunnuksella, mutta hän piti molemmat vielä piilossa.

Toinen sukulaismies palasi ja ilmoitti ajan ja Aminan kerrontavuoron. Hän katosi uudelleen omille teilleen, mikä ei haitannut toista miestä, joten Amina ei kysellyt asiasta. Hänen vuoronsa lähestyessä mies ohjasi hänet kohti pientä aukiota kylän laidalla. ”Täällä ei ole lavaa, koska se poltettiin useina vuosina, mutta kunhan puhut kuuluvalla äänellä, ihmiset kuulevat sinut kyllä,” hän ohjeisti. ”Seuraan hieman sivummalta, mutta olen varma, että kaikki menee hyvin. Jos en kuule sinua, tulen lähemmäs, joten niin kauan kuin et näe minua, puhut riittävän kuuluvasti.”

Amina nyökkäsi ja jäi odottamaan vuoroaan. Häntä ennen oli kolme kertojaa, joiden tarinat olivat selvästi itse keksittyjä ja Aminan mielestä melko huonoja. Amina asetteli huivin harteilleen ja odotti, että hänet kutsuttiin esiintymään. Yleisöstä kuului vaimeaa mutinaa, minkä Amina uskoi johtuvan hänen nuoresta iästään. Häntä jännitti melkein yhtä paljon kuin Tenerassa, mutta hän keskittyi ja aloitti jälleen tervehtimällä yleisöä. Fatil-tervehdys sai jotkut selvästi järkyttymään, mutta oli myöhäistä muuttaa mitään, joten Amina aloitti tarinansa ja kertoi sen parhaan kykynsä mukaan alusta loppuun yrittämättä vielä sen kummempia tehosteita kerronnassaan. Lopetettuaan tarinansa hän niiasi. Osa yleisöstä osoitti kohteliaasti suosiotaan, mutta monet olivat selvästi epävarmoja, oliko soveliasta taputtaa Fatilille. Amina ei välittänyt ihmisten katseista vaan poistui yleisön sekaan, kun seuraavaa kertojaa kutsuttiin esiintymään.

Amina katseli hetken ympärilleen päästyään ihmisjoukon läpi. Hän ei nähnyt sukulaisiaan missään, joten hän lähti katselemaan talojen ja vielä pystyssä olevien kojujen sekaan. Kojujen ympärillä oli ihmisiä melko harvassa, mutta Amina ei nähnyt tuttuja kasvoja missään. Häntä alkoi huolettaa, olivatko sukulaiset lähteneet pois ilman häntä – oli syynä sitten heidän pelkonsa ihmisten reaktioita kohtaan tai jokin muu. Amina huomasi muutaman kyläläisen katselevan häntä vähemmän ystävällisesti ja hän vaihtoi kulkusuuntaansa. Parin käännöksen jälkeen hän pysähtyi hetkeksi nurkan taa ja varmisti, ettei häntä seurattu.

Hetken päästä nurkan takaa ilmestyi toinen sukulaismiehistä. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi.

Amina nyökkäsi. ”En osannut odottaa niin ilkeitä katseita.”

Mies kohautti olkiaan. ”Serkkuni odottaa kylän laidalla. Jos sinulla ei ole enää mitään nähtävää markkinoilla, voisimme lähteä takaisin. Matka on toki hieman ankea pimeässä, mutta kylässä tuskin on vapaita yöpymispaikkoja.”

Amina huokaisi. ”Tulin tänne vain kertomaan tarinoita. Lähdetään vaan.”

He poistuivat kylästä hiljaisia teitä pitkin ja hakivat kärrynsä ja kaksi hevosta vähän matkan päässä kylästä sijaitsevasta tallista, jonne he olivat ne jättäneet.

Aminan vaiteliaisuus vaivasi miehiä ja he yrittivät saada hänet puhumaan. Lopulta Amina otti huivin harteiltaan ja sormuksen sormestaan ja vasta pakattuaan ne siististi laukkuunsa hän puhui. ”Täällä on kovin erilaista. Minun perheeni ei koskaan ole saanut niin huonoa vastaanottoa missään. Tietysti isä ja äiti osasivat valita kylät, joissa on turvallista kertoa tarinoita, mutta osa niistä oli isompia kuin tämä paikka. Tiesin kyllä, että Fatilit eivät ole kaikkialle tervetulleita, mutta... en tiedä. Tämä ei ollut kovin kivaa.”

Fatil-sukulainen taputti häntä olalle. ”Olemme lähempänä suuria kaupunkeja. Täällä ihmiset ovat todella varovaisia. Ei ole suositeltavaa sanoa julki olevansa Fatil. Toisaalta monet haluaisivat kuulla tarinoitamme, mutta he pelkäävät ongelmia. Olet rohkeampi kuin useimmat meistä. Olen varma, ettei kukaan olisi vahingoittanut lasta. Ja ajattele asiaa tältä kannalta – heidän on täytynyt jostain oppia perimätietona Fatil-tervehdyksiä, jotta he voivat tunnistaa ne, ja se itsessään tarkoittaa, että heitä kiinnostaa historia ja tarinat.”

”Olemmeko me todella niin vihattuja?” Amina kysyi. ”Luulin, että vain Kahtalit haluttiin tappaa. Kaikki muu oli ulkopuolisten käskyjen takia – erityisesti sellaisten käskyjen, joiden antajat eivät ymmärtäneet mitään Armaranista – tehtyjä turhia murhia. Vaikka Fatilit pitivät itse ja kertoivat eteenpäin tarinoita Kahtaleista ja heidän saavutuksistaan, yksikään tarina ei ole suoraan ylistys Kahtaleille. Tarinamme yrittävät olla mahdollisimman totuudenmukaisia kuvauksia tapahtumista. Niin minulle on opetettu. Oletteko te koskaan puhuneet yhdellekään Gahim? Ne loukkaantuvat kovasti, jos niitä ei tervehdi oikein.”

Miehet miettivät pitkään hiljaa. Keskustelu oli selvästi vaihtunut aiheeseen, jota he eivät osanneet odottaa. ”Oletko sinä puhunut jollekin Gahim?” toinen uskaltautui lopulta kysymään.

”Muutamalle. Ne pitävät yleensä tarinoista. Pari oli kuuntelemassa perheeni hautajaisissa. Ne eivät tahdo meille pahaa, mutta ne eivät enää osaa puhua meidän kanssa. Ajattelin, että voisin auttaa niitä, mutta ihmiset eivät yleensä ole kovin innoissaan, että Gahim tulisi mihinkään kylään.”

Miehet vaihtoivat katseita Aminan pään yli. ”Voisi tietysti olla mielenkiintoista keskustella Gahim kanssa. Mutta vaatiiko se todella aidon tervehdyksen?”

Amina kohautti olkiaan. ”Ainakin ne vastaavat kohteliaasti, jos niille sanoo oikeat sanat.” Hän ei uskaltanut lausua itse tervehdystä, koska pelkäsi, että joku voisi kuulla sen. He kulkivat pimeää tietä pitkin lyhtyjen valossa, joten kuka tahansa saattaisi lymyillä tien laidoilla ja pelko oman ja muiden turvallisuuden puolesta alkoi kalvaa Aminaa.

”Ehkä joku päivä kokeilen. En muista nähneeni monia Gahim elämäni aikana ja nekin kauempaa ja olen välttänyt menemästä liian lähelle. Mutta ehkä voisin yrittää keskustella jonkun niistä kanssa,” Fatil-sukulainen tuumi. ”Olet kuitenkin oikeassa siinä, että tarinoidemme on tarkoitus kuvata tapahtumia mahdollisimman totuudenmukaisesti. Siksi meillä on säännöt siitä, miten uusia tarinoita hyväksytään kerrottavaksi ja paljonko niitä varten täytyy olla silminnäkijöitä, jos se vain on mahdollista. Ja siksi on myös säädetty, että Fatilit eivät kerro omista sukulaisistaan. Se säädös tosin tuli vasta muutama tuhat vuotta sitten, kun historian ensimmäinen Fatil onnistui Hendossa ja hänestä tuli myös Kahtal. Ja toki muutama avioliitto Fatilin ja Kahtalin välillä tarkoitti, että enintään muut voisivat kertoa kyseisten Kahtalien uroteoista, jotta kuvaukset olisivat mahdollisimman lähellä totuutta. Oli kuitenkin monia Fatil, jotka pitivät Kahtaleja muita parempina ja arvokkaampina ihmisinä ja he todella ylistivät Kahtaleja ja yrittivät parantaa heidän asemaansa.”

”Siitä huolimatta, että kaikki Kahtalit oli määrätty tapettaviksi?” Amina kummasteli.

Mies epäröi. ”Kyllä. Siitä huolimatta. Luulisin. He uskoivat, että Kahtalit pystyisivät yhdistämään voimansa ja taistelemaan kaikkia heitä uhkaavia vastaan. Ehkä se olisi onnistunutkin, mutta he olivat hajallaan ympäri Armarania ja muuta maailmaa. Luultavasti viimeistään pääasiainhoitajan alistuminen Everionista tulleen käskyn edessä lahdata koko henkivartiostonsa olisi pitänyt herättää kyseiset Fatilit hiljenemään ja pakenemaan.”

Amina puri huultaan ja istui hiljaa hetken aikaa. ”Sen on täytynyt olla kamalaa,” hän sanoi lopulta hiljaisella äänellä. ”He suojelivat pääasiainhoitajaa hengellään ja olivat valmiita kuolemaan hänen puolestaan – jopa taistelun ulkopuolella, kun mikään uhka ei kohdistunut heidän herraansa. Ajattelin aina, että oli varmasti tosi kamalaa ajaa kaikki Fatil pois – erityisesti pääkaupungista... mutta hänen omat vartijansa... Mistä hän edes sai uuden vartioston?”

Miehet olivat hiljaa pidempään kuin Amina. ”Monet olivat pääasiainhoitajan uskollisia palvelijoita olematta Kahtal. Silloin vain Kahtalit hyväksyttiin henkivartijoiksi, mutta varmasti tarjolla oli monia töitä, jotka sopivat myös muille. Luultavasti heistä tuli ensin uusi vartiosto.”

Amina huokaisi syvään.

”Olet liian nuori huolehtimaan näistä asioista. Koita nukkua vähän. Herätämme sinut, kun pääsemme perille.”

Amina nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hän torkkui lyhyitä pätkiä, kunnes he saapuivat takaisin sukulaisten kodin luo ehkä vähän puolenyön jälkeen.

Amina vietti sukulaisten luona vielä muutaman päivän, kunnes hänen kotimatkansa saatiin järjestettyä loppuun. Hänen mielensä oli haikea, mutta hän oli myös tyytyväinen, että pääsi takaisin kotiin, jossa hän saattoi olla avoimesti oma itsensä ilman pelkoa.

***

Amina vietti Groshnassa muutaman viikon, joiden aikana Jared tuli käymään. Mies ei Aminan onneksi painostanut häntä puhumaan Krosin kanssa koulumaksuista. Hänen seuraava matkansa äidin puolen sukulaisten luo oli jo lähellä ja Jared lupautui matkustamaan hänen kanssaan ensin muutaman päivän. Se muutti matkareittiä huomattavasti, mutta Kros sai sovittua uuden suunnitelman sukulaisten kanssa viime tipassa.

Amina nautti matkapäivistä Jaredin kanssa, vaikka mukana oli myös yksi kisälli. Amina tottui myös piintyneeseen metallinhajuun. Se alkoi olla yhtä kotoinen aistimus kuin hunajamaito Emman keittiössä. Tuttu ja turvallinen.

Aminan äidin sukulaiset olivat hieman kaukaisempia serkkuja, mutta he kohtelivat Aminaa todella hyvin ja varmistivat, että hänellä oli kaikki hyvin. Amina vietti heidän kanssaan muutaman viikon ja, kuten isän sukulaistenkin kanssa, kertoi kaikki tarinat, jotka hän osasi. Lopulta Aminalle jäi muutama tarina, jotka eivät kuuluneet hänen kummankaan vanhempansa Fatil-perintöön. Äidin sukulaisten kanssa hän matkusti muutaman päivän välein uuteen paikkaan ja hän tapasi yhteensä parisenkymmentä kaukaisempaa sukulaista. He eivät ehdottaneet Aminalle julkista esiintymistä tai kouluttaneet häntä tarinankertojana, vaan heidän kiinnostuksensa keskittyi täysin siihen, että Amina muisti tarinat oikein aikoi hän koskaan kertoa niitä julkisesti tai ei.

Aminan palatessa Groshnaan syksy antoi ensimerkkejä itsestään. Viimeinen matkayö oli hyisen kylmä ja tähdet loistivat kuuttomalla taivaalla. Amina kuunteli majatalon ikkunoiden raoista ulvovaa tuulta. Viimeinen matkapäivä olisi karavaanin kanssa ja sen reitti kulkisi ohi paikasta, jossa hänen perheensä kuoli. Amina ei saanut nukuttua ja tokkuraisena kuvitteli tuulessa haikeaa ulvontaa, joka saattoi olla Pangan valitusta. Hän oli aamulla niin väsynyt, että nukahti melkein heti vaunujen kyytiin kavuttuaan ja lopulta heräsi siihen, että hänet herätettiin tauon ajaksi, kun hevosia juotettiin jossain kylässä. Matkaa ei ollut enää paljoa, mutta Aminalle pahin osio oli vielä edessä. Hän pyysi karavaanin johtajalta, että voisi mennä sisään johonkin kankaalla katettuun vaunuun, koska tuuli oli edelleen purevan kylmä ja hän pelkäsi vilustuvansa. Johtaja myöntyi ja Amina kulki loppumatkan Groshnaan asti tiiviisti vaunujen seinäkangasta tuijottaen. Hänen olonsa parani, kun hän näki tutut rakennukset karavaanin pysähtyessä taas juottamaan hevosia Groshnassa. Amina kiitti karavaanareita ja palasi kotiin. Hän oli nyt kaikin puolin virallisesti Fatil. Amina ei ollut kirjoittanut kenellekään Tenerassa pitkään aikaan ja hän käytti seuraavat pari päivää pahoittelukirjeiden kirjoittamiseen. Hän lupasi kirjoittaa pian uudelleen, kun vain saisi ensin varmistettua paluunsa aikataulun, vaikkei hänellä ollut vielä aavistustakaan milloin palaisi Teneraan.

Armaran chapter 15

Days went by fast as Amina tried to get as much done as possible within the few weeks she had left in Tenera. She focused on school and did her homework with care, but she also helped Mr. Augustin every day for a couple of hours and learned herbalism. She was beginning to learn about the use of some of the medicinal plants as she listened to Mr. Augustin's instructions to his costumers while she was working. Most of the time people were seeking help with a headache or pain in the stomach. Sometimes the headaches were caused by sitting down too much and the pain went away with some exercise or massage, sometimes people had been in the sun too long, and sometimes there was actually some illness behind the aching. Stomach pain was more tricky to diagnose, but Mr. Augustin seldom had a customer leave his shop without some kind of cure. Especially women came for certain herbs, and Amina memorized all of it. She managed to find time to see Tessa once or twice a week as well, but she didn't spend any time with the other children except at school.

Amina wrote to Kros even though she was sure that Jared had already informed him about their plan to travel together. She felt that all writing outside of school was good practice, as she didn't know when she'd return to Tenera. Ms. Slava hadn't yet said a word about how she could keep up her skills while she was away, but she was certain she wasn't going to get a big pile of assignments to take with her. She would just have to figure out ways to practice on her own.

An answer to her previous letter arrived from Kros only a few days before a short note from Jared, where he informed her he'd be in a nearby village in three days. He wasn't sure if he'd have time to come and pick her up on the very same day but he asked her to be ready to go anyway.

On the next day, Amina told everyone her departure was drawing near. The Streckke family thanked her for telling them, but had no more interest in the matter. Ms. Slava was slightly disappointed that she had only a day or two to instruct her, but she promised to arrange some time on the next day after school. Mr. Augustin was despondent, but tried his best to encourage her to explore the world as much as she could. Amina promised to look out for the plants she now knew and, given the chance, collect them.

***

Jared arrived in Tenera in the afternoon. Many of the students were excited as they were expecting another performance with fire, but they were soon disappointed as Jared had come to entertain no one. Some were even throwing nasty glances at Amina on the basis of her escaping the actvities for common good on the following day as she would be leaving.

Amina got her luggage from the Streckke house and bid farewell to the staff. None of the family members were there at that time, and Amina left them a short note, thanking them for the roof over her head and her promise to let them know well in advance when she would return. Then she rushed back to the town and straight to the smithy.

Jared hoisted Amina's sack on the carriage and helped her up on the driver's seat. He then made and agile leap after her and bid farewell to the blacksmith with whom he had been talking to when Amina arrived.

Their journey began leisurely and Amina was eagerly listening to all the things Jared had had a chance to learn though she knew very little about different forging techniques. Their destination was a few hours away and they stayed the night at an inn. In the morning, Jared went on to his business and Amina had time to explore the village. It was smaller than Tenera or Groshna and one of Jared's boss' smithies was located there. Amina walked around the village and some of the surrounding woods. She collected some easy-to-dry plants but left the ones she knew recuired more complicated measures of preservation.

Eventually hunger made her return to town and she ventured to enter the smithy. The pungent smell of hot metal hit her as she entered and it was almost unbearably hot inside. Amina sat in a corner she thought would be safe and watched Jared and two younger apprentices forge and shape the metal into the shape they desired. Soon her stomach hurt so bad from hunger that she had to open her mouth. ”What's it gonna be?” she asked as she wasn't willing to admit how hungry she was.

Jaerd and the apprentices turned to look her way. ”It's going to be a beam for a big carriage,” Jared replied. Sweat was running down his face and his hair was glued to his temples. He said something to the apprentices who nodded. ”Did you go through the whole village yet?” he asked her.

Amina shrugged. ”I didn't go inside any house, so there was only that much to see, but I found some plants in the woods that I recognized,” she answered.

”Would you do us a favour?” Jared asked and, before she could say anything, he instructed her where to get some fine bread and cheap eggs and gave her some money for them.

Amina nodded and went back outside to the refreshing breeze. The coins that Jared had given her were still warm and sticky with sweat but she held them tight in her hand. She purchased the food according to Jared's instructions and returned to the smithy.

One of the apprentices asked her to hand over the eggs and then proceeded to crack them open on a pan and fry them into scramble. Jared took the loaves of bread from Amina and sliced them onto a plate. The other apprentice took some chairs outside. They all sat down in front of the smithy in the fresh air for a light lunch. Jared introduced Amina to the apprentices proprely and they were eager to hear one of her stories. Amina was happy to oblige, and what had meant to be a quick lunch became over an hour of fun chatter. Jared and the apprentices returned to their task, but Jared promised Amina that it wouldn't take more than two hours and then they could head east again. Amina went back to the woods for a while and returned to the smithy again. Jared bid farewell to the apprentices and collected their things from the inn.

Their journey began as joyfully as on the previous day and Amina talked about all the things she had seen in the village.

Jared told her about the two apprentices who were mostly his responsibility. His boss had given him a couple more apprentices who were quite advanced in their skills and worked in different towns, so he would be travelling a lot over the summer. After a moment he got serious. ”Has it been fun to live in Tenera?”

Amina nodded. ”I've learned so many things at school. Miss Slava has even let me read some history. I guess she thought it'd be easier for me because I know so many stories about some historical events. I haven't really had time to read that much yet and I'm not a very fast reader. Oh, and the blacksmith is a nice man, very friendly. Many people don't talk to him unless they need his help with something, but I think it's fun to go to the smithy sometimes.”

Jared let out a laugh. ”Have I had such a bad influence on you?”

Amina grinned. ”It's not bad influence. I think it's much nicer to know people than pretend that I'm better than them because I go to school or if I had a lot of money.”

”That's a good starting point for your life. But have you really enjoyed your time in Tenera aside from going to school or talking to the blacksmith? That healer man seemed to like you, at least.”

Amina nodded. ”Mister Augustin was really disappointed when I left but I promised to go back and help him more. And I want to learn more about plants. I have so much to tell to Emma so she can grow useful stuff in her garden.”

”You still haven't answered the original question,” Jared pointed out.

Amina stared at the road for a while, not saying a word. ”I don't like the Streckke family that much. They have really stupid ideas about what makes you a good person, or civilized and such. But Mister Streckke had arranged for me a place in the school and I get to live with them for free and it's safe there.”

Jared nodded with a serious face. ”They seem like people who know their own value. I can understand if you're not feeling too happy around them. But they treat you well, right?”

Amina shrugged. ”I'm related so I'm not entirely bad. And I like to go to school, so I'm at least making an effort to civilize myself and they respect that. They're not interested in anyone they think is inferior. I think they're still having a hard time figuring you out, because you're very much just a worker, but you've got good manners and you try to imrove yourself as a blacksmith.”

”Miss Slava's school isn't free, right? Who pays your tuition fees?” Jared asked. Amina thought it was unfair. It wasn't his business. ”You know Kros is going to ask you the same thing at some point. Maybe not now, but someday he's going to doubt if you're treated as well as you deserve. And the last thing you should do is lie to him.”

Amina was writhing on her seat. She didn't want to answer the question. Jared had voiced the things she didn't want to think about. There was all that money from the story leather and technically it was hers, but Kros wouldn't let her use it to pay for her school. Eventually she sighed. ”I do get a discount for being an orphan, you know. And I don't really spend money on anything else. Well, a few letters but that's not much,” she mumbled.

Jared patted her on the shoulder. ”I can talk to Kros with you, if you like. I won't let him be so stupid that he would put himself, Emma and their child through harder times than necessary just because he wants to do everything he can to help you. I think it's very wrong that you have to pay the fees yourself, but let this Streckke family have it their way. You're growing up to be a much better person than they are, because you don't value people on a ridiculous basis.”

Amina dared to glanse at Jared. The man she met the first time right after losing her family, when she was too shocked to think about anything. Ever since that moment a sparkle of light on his golden earrings had become a friendly and comforting sight to her. A righteous man, who wanted to help the people he knew, without losing sight of what he wanted to achieve for himself. A man of reason who knew what to say depending on who he was talking to, but who refused to turn a blind eye to injustice. A hero, Amina thought and smiled.

They spoke very little more during that night, before stopping for the night at an inn in a small village.

***

Amina was a bit anxious in the morning. She didn't want Jared to bring up Tenera and its people again – at least not a certain family. However, her fear was for nothing as they began their journey with a couple of other carriages heading the same way. Amina took turns to sit in each carriage, telling stories. The travellers were craftsmen and enjoyed her words, which they heard seldom even on fairs. They travelled together for a few days and then parted on their own ways. Amina was still safe from Jared's prying words. He wanted to hear more stories. Many days passed as Amina tried to remember all the stories of her parents and any other stories she had heard during her life.

”I've sometimes thought what it would be like to be Kahtal,” Jared said out of the blue one day.

Amina started. In itself, the statement was facinating, but it was also dangerous, as any kind of support or adoration of the Kahtal was a taboo. Amina was also terrified where that kind of conversation could lead to.

”Mostly I've been thinking about what it would be like to be a blacksmith with a Keok. I could control the temperature of the fire in my smithy very precisely. It would be really good for some of the forging jobs,” Jared explained.

Amina thought about it for a moment. ”So you'd like to bear a Keok because it would be the best help in your work?”

Jared nodded. ”Have you ever thought which Gahim would be best for you?”

Amina shook her head. ”I've never thought about what it would be like to be Kahtal so I haven't really thought which one would be nicest.”

”I think you could do well with a Panga or a Trua. You could make your voice be heard a long way when you're telling stories,” Jared suggested.

Amina smiled. ”Maybe. But Keok could keep me warm while I'm travelling. And Fansi would be nice if it's raining and it keeps you dry.”

Jared grinned. ”Mehga could help you find and grow plants.”

Amina laughed. She had relaxed in an instant even though the topic was so difficult for her. Jared didn't know about Praie and he wouldn't find out. At least not for now. On the other hand, Amina's trust towards Jared deepened immensely. ”Maybe. But if I had to choose just one... It's really hard to decide. Maybe I'd take Panga. I've met a couple of them and they've been nice.”

Jared was curious and insisted she'd tell him about all the Gahim she had encountered. Amina told him about all the Gahim she had met at the graveyard, and the two Keok, and other spirits she had met while travelling, and eventually about the shy Gahim of Tenera, which she hadn't yet been able to identify.

After Amina finished, Jared thought for a long while. ”I've sometimes seen a Gahim in the woods or near some villages. I haven't had a clue what to do. Maybe next time I'll go and say hi.”

Amina nodded. ”If they don't go away right away, they must be curious. Besides, it's really stupid that you can't say ”Gahim arimma hajahka”. What's the point of making a greeting of the Gahim forbidden anyway.”

”That rule was made by people who believed it was a saying to praise the Kahtal.”

”Well, they were idiots. It's always been a way to greet the Gahim and nothing more.”

Jared shrugged. ”There were a lot of idiotic things happening when the Kahtal were wiped out. The worst being that all of the Kahtal were accused of being murderers and destroyers of all things, even though in Armaran most of them were leading peaceful lives without ever harming anyone,” he said in a sad voice.

”Why would anyone want to kill all of the spirit bearers anyway? It's not like it was their own choice to become Kahtal,” Amina thought out loud.

”Some were jealous of all the power the Kahtal gained with the aid of their Gahim. Others were just afraid of their strength. Many people have a really bad approach to anything they don't understand. And there are always those who will do everything possible to gain power and glory for themselves regardless of the amount of destruction they bring about. Some Kahtal were like that, too,” Jared listed.

”But it's still wrong!” Amina protested.

”You're really Fatil to the bone, you know,” Jared laughed. ”But you're right. It was very wrong towards the vast majority of those who were killed – not many Kahtal, Fatil or their other supporters would have protected themselves or the ones they cared for, if they had been known to have done something bad.”

”And-and-and most of the soldiers who were Kahtal! They were taken to the war and made into warriors! There were a lot of other soldiers, too, and they were all killing people!” Amina shrieked, aggravated.

Jared just nodded to her words and let her let out some steam. ”It's still better not to talk about these things in any villages.”

Amina calmed down immeadiately. ”Yeah,” she agreed quietly. For a moment, she was vexed that one of the Kahtal she had always adored the most, General Stenvil, had been a soldier and killed a lot of people.

”We can't change the wrong-doings of the past, but we can try to make the world around us a better place with our own choices and actions. We can try to help people understand that we don't have to shun or drive away the Gahim, because they haven't done us any harm and they probably still don't understand a world without Kahtal. We can cherish the legacy of the Fatil by listening to the stories, and you of course will tell them on. Many of the stories have been lost forever but we can sustain the remaining ones forever. You can grow up to be a brave woman who cures people and tells them stories by their sick beds to ease their pains.”

Amina smiled. She would tell Jared about Praie some day. But not yet. Maybe when she had grown up. Then, she hoped, life would be easier anyway. Until then she decided to do as Jared had suggested – share the stories and through them the knowledge about Kahtal and their companions.

When Jared and Amina finally arrived in Groshna, Amina had decided to go straight to Emma's garden, but their reunion was so happy and emotional that the first afternoon was filled with nothing but hugs and sobs. Kragu had grown and Amina picked him up gingerly. Praie behaved well, and Amina could relax. She had returned to the one place that had felt like home after the loss of her first home. She would go back to Tenera in time, but perhaps not until autumn when she had no chance of seeing Jared for months.

Even though the long journey and the emotional turmoil of her return had fatigued her, Amina couldn't sleep during the first night. Her thoughts were still caught up in the conversation with Jared – how he had admitted that he wouldn't mind being a Kahtal if he could use the fire of a Keok. Amina thought long about how she could run around Armaran with Jared's help if anyone hostile ever found out she is Kahtal. Kahtal and their families had been mostly eradicated, but not all of their bloodlines. Amina was a living proof of it. Maybe somewhere out there was someone else, or would be some day. Maybe she wasn't as alone as she had thought before, but it might be impossible for her to ever meet another Kahtal. Amina's dreams were filled with spirits who were taking turns to convince her to let them settle in her body and what each of them could do for her or teach her.

Armaran 15. luku

Aminan päivät kuluivat nopeasti hänen yrittäessään saada mahdollisimman paljon tehtyä muutamassa viikossa. Hän keskittyi kouluun ja teki tunnollisesti läksynsä, mutta auttoi joka päivä herra Augustinia muutaman tunnin ja oppi herbalismia. Amina alkoi pikku hiljaa oppia joidenkin rohtojen käyttöä, kun hän kuunteli työnsä ohella herra Augustinin ohjeita asiakkaidensa erilaisiin vaivoihin. Yleisimmin ihmiset hakivat apua päänsärkyyn ja vatsakipuihin. Joskus päänsärky oli seurausta liiasta paikoillaan istumisesta ja se hellitti liikunnalla ja hieronnalla, joskus joku oli ollut liian kauan auringossa, joskus kyseessä oli aidosti sairaus. Vatsan kipuilulle ei aina ollut yhtä helppoa löytää syytä, mutta harvoin kyse oli mistään mitä herra Augustin ei olisi voinut ainakin lievittää. Erityisesti kylän naiset saivat tiettyjä yrttejä, ja Amina painoi kaiken mieleensä. Hän ehti myös tavata Tessaa parina päivänä viikossa, mutta muiden lasten kanssa hän ei viettänyt aikaa koulun ulkopuolella.

Amina kirjoitti Krosille, vaikka oli varma, että Jared oli jo ilmoittanut matkustavansa hänen kanssaan. Hänestä tuntui, että kaikki ylimääräinen kirjoittaminen olisi hänelle hyödyksi, koska hän ei tiennyt milloin palaisi Teneraan. Neiti Slava ei ollut vielä puhunut hänelle miten hän voisi harjoitella poissaollessaan, mutta Amina epäili, ettei saisi isoa läjää tehtäviä mukaansa, vaan hänen täytyisi keksiä muita tapoja harjoitella.

Krosin vastaus Aminan aiempaan kirjeeseen saapui pari päivää ennen lyhyttä viestiä Jaredilta, jossa tämä kertoi olevansa kolmen päivän päästä läheisessä kylässä. Hän ei ollut vielä varma ehtisikö samana päivänä hakemaan Aminaa, mutta hän pyysi tätä olemaan valmiina lähtöön.

Amina ilmoitti heti seuraavana päivänä lähtönsä olevan lähellä. Streckken perhe kiitti tiedosta, mutta sen enempää asia ei heitä kiinnostanut. Neiti Slava oli hieman pettynyt, että sai vain parin päivän varoituksen asiasta, mutta hän lupasi järjestää seuraavana iltapäivänä ylimääräisen hetken aikaa ohjeistaa Aminaa matkaa varten. Herra Augustin oli hieman allapäin, mutta yritti rohkaista Aminaa tutustumaan ympäröivään maailmaan niin paljon kuin vain mahdollista. Amina lupasi tarkkailla matkallaan tuttuja kasveja ja mahdollisuuksiensa mukaan jopa kerätä niitä talteen.

***

Jared saapui Teneraan iltapäivällä. Monet oppilaat olivat innoissaan, koska he toivoivat uutta soihtuesitystä, mutta heille selvisi nopeasti, että Jared ei ollut tullut viihdyttämään ketään. Osa jopa loi Aminaan vihaisia katseita ja mutisi jotain yhteisten hommien pakoilusta, sillä seuraava päivä olisi jälleen yleishyödyllistä toimintaa eikä Amina olisi enää osallistumassa siihen.

Amina haki matkatavaransa Streckken talolta ja hyvästeli palvelusväen. Kukaan perheenjäsenistä ei ollut juuri paikalla, joten Amina kirjoitti nopeasti lyhyen viestin, jossa hän kiitti katosta päänsä päällä ja lupasi ilmoittaa hyvissä ajoin ennen paluutaan saapumisestaan. Amina kiirehti takaisin kylään ja sepänpajalle.

Jared nosti Aminan säkin rattaiden kyytiin ja auttoi tytön kuljettajanpenkille. Hän loikkasi itse ketterästi perään ja hyvästeli sepän, jonka kanssa hän oli keskustellut Aminan saapuessa.

Matka sujui leppoisasti ja Amina kuunteli mielenkiinnolla mitä kaikkea Jared oli ehtinyt oppimaan, vaikkei hän ymmärtänyt erilaisista taontatekniikoista mitään. Heidän määränpäänsä oli parin tunnin päässä ja he jäivät yöksi majataloon. Aamulla Jared lähti hoitamaan asioitaan ja Aminalle jäi aikaa tutustua kylään. Se oli Teneraa ja Groshnaa pienempi ja siellä sijaitsi yksi Jaredin pomon pajoista. Amina kierteli ympäri kylää ja sen lähimetsiä. Hän poimi mukaansa muutaman helposti kuivattavan kasvin, mutta jätti enemmän säilöntää vaativat maastoon.

Nälkä ajoi Aminan lopulta takaisin kylään ja hän uskaltautui sisään pajaan. Kuuman metallin haju iski vastaan voimakkaana ja sisällä oli melkein sietämättömän lämmintä. Amina seurasi turvalliseksi kokemastaan nurkasta, miten Jared ja kaksi nuorempaa kisälliä takoivat ja muovasivat metallista haluamaansa esinettä. Lopulta hänen vatsaansa sattui niin pahasti nälästä, että hänen oli pakko avata suunsa. ”Mikä siitä tulee?” hän kysyi, koska ei kehdannut heti sanoa olevansa nälkäinen.

Jared ja kisällit kääntyivät katsomaan häntä. ”Siitä tulee aisa suuriin vaunuihin,” Jared vastasi. Hikeä valui hänen kasvoiltaan ja hänen hiuksensa olivat liimaantuneet ohimoille. Hän mutisi jotain kisälleille, jotka nyökkäsivät. ”Tutkitko jo koko kylän läpikotaisin?” Jared kysyi Aminalta.

Amina kohautti olkiaan. ”En mennyt mihinkään taloon sisään, joten nähtävää ei ollut kovin paljoa, mutta lähimetsissä oli joitain kasveja, jotka tunnistin,” hän vastasi.

”Tekisitkö meille palveluksen?” Jared kysyi ja vastausta odottamatta ohjeisti Aminalle, mistä saisi ostettua hyvää leipää ja edullisesti kananmunia ja antoi hänelle rahaa niitä varten.

Amina nyökkäsi ja palasi raikkaaseen ulkoilmaan. Jaredin antamat kolikot olivat vielä lämpimiä ja hiestä tahmeita, mutta Amina puristi niitä kädessään. Hän osti ruokatarpeet Jaredin ohjeiden mukaan ja palasi pajalle.

Ensimmäien kisälli pyysi tytöltä munat, jotka hän rikkoi pannulle ja paistoi kokkeliksi. Jared otti Aminalta leivät ja viipaloi ne lautaselle. Toinen kisälli siirsi ulos muutaman jakkaran. He siirtyivät ulos raikkaaseen ilmaan nauttimaan kevyttä lounasta. Jared esitteli Aminan kisälleille kunnolla ja nämä pyysivät heti innoissaan Aminaa kertomaan jonkun tarinan. Amina suostui mielellään ja heidän nopeaksi tarkoitettu lounaansa venyi yli tunnin mittaiseksi. Jared ja kisällit palasivat työnsä pariin, mutta Jared lupasi, että se olisi parin tunnin päästä valmis ja he voisivat sitten jatkaa matkaansa itään. Amina käyskenteli lähimetsissä jonkun aikaa ja palasi sitten pajan luo odottamaan.

Jared hyvästeli kisällit ja haki heidän tavaransa majatalosta.

Matka alkoi yhtä leppoisasti kuin edellisenä päivänäkin ja Amina kertoi mitä oli nähnyt kylässä. Jared kertoi kisälleistä, jotka olivat pääasiassa hänen vastuullaan. Hänen pomonsa oli määrännyt hänelle pari muutakin jo melko edistynyttä kisälliä eri kylissä, joten hän matkustelisi paljon kesän aikana. Hetken päästä mies vakavoitui. ”Onko Tenerassa ollut kiva asua?”

Amina nyökkäsi. ”Olen oppinut paljon asioita koulussa. Neiti Slava on antanut minun jo lukea joitain juttuja historiasta. Hän kai ajatteli, että ne olisivat minulle helppoja, koska tunnen niihin liittyviä tarinoita. En ole vielä ehtinyt lukea paljoa, koska en ole kovin nopea lukemaan. Ja seppä on kiva ja ystävällinen. Monet eivät juttele hänen kanssaan muuten kuin, jos tarvitsevat jotain, mutta minusta on kiva käydä pajalla aina välillä.”

Jared naurahti. ”Ei kai minulla ole sinuun niin huono vaikutus?”

Amina virnisti. ”Ei se ole huono vaikutus. Minusta on mukavampi tuntea ihmisiä kuin esittää olevani parempi kuin he, koska käyn koulua tai jos minulla olisi paljon rahaa.”

”Se on hyvä lähtökohta elämään. Mutta onko sinulla oikeasti ollut mukavaa Tenerassa muuten kuin koulussa ja sepän kanssa jutellessa? Ainakin se parantaja taitaa pitää sinusta.”

Amina nyökkäsi. ”Herra Augustin oli tosi pettynyt, kun lähdin, mutta lupasin palata auttamaan. Ja haluan oppia lisää kasveista. Minulla on jo paljon kerrottavaa Emmalle, jotta hän voi kasvattaa hyödyllisiä juttuja puutarhassa.”

”Et vieläkään vastannut alkuperäiseen kysymykseen,” Jared huomautti.

Amina tuijotti hetken tietä sanomatta mitään. ”En oikein pidä Streckken perheestä. Heillä on tosi tyhmiä ajatuksia siitä, mikä tekee ihmisestä hyvän tai sivistyneen. Mutta herra Streckke oli järjestänyt minulle koulupaikan valmiiksi ja saan asua heidän luonaan ja siellä on turvallista.”

Jared nyökkäsi vakavana. ”He vaikuttivat oman arvonsa tuntevilta ihmisiltä. Ymmärrän, jos et viihdy siellä. Kai he sentään kohtelevat sinua hyvin?”

Amina kohautti olkiaan. ”Olen sukua, joten en ole ihan huono ihminen. Ja tykkään olla koulussa, joten ainakin yritän sivistää itseäni ja he arvostavat sitä. Heitä ei kiinnosta kukaan heidän mielestään vähäarvoinen. Luulen, että heillä on edelleen vaikeaa ymmärtää sinua, koska olet periaatteessa vain työläinen, mutta käyttäydyt hyvin ja tahdot tulla paremmaksi työssäsi.”

”Neiti Slavahan pitää maksullista koulua. Kuka maksaa koulumaksusi?” Jared kysyi. Aminasta se oli epäreilu kysymys. Se ei ollut Jaredin asia. ”Tiedät kyllä, että Kros kysyy sinulta samaa jossain vaiheessa. Ei ehkä vielä tällä kertaa, mutta jossain vaiheessa hän epäilee, että sinua ei kohdella niin hyvin kuin mahdollista. Eikä sinun pitäisi missään tapauksessa valehdella hänelle.”

Amina kiemurteli penkillä. Hän ei halunnut vastata. Jared oli pukenut sanoiksi asioita, joita hän ei ollut halunnut ajatella. Tarinanahasta oli toki saatu paljon rahaa ja se oli hänen rahaansa, mutta Kros ei varmasti antaisi hänen käyttää sitä koulumaksuihin. Lopulta Amina huokaisi. ”Saan kuitenkin alennusta, koska olen orpo. Eikä minulla kulu rahaa oikein mihinkään. Paitsi pariin kirjeeseen, mutta se ei ole paljon,” hän mutisi.

Jared taputti häntä olkapäälle. ”Jutellaan vaikka yhdessä Krosin kanssa tästä. Hän ei saa olla niin typerä, että asettaisi itsensä, Emman ja lapsensa ongelmiin sen takia, että haluaa auttaa sinua. Minusta on väärin, että joudut maksamaan koulusi itse, mutta tämä Streckken perhe pitäköön päänsä. Sinusta kasvaa joka tapauksessa parempi ihminen kuin he ovat, koska et arvota ihmisiä tyhmillä perusteilla.”

Amina uskaltautui vilkaisemaan Jaredia. Mies, jonka hän tapasi ensimmäisen kerran perheensä kuoltua ollessaan shokissa. Siitä hetkestä lähtien valon kimallus tämän kultaisissa korvarenkaissa oli ollut hänelle ystävällinen ja turvallinen näky. Oikeudenmukainen mies, joka halusi auttaa tuttujaan parhaansa mukaan kuitenkin samalla omaan tavoitteeseensa pyrkien. Järjen mies, joka osasi valita sanansa tilanteen mukaan, mutta ei halunnut kääntää katsettaan kohdatessaan vääryyttä. Sankari, Amina ajatteli ja hymyili.

He eivät puhuneet paljoa illan aikana ja pysähtyivät ennen pimeää erään kylän majataloon.

***

Amina jännitti hieman uutta päivää ja matkaa Jaredin kanssa. Hän ei halunnut puhua enää Tenerasta ja sen ihmisistä – ainakaan eräästä tietystä perheestä. He saivat kuitenkin matkaseuraa parista muusta vaunusta, jotka olivat matkalla samaa tietä. Amina istui vuorotellen eri vaunuissa ja kertoi kaikille pari tarinaa. Matkalaiset olivat käsityöläisiä ja nauttivat hänen sanoistaan, joita heillä ei ollut mahdollisuutta kuulla edes joka markkinoilla. He matkustivat yhdessä muutaman päivän ja hajaantuivat sitten eri suuntiin. Aminan ei silti tarvinnut pelätä, että Jared palaisi hänelle kiusallisiin puheenaiheisiin, vaan mies halusi kuulla lisää tarinoita. Monta päivää kului leipposasti Aminan yrittäessä muistaa kaikki mahdolliset tarinat, joita hänen vanhempansa olivat kertoneet tai joita hän oli koskaan itse kuullut.

”Minä olen joskus miettinyt millaista olisi olla Kahtal,” Jared sanoi yllättäen yhtenä päivänä.

Amina säpsähti hieman. Lausahdus oli itsessään kiehtova, mutta myös vaarallinen, koska Kahtalien tukeminen tai minkäänlainen ihannointi oli edelleen tabu. Lisäksi Aminaa pelotti mihin keskustelu voisi päätyä.

”Lähinnä mietin, että olisi hienoa, jos seppänä minulla olisi Keok. Voisin kontrolloida tulen lämpötilaa pajassa tarkalleen. Se helpottaisi joitain taontatöitä huomattavasti,” Jared selitti.

Amina tuumi hetken. ”Eli haluaisit kantaa Keokia, koska se olisi paras apu työssäsi?”

Jared nyökkäsi. ”Oletko sinä koskaan miettinyt, mikä Gahim olisi sinulle paras?”

Amina pudisti päätään. ”En ole koskaan miettinyt millaista olisi olla Kahtal, joten en ole oikein ajatellut mikä Gahim olisi kivoin.”

”Sinulle voisi sopia Panga tai Trua. Saisit äänesi varmasti kuuluviin kertoessasi tarinoita,” Jared ehdotti.

Amina hymyili. ”Ehkä. Toisaalta Keok voisi pitää minut lämpimänä aina matkustaessa. Ja Fansi olisi kiva, jos matkalla sataa, niin se voisi pitää minut kuivana.”

Jared virnisti. ”Mehga voisi auttaa sinua kasvien etsimisessä ja kasvattamisessa.”

Amina naurahti. Hän oli hetkessä rentoutunut hankalasta keskustelunaiheesta huolimatta. Jared ei tiennyt eikä saisikaan tietää Praiesta. Ei ainakaan vielä. Toisaalta Aminan luottamus miestä kohtaan kasvoi suunnattomasti. ”Ehkä. Mutta jos minun pitäisi valita vain yksi... Todella vaikea päättää. Ehkä se olisi Panga. Olen tavannut pari niitä ja ne ovat olleet ihan kivoja.”

Jared vaati uteliaana kuulla kaikista Aminan kohtaamisista Gahim kanssa, ja Amina kertoi kaikista hautausmaalla tapaamistaan sekä kahdesta Keokista ja matkoillaan tapaamistaan Gahim sekä Teneran ujosta Gahim, jota hän ei ollut vielä tunnistanut.

Aminan lopetettua Jared mietti pitkään. ”Olen välillä nähnyt jonkun Gahim metsikössä tai kylien laidoilla. En ole tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Ehkä ensi kerralla vaan menen tervehtimään.”

Amina nyökkäsi. ”Jos ne eivät lähde heti pois, ne ovat varmaan uteliaita. Sitä paitsi on tosi typerää, että sanonta ”Gahim arimma hajahka” on ollut kielletty. Ei ole mitään järkeä kieltää tervehtimästä Gahim.”

”Sen säännön kehittivät ihmiset, jotka uskoivat, että niillä sanoilla ylistetään Kahtaleja.”

”No, he olivat idiootteja. Se on aina ollut vain tapa tervehtiä Gahim.”

Jared kohautti olkiaan. ”Kahtalien tuhossa oli paljon muitakin tyhmiä asioita. Pahimpana varmasti se, että kaikkia Kahtaleja syytettiin murhaajiksi ja tuhoajiksi, vaikka varsinkin Armaranissa suurin osa eli omissa oloissaan vahingoittamatta ketään,” hän sanoi hieman surullisena.

”Miksi kukaan haluaisi tappaa kaikki henkienkantajat? Ei ollut kenenkään oma valinta tulla Kahtaliksi,” Amina ajatteli ääneen.

”Jotkut olivat kateellisia siitä kaikesta vallasta, jota Kahtalit saivat Gahim ansiosta. Toiset suoraan pelkäsivät heidän voimaansa. Monet ihmiset myös suhtautuvat todella huonosti asioihin, joita he eivät ymmärrä. Ja aina on niitä ihmisiä, jotka käyttävät kaikki mahdolliset keinot saadakseen itselleen valtaa ja kunniaa riippumatta siitä, paljonko he kylvävät tuhoa ympärilleen. Sellaisia Kahtaleitakin oli,” Jared luetteli.

”Mutta se on silti väärin!” Amina protestoi.

”Sinä olet niin vahvasti Fatil kuin kukaan vaan voi olla,” Jared naurahti. ”Mutta olet oikeassa. Se oli väärin suurinta osaa tapetuista kohtaan – monikaan Kahtal, Fatil tai heidän tukijansa ei olisi suojellut itseään tai arvokkaana pitämiään ihmisiä, jos heidän tiedettiin tehneen pahaa.”

”Ja-ja-ja suurin osa sotilaistakin, jotka olivat Kahtal, oli nimenomaan siksi kutsuttu armeijaan! Oli paljon muitakin sotilaita, jotka tappoivat ihmisiä!” Amina huusi kimpaantuneena.

Jared nyökytteli ja antoi tytön purkaa tuntojaan. ”Parempi kuitenkin olla puhumatta näistä asioista kylissä.”

Amina rauhoittui heti. ”Joo,” hän sanoi vaisusti. Häntä harmitti hetken aikaa, että yksi hänen ihannoimistaan Kahtal, kenraali Stenvil, oli ollut sotilas ja tappanut paljon ihmisiä.

”Emme voi muuttaa menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä, mutta voimme omilla valinnoillamme yrittää parantaa maailmaa ympärillämme. Voimme yrittää auttaa ihmisiä ymmärtämään, ettei kaikkia Gahim tarvitse vieroksua saati ajaa pois, koska ne eivät ole tehneet meille mitään eivätkä välttämättä edelleenkään ymmärrä maailmaa, jossa ei ole Kahtal. Voimme tukea Fatil-perintöä kuuntelemalla tarinoita ja sinä tietysti kerrot niitä itse eteenpäin. Monet tarinat ovat kadonneet iäksi, mutta jäljellä olevien ei tarvitse unohtua koskaan. Sinä voit kasvaa rohkeaksi naiseksi, joka parantaa ihmisiä ja kertoo heidän sairasvuoteensa vierellä tarinoita heidän oloaan helpottaakseen.”

Amina hymyili. Hän kertoisi Jaredille joku päivä Praiesta. Mutta ei vielä. Ehkä sitten, kun hän olisi aikuinen. Sitten elämä olisi ehkä helpompaa muutenkin. Siihen asti hän päätti tehdä kuten Jared ehdotti – jakaa tarinoita ja sitä kautta tietoa Kahtaleista ja heidän kumppaneistaan.

Kun Jared ja Amina vihdoin saapuivat Groshnaan, Amina oli päättänyt heti mennä katsomaan Emman puutarhaa, mutta heidän jälleennäkemisensä oli niin iloinen ja tunteellinen, että ensimmäinen iltapäivä kului halaillen ja nyyhkien. Kragu oli kasvanut ja Amina otti hänet varovasti syliinsä. Praie käyttäytyi hyvin, ja Amina rentoutui. Hän oli palannut siihen paikkaan, joka tuntui kodilta ensimmäisen menetetyn kodin jälkeen. Hän palaisi vielä Teneraan, mutta ehkä vasta syksyllä, kun hänellä ei olisi mahdollisuutta nähdä Jaredia kuukausiin.

Vaikka Amina oli pitkän matkan ja tunteellisen kotiinpaluun jäljiltä väsynyt, hän ei saanut nukuttua ensimmäisenä yönä. Hänen ajatuksensa pyörivät aiemman keskustelun ympärillä – miten Jared oli suoraan ilmoittanut, että häntä ei haittaisi olla Kahtal, jos hän saisi Keokin tulen käyttöönsä. Amina mietti pitkään, miten voisi yrittää pakoilla ympäri Armarania Jaredin avustuksella, jos kukaan hänelle vihamielinen saisi tietää hänen olevan Kahtal. Kahtalit ja suuri osa heidän perheitään oli tuhottu, mutta ei kaikkea heidän vertaan. Amina oli itse siitä elävä todiste. Ehkä jossain oli joku muukin tai tulisi olemaan joku päivä. Ehkä hän ei ollut täysin yksin, mutta hänen olisi ehkä mahdoton koskaan tavata toista Kahtal. Aminan unet täyttyivät hengistä, jotka kaikki yrittivät vuorotellen vakuuttaa hänet, miksi juuri sen hengen pitäisi saada asettua hänen kehoonsa ja mitä ne voisivat kukin tehdä hänen hyväkseen tai opettaa hänelle.

Armaran chapter 14

Amina watched Jared's performance, smiling, and dared to take a peek from the corner of her eye to see what her friends were thinking. They were positively smitten.

Jared asked for a few more torches from the blacksmith and kept on juggling them all successfully. Eventually, he picked them all in his hands and bowed deep. He received a thunderous applause.

The blacksmith took the torches from him and placed them firmly in an iron bucket.

”Thank you, thank you so much, but I didn't come here to perform myself!” Jared addressed the audience. ”I was sorry to arrive so late in the afternoon that I missed most of the stories. Now I'm begging you, if there is even one person among you who could spare the energy to tell one great story, would such person please step forward?” He turned to face Amina.

Amina was smiling so hard it hurt her cheeks but she didn't care. She took a step towards the stage and ignored the mumbling of the growd who were perhaps thinking about getting one of the earlier story tellers.

Jared jumped down and lifted Amina on the stage. He sat down cross-legged in front of the stage, smiling. ”Something very pompous, if you'd please.”

Amina turned to face the audience. Most of the villagers were still there, along with lots of merchants and craftsmen, even some folks from other towns. She could feel her heart beating in her chest and a blush climb up her face. She took a few deep breaths and said aloud one of the many Fatil greetings she could remember her parents had started their performance with.

Some villagers murmured their acceptance. Maybe their children had told them about the day the stundents had been mending the roads.

Amina chose to tell about one of the many civil wars that had occured in Everion. This one took place about 1 500 years earlier. She knew there was a more detailed version of the story, but luckily she couldn't remember it that well. It described a lot more cut arms and other hacked parts of the body flying through the air. The war in question had been unusual as all of the Kahtal had refused to fight on anyone's side and there had been at least five different regions of Everion battling one another. Any alliances and contracts were violated and nullified in a matter of days and each faction was ruthless in their ambition to gain more power in Everion. When the war was finally over, the biggest University of Everion, situated in the capital city of Eprus, and its headmaster were given a new task to uphold the peace of Everion with the powers of knowledge and erudition. It was also to strengthen the position of Eprus as the centre of all governance, as many larger cities had attempted to become independent by administrating their own regime over the past centuries.

After finishing the story, Amina curtseyd low and received vibrant applause from the audience. For the first time, she dared to take a good look at the audience and spotted the Streckke family quite close to the side of the stage. Ms. Slava was standing in the middle of the crowd, looking pensive. Many of her friends were still stading close to the stage and some other students were in the crowd with their families.

Jared stood up and the crowd fell silent. He was slightly perplexed by this authority, but he asked for another story.

Amina curtseyd but hesitated.

Jared took the opportunity to ask the audience to bring something to drink for the storyteller who had strained her voice for their entertainment. A bucket full of fresh water straight from the well was procured almost immediately.

Amina agreed to tell another story but she was careful to choose a rather short and joyous one, as she felt slightly fatigued.

She received loud applause after the story, but it was obviously a good time to end the night. Many families were guiding their children towards their homes and the evening air was getting cooler.

Jared helped Amina down from the stage. He was smiling but didn't say anything.

Amina got serious. ”Was I that bad?”

Jared shook his head. ”You were quite nervous, but the stories went really well. When you get more experience, it's going to be easier to empathise. No one as young as you could have done any better.”

Amina could see her friends moving a bit nervously at the edge of her vision and she turned to face them. No one said anything.

”He's really good, right?” Amina said to open the conversation because she wanted them to acknowledge the events on the stage somehow.

Couple of the girls giggled, one tried to look into Jared's eyes but turned her head at the last moment, and a couple more were nodding. ”Do you know him?” one of them dared to ask in a loud whisper.

Amina smiled. ”He is a family friend. Not from around here, though,” she said and looked quickly around in case the Streckke family was in ear shot. Someone tapped Amina on the shoulder and she turned to look.

Mr. Augustin gave her a kind smile. ”Splendid stories. I had no idea you were from a line of Fatil. Mr. Streckke hasn't mentioned it. Are you related through his wife?”

Amina shook her head. ”As far as I know, Mr. Streckke had no interest in the family legacy but he would have been entitled to learn the stories.”

Mr. Augustin thought about it for a while. He looked at the whispering and giggling girls, puzzled. ”Have you been telling stories at the town fairs before?”

Amina shook her head. ”When I asked for a permission for the first time, the chargé d'affaires of that town said I was too young to perform. Tonight is the first time I was telling stories by myself, though I've been on stage many times with my parents.”

Mr. Augustin was nodding. ”Right. Spendid. Good. Good. I hope you'll still return...” he mumbled as he walked away lost in his thoughts.

”Mr. Augustin is the herbalist of Tenera,” Amina explained to Jared, who nodded, obviously amused.

Parents were trying to usher their children back home but many of them would have wanted to speak with Amina. They moved along, however, as they saw Ms. Slava approaching her.

Amina curtseyd to her teacher.

”I am positively surprised. I haven't heard that many stories of the Fatil before and those have been... shorter and far more simple. You have an excellent memory,” Ms. Slava complimented Amina. She tried to avoid looking at Jared, but kept glancing his way from the corner of her eye.

Amina curtseyd again. ”I wouldn't have performed if I only knew children's stories.”

Ms. Slava nodded and turned her gaze to the side. ”Good evening, Mr. Streckke, Mrs. Streckke,” she said and bowed slightly to the approaching family.

Amina glanced over her shoulder. The Streckke family was approaching slowly, with dignity, basking in the light of her success as though it was all thanks to them. Amina curtseyd at them.

”Beautiful, darling. It was obviously a good choice for the entire family for your father to take over the storytelling,” Mr. Streckke said. Amina wondered whether it was meant as a grand praise.

”I wanted to do my best. I wouldn't have asked the permission to perform unless I was sure I can do it.”

Mr. Streckke's eyes turned to Jared. Even though nothing in his face changed, Amina felt a chill go down her spine.

Jared bowed lightly. ”Good evening, sir. I'm Jared. I've just returned from Everion where I learned from a mastersmith, and as I was in these parts of Armaran, I thought I'd say hello to Amina. I came to know her when she moved in with Kros and Emma,” he introduced himself politely.

Amina thought she saw Mr. Streckke's gaze soften a little. ”Is that so? How nice. She has been a very cheery girl during her stay here.”

Amina tried to think of a way to make the family show more respect to Jared despite his mundane profession.

”Everion is quite far for an apprenticeship,” Ms. Slava commented.

Jared smiled. ”I've already finished my basic blacksmith training in Armaran and I went to gain more knowledge in different techniques of forging. I'm going to another smithery in Juhvian come next autumn.”

Mr. Streckke was pleasently dumbfounded by this information. Ms. Slava seemed surprised aswell, but quickly regained her composure.

”Do you travel to different parts of Armaran often?” Mrs. Streckke asked.

”My master owns close to two dozen smithies all around Armaran, well, mostly further east-wards and in the central parts, so I do travel some. If he gives me an apprentice to look after, I might stay put for a while,” Jared replied.

”I had imagined that blacksmiths live and work in one sole location,” the son of Streckke said, slightly puzzled.

Jared nodded. ”Most blacksmiths learn and work in the same smithy their whole lives, but my master has gathered several under his guidance. All of those are in some smaller villages. He said he didn't want to compete with anyone in the bigger cities, but he has at least one apprentice in each smithy and he hires several fully trained blacksmiths. He has been very encouraging towards my plan to travel and learn more forging techniques,” Jared explained.

”I am quite surprised, I must admit. I never thought that a blacksmith would have the ambition or the opportunity to advance his career beyond the basic work,” Mr. Streckke admitted.

Jared bowed. ”There are many who don't want to or simply don't have the opportunity to learn more, but I will use every chance I get. I want to discover the limits of my abilities, if such exist. Now, if you'll excuse me, I have a long day of traveling behind me even though I enjoyed my time at your town's fair. I wish you all a good night,” he said and bowed again. As he walked away, Amina saw the blacksmith of Tenera standing a little further away. He was waiting for Jared but was exceedingly polite to keep himself outside all the conversation.

Ms. Slava bid them all good night aswell. As she walked back towards the school, she was glancing after Jared.

Amina wondered how big of an impact Jared had had on the townspeople of whom the majority thought of any kind of craftsmen as their inferior. Handsome and ambitious, but well-mannered young man, who knew what he wanted and what he had to do to accomplish it. Those were qualities many civilised people lacked.

The Streckke family didn't ask any more questions about Jared, but Amina was sure they would be talking about this exceptional working man amongst themselves and their acquintances.

When Amina finally placed her head on the pillow, she was exhausted. She had been nervous about the public performance but enjoyed it nonetheless. Praie must have done something to keep her calm. It was present but didn't say or do anything. It wasn't moping, though. Maybe it had had an interesting day aswell.

***

On the next morning, Amina got up early even though she was still tired. She wanted to visit the smithy before her school started because she wanted to see Jared again and she didn't know how soon he'd travel on.

The blacksmith of Tenera and Jared were up and lighting the fire in the big fireplace of the smithy as Amina knocked on the door and peeked inside. She received a kind and warm welcome.

Jared was leaving on the same day but he had promised to help the blacksmith with something as thanks for letting him spend the night in the smithy. However, he had plans to travel to some nearby villages in a few weeks time and he promised to come see Amina again if he had the time to spare.

Amina remembered her promise to Kros and Emma to come back by summertime and she asked Jared if she could travel with him.

Their conclusion was that she could go with Jared after the next few weeks if she could settle her business in Tenera with Ms. Slava and Mr. Augustin.

Amina rushed to school happy. She was watching Ms. Slava with care as she was wondering if the woman might ask her something about Jared, but there was nothing out of the ordinary in Ms. Slava's behaviour. Many of the children wanted to talk to Amina about Jared's performance, though.

Amina gathered all the courage she could muster and asked Ms. Slava on the next day how her absence of several weeks would affect her school. Ms. Slava was surprised at first, but understood that Amina longed to meet other members of her family, and promised that her school wouldn't suffer too much if she took the trouble to practice while she was away. As Amina had witnessed, she had other students who were gone at times and still did quite well at school.

Amina approached Mr. Augustin next. She asked him what were his thoughts on her possible absence of several weeks. Mr. Augustin was somewhat disappointed but he was as understanding as Ms. Slava. His only wish was that Amina would return to his aid when she returned to Tenera. Amina promised and was very thankful that she'd have another chance to learn herbalism.

Amina spoke to the Streckke family last. They had no great interest in her coming and going, provided that they would receive a notification in advance. Amina was happy she'd get out of the house for a while. Tenera had many things she would miss – the school, Mr. Augustin and herbalism, the friendly blacksmith, and her new friends, but with the Streckke family she always felt inferior and miserable.