Armaran 5. luku

FIN - Viides luku englanniksi ensi viikolla

ENG - Chapter 5 in English will be posted next week

Armaran 5. luku

Seuraavana aamuna serkut järjestelivät vaunuihin ne tavarat, jotka Amina tahtoi heti viedä mukanaan. Outo serkku lähti kuljettamaan vaunuja samaan kylään, jossa serkut olivat olleet Aminaa vastassa. Siellä serkku etsi hänelle vuokravaunut ja kuljettajan. He siirsivät tavarat toisiin vaunuihin ja serkku ohjasi Aminan hetkeksi sivuun. ”Toivottavasti pääset turvallisesti takaisin. Tämän alueen Gahim ovat välillä arvaamattomia, mutta ne eivät satuta ketään, joka ei ole uhka niille. Muista vain olla kohtelias.”

Amina nyökkäsi. ”Yritän aina olla.”

Serkku hymyili ja nyökkäsi. ”Kuljettaja vie sinut vähän itään päin, mistä on lyhyempi matka suurelle kiertotielle. Etköhän löydä sieltä toiset vaunut ja kuljettajan. Osaat puhua hyvin.”

Amina epäröi. Hän ei ollut koskaan käynyt kauppaa kenenkään kanssa. Entä jos joku yrittäisi huijata häntä? Olisiko hän turvassa?

Serkku taputti häntä kömpelösti olalle. Sen oli kai tarkoitus olla rohkaiseva ele.

Amina huokaisi ja palasi vaunujen luo. Kuljettaja oli jo valmiina lähtöön.

”Ehditte varmasti parin kylän päähän ennen iltaa. Sieltä löytyy jo varmasti uusia mahdollisuuksia,” serkku kuiskasi vaunujen perään, kun ne nytkähtivät liikkeelle.

Ilma oli pilvinen ja Amina katseli usein taivaalle odottaen sadetta. Kuljettaja ei puhunut paljoa, koska ei selvästi tiennyt mistä voisi pienen tytön kanssa puhua. Amina hymisi välillä vanhoja lauluja tai vain katseli maisemia. Kohtaaminen hengen kanssa tuntui jo kaukaiselta, mutta hän tunsi väristyksiä selässään joka kerta, kun ajatteli tapahtunutta.

Aurinko oli laskemassa, kun he pysähtyivät kolmanteen kylään. Kuljettaja pyysi majatalon tallipoikaa avuksi purkamaan tavarat vaunuista, jotta hän pääsisi heti aamulla palaamaan kotiin. Amina oli huolissaan omaisuutensa turvallisuudesta, mutta tallipoika vakuutti kaiken olevan turvassa majatalon tallissa.

Mies lähestyi tallia ja tervehti tallipoikaa ja kuljettajaa. Kuljettaja selitti oman osansa tilanteeseen, ja mies kääntyi Aminan puoleen. ”Olen yksi kylän vartijoista. Matkustatko yksin?”

Amina nyökkäsi. ”Matkustan serkkujen luota toisten serkkujen luo.”

Vartija oli selvästi epäluuloinen. ”Miksi yksin ja näin suuren tavaramäärän kanssa?”

”Koska serkkuni haluavat myydä vanhan kotitaloni ja toiset serkut huolehtivat minusta. Vanhempani kuolivat viime syksynä-” kyyneleet kihosivat Aminan silmiin niin nopeasti, ettei hän ehtinyt estää äänekästä nyyhkäisyä. ”... kun... kun... kun... m-ma-maantierosvot-” toinen nyyhkäisy katkaisi hänen puheensa.

Vartija laski rauhoittavan käden hänen olalleen. ”Tuplaamme vartijat yöksi, ettei kukaan varmasti vie tavaroitasi,” hän lupasi ja ohjasi Aminan sisään majataloon. Hän hoiti puhumisen Aminan puolesta ja saattoi hänet huoneen ovelle. ”Katsotaan aamulla miten pääset eteenpäin. Nyt hyvää yötä,” hän toivotti ja palasi vartiotehtäviinsä.

***

Amina heräsi levottomasta unesta yllättävän pirteänä. Hän pakotti itsensä syömään aamiaista, vaikkei hänellä ollut lainkaan ruokahalua. Ulkona tallin edustalla odotti pari miestä, joilla oli samanlaiset vaatteet kuin edellisen illan vartijalla. He tervehtivät häntä ja esittelivät mahdollisuuksia matkan jatkamiseksi. Amina oli iloinen ja kiitollinen avusta ja neuvoista ja vajaassa tunnissa hän oli löytänyt sopivat vaunut. Vartijat pakkasivat hänen tavaroitaan niihin, kun nainen lähestyi heitä. ”Kuulin, että matkustat pohjoiseen,” hän sanoi Aminalle.

Amina nyökkäsi. ”Määränpääni on pohjoisempana, mutta ajattelin kiertää suurta kiertotietä.”

Nainen hymähti. ”Pääset nopeammin, kun matkustat suoraan pohjoiseen tai luoteeseen.”

”Minun täytyy vaihtaa vaunuja taas parin kylän jälkeen. Kiertotien varrella on helpompi vaihtaa,” Amina sanoi hämmentyneenä.

”Ehkä. Mutta minä tunnen nämä seudut ja saan varmasti sinulle hyvän uuden tarjouksen.”

”Madam Fanatina on näillä main tunnettu ja luotettu nainen,” toinen vartijoista sanoi. ”Hän tuntee varmasti tiet ja tuskin veloittaa samanlaista hintaa kuin kukaan kuljettaja.”

Amina epäröi edelleen. Nainen ei vaikuttanut niin luotettavalta, kuin vartijan puheesta olisi voinut päätellä. Hän halusi kuitenkin kotiin mahdollisimman nopeasti. ”Tarvitsen myös apua tavaroiden purkamisessa ja pakkaamisessa.”

Nainen kohautti olkiaan. ”Kyllä joka kylästä löytyy riittävän salskeita nuoria miehiä,” hän sanoi ja hymyili vartijoille.

Jokin naisen käytöksessä ei herättänyt Aminan luottamusta eikä hän halunnut pitää naisesta. Hän pohti myös oliko pelkän yhden naisen kanssa matkustaminen turvallista. Muita kuljettajaehdokkaita olisi kuitenkin pitänyt odottaa mahdollisesti useita tunteja eikä naisella ollut paljoa omia tavaroita mukanaan, joten matka pääsisi jatkumaan heti.

Tuuli pyyhkäisi Aminan hiukset hänen kasvoilleen, koska hän ei ollut aamulla solminut niitä kiinni. Tuuli tuntui oudolta ja se suorastaan hyväili hänen kasvojaan. Amina tuijotti hetken tielle päin, mistä tuuli tuli. Tiellä seisoi Gahim. ”Onko tuo Panga usein kylän lähellä?” hän kysyi.

Vartijat kääntyivät katsomaan tielle. Madam ei vaivautunut kääntämään päätään. ”Älä sinä turhaan vaivaa päätäsi tuollaisilla asioilla. Gahim tulevat ja menevät miten lystäävät. Parempi jättää ne huomiotta, niin ne eivät varmemmin hyökkää.”

Amina nosti kätensä poskelleen, jota Panga oli hyväillyt. ”Se ei halua pahaa,” hän sanoi ja lähti kävelemään henkeä kohti. Vartijat mutisivat jotain hänen peräänsä, mutta hän ei kuunnellut. Amina kumarsi syvään hengelle.

Panga kumarsi vielä syvempään. Sen muoto oli Aminan siihen mennessä kohtaamista hengistä ihmismäisin. Sen kasvot erottuivat. Se hymyili hänelle.

”Olen matkustamassa monien kylien läpi. Haluatko matkustaa kanssani?” hän kysyi.

Panga oli hämmentynyt. ”En tiedä. Minulla ei ole kotia.”

”Kaikki tiet eivät ole turvallisia. Matkustaisin mielelläni turvallisemmin kanssasi.”

Panga hymyili outoa vinoa hymyä. Ihmiskasvot eivät vääntyisi niin.

”Minulla ei ole oikestaan mitään mitä tarjota. Ei edes paljoa rahaa kuljettajan palkkaamiseen. Et tietenkään voi tulla kovin lähelle vaunuja, ettei hevoset säikähdä... mutta luulen, että olisi mukavampi matkustaa, jos olisit lähellä... Voit aina palata tänne takaisin.”

Panga liikkui kuin se hengittäisi. Ilma liikkui Aminan ympärillä sen tahtiin. ”Kyllä.” Sen enempää henki ei sanonut ja jäi paikoilleen seisomaan.

Amina kumarsi uudestaan ja palasi vaunujen luo.

Madam Fanatina oli nostanut matka-arkkunsa kuljettajan penkin alle ja odotti auttaakseen hänet ylös. Hän kapusi itse perässä ja maiskautti suutaan hevosille tottuneesti. Vaunut nytkähtivät liikkeelle.

Ensimmäinen tunti kului hiljaisuudessa. Amina ei tiennyt mistä voisi tai haluaisi jutella ventovieraan naisen kanssa.

Lopulta Madam kysyi häneltä: ”Miksi kumarsit hengelle?”

Amina kohautti olkiaan. ”Se on kohteliasta. Serkkuni neuvoi olemaan kohtelias. Gahim harvoin hyökkää kohteliaiden kimppuun.”

Nainen naurahti. ”Ennemmin minä välttäisin niitä kokonaan! Ne ovat parempi poissa näköpiiristä. Miksi niitä pitäisi välttämättä tuoda takaisin ihmisten keskuuteen, kun ei ole ketään niitä kaitsemassa?”

Amina mietti hetken. ”Ne tulivat alunperin ihmisten luo kuuntelemaan tarinoita. Ehkä niillä on tylsää tai ikävä meitä.”

Nainen tuhahti. ”Ne voisivat silti pysyä jossain kauempana ja seurata asioita tulematta näkyviin. Ne saavat aina kylmät väreet kulkemaan selässäni. Sitä paitsi tarinoissakaan ei ole mitään järkeä. Liioiteltuja tai täysin keksittyjä sepityksiä historiasta, jotta ihmiset olisivat ylpeitä syntyperästään. Mitä muka Armaranissa on ikinä ollut sellaista, että siitä voisi olla kuka tahansa ylpeä eivätkä vain ne, jotka siitä ovat jollain tavalla hyötyneet?”

Amina oli hiljaa. Oli totta, että Armaran oli edelleen hajanainen ja melko sivistymätön alue moniin muihin maihin verrattuna. Oli myös totta, että Armaranista kotoisin olevat ihmiset olivat olleet osana monissa maailmaa muuttaneissa tapahtumissa. Tarinoissa oli paljon enemmän totta kuin tarua tai liioittelua. Kahtalien todellista voimaa ei kuitenkaan voinut arvioida, koska heitä ei ollut enää elossa. Paitsi Amina. Väristyksiä kulki hänen selkäänsä pitkin, kun hän mietti mitä nainen tekisi hänelle, jos saisi tietää. Hän kuunteli pettyneenä naisen kuvaa maailmasta – miten vähintään kaikki miehet olivat syntyjään pettureita, mutta helposti johdateltavissa, jos tilanne sitä vaati; miten kenenkään perheeseen ei kannattanut luottaa, sillä lopulta jokainen oli vastuussa itsestään ja kukaan toisin ajatteleva petti vain itseään ja tulisi hyväsikäytetyksi; miten jokaisen kannattaisi ryöstää rikas henkilö tai perhe, jos siitä ei jäisi kiinni, jotta voisi saada itselleen paremman elämän. Amina ei kommentoinut paljoa, sillä hän ei tiennyt miehistä – hänestä Kros, Jared ja serkut olivat luotettavia, vaikka serkut olivatkin omintakeisia. Hän luotti Krosiin ja Emmaan ja kertoi, että oli onnekas saadessaan oppia lukemaan heidän opastuksellaan. Siihen Madam vastasi katkeralla hymyllä ja myönsi Aminan olevan onnekas.

He pysähtyivät välillä kylässä antaakseen hevosten levätä. Madam Fanatina jutteli muutamille kyläläisille, kun Amina kierteli hetken torilla. Hän osti pullon marjamehua ja leivän.

Matka jatkui jälleen hiljaisuudessa, mutta Amina hyräili välillä. He ohittivat toisen kylän ja pari miestä nyökkäsi heille tervehdyksen.

Amina antoi uteliaisuutensa odottaa, kunnes he olivat kulkeneet reilusti kylän ohi. ”Tunsitko sinä ne miehet?”

Madam kohautti olkiaan. ”Olen tavannut heidät aiemmin pari kertaa. Matkustan paljon näillä main ja olen tutustunut moniin ihmisiin joka kylässä.”

Amina ei kehdannut udella enempää. Hän mietti jo monenlaisia asioita, mitä Madam saattoi tehdä ansaitakseen rahaa. Hänen suhtautumisensa miehiin ei ainakaan lisännyt vaihtoehtoja. ”Minun vanhempani tunsivat paljon ihmisiä eri puolilla Armarania. Ainakin monet muistivat aina heidät, kun matkustimme paikasta toiseen.”

Madam oli selvästi odottanut Aminan keskustelunavausta perheestään ja sitä kohdanneesta tragediasta. Kylässä, josta he aamulla lähtivät, ei ollut osattu kertoa enempää kuin mitä Amina ja aiempi kuljettaja olivat kertoneet. ”Miksi matkustitte? Olitko aina mukana?”

Amina huokaisi. ”Molemmat vanhempani olivat Fatil. Kiersimme eri markkinoilla ympäri vuoden. En muista koskaan jääneeni yksin kotiin.”

Nainen nyökkäsi kuin kannustaakseen häntä kertomaan lisää. ”No, heidänlaisiaan ei ole muutenkaan paljon ja se on kuolevaa perinnettä. Mitä tapahtui? Milloin he kuolivat ja miten?”

Amina tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Nainen oli yhtäkkiä todella puhelias ja tunkeileva. ”He... Me... olimme matkalla suurta kiertotietä pohjoiseen. Maantierosvot hyökkäsivät. En muista siitä oikein mitään paitsi, että kaikki kuolivat.”

”Mitä? Mitä rosvoille kävi? Tappoiko isäsi heidät?”

Amina pudisti päätään. Vaikkei hän muistanut tapahtumia, hänen isänsä ei ollut ollut taistelija. ”En muista mitä kaikkea tapahtui. Löysin takaisin tielle, joka johti kiertotielle, ja odotin kunnes joku kulkee ohi.”

Madam huokaisi. Ehkä myötätunnosta. Ehkä hän vain oli pettynyt, ettei kuullut verisiä yksityiskohtia. ”Ainakin vanhempasi voivat olla tuonpuoleisessa huoletta, kun sinulla on vielä huolehtivia sukulaisia.”

Amina nyökkäsi. Hän ei halunnut puhua aiheesta enempää eikä varsinkaan kertoa veljistään. Matka jatkui jälleen hiljaisuudessa.

Auringon laskiessa puiden taa Madam katseli mietteliäänä ympärilleen. ”Jos jatkamme vielä, pääsemme vähän pimeän jälkeen seuraavaan kylään. Voimme myös leiriytyä pian, sillä kohta tulee vastaan levennys. Mitä mieltä olet?”

Amina oli hämmentynyt, koska nainen kysyi hänen mielipidettään. ”Ehkä... ehkä voisimme jatkaa kylään. Minulla on lyhty ja tulukset,” hän ehdotti.

Nainen mutristi suutaan. ”Vain yksi lyhty? Sen valossa on hieman hankala kulkea, mutta josset halua yöpyä taivasalla, ymmärrän kyllä,” hän kohautti olkiaan.

Amina ei halunnut nukkua avoimessa maastossa, mutta ei maantierosvojen vaan Gahim pelossa. Tuliset silmät muistuivat taas hänen mieleensä.

Madam Fanatina sytytti lyhdyn ja kiinnitti sen vaunujen eteen niin, ettei se sokaissut häntä, mutta valaisi tien heidän edessään.

Hämärän laskeutuessa Aminaa alkoi jännittää ja hän hyräili rauhoittaakseen itseään. Pimeän laskeutuessa hän kuuli metsästä suhinaa ja huokauksia ja alkoi väristä. Tuuli hyväili hänen poskeaan ja hän rauhoittui heti. Panga oli seurannut heitä ja vahti heidän kulkuaan.

He saapuivat pian kylään, kuten Madam oli luvannut, ja tämä järjesti heille huoneet majatalosta. Amina kapusi nopeasti yläkertaan nukkumaan, mutta nainen jäi vielä juttelemaan paikallisille.

***

Amina heräsi aikaisin. Aamu oli vasta valkenemassa ja kylä oli hiljainen. Hän katseli hetken ikkunasta ja lähti sitten ulos. Leipurin piipusta nousi jo savua ja avoimesta ikkunasta kuului hyräilyä, mutta muuten oli hiljaista. Amina käveli rauhallisesti tietä pitkin edestakaisin. Kylä oli paljon Groshnaa pienempi. Siellä ei ollut edes toria ja talojakin oli vain kourallinen tien molemmin puolin. Viimeiset muutama kilometri edellisenä iltana olivat kulkeneet monien peltojen ohi, joten alueella oli enemmän asukkaita, mutta he eivät asuneet kylässä. Kylässä ei ollut sepänpajaa. Amina olisi halunnut tervehtiä seppää tai kisälliä vain tunteakseen tutun savun ja metallin hajun, jotka hänen mielessään aina yhdistyivät Jarediin. Tuuli hyväili jälleen hänen kasvojaan. ”Älä säikytä ihmisiä. He ovat vähän arkoja Gahim kanssa,” hän kuiskasi. Tuuli pyyhkäisi vielä kerran hänen poskeaan ja tyyntyi. Amina katsoi varmuudeksi ympärilleen, muttei nähnyt Pangaa missään.

Leipuri avasi ovensa ja ihana tuoreen leivän tuoksu levisi tielle.

Aminan vatsa murisi ja hän suuntasi leipurin luo. Aamiainen tarjottaisiin majatalossa, mutta hän halusi taas leipää matkalle. Hän jutteli hetken leipurin ja tämän apulaisen kanssa. He tunsivat madam Fanatinan eikä heillä ollut varsinaisesti mitään pahaa sanottavaa tästä, vaikkeivät he hänestä suuresti pitäneetkään. Aminan kohtalo olisi kiinnostanut heitäkin suuresti, mutta Amina vältti useimmat kivuliaat kysymykset yksinkertaisilla vastauksilla. Hän alkoi olla hyvä siinä.

Aminan palatessa majataloon tarjoilija asetteli aamiaista esille ja kummasteli Aminan ostamaa leipää. Amina selitti sen olevan matkaa varten ja vei sen nopeasti huoneeseensa. Madam Fanatina ilmestyi aamiaiselle noin puolta tuntia myöhemmin. Hän oli hieman yllättynyt mutta hyvillään siitä, että Amina oli jo jalkeilla, koska hänen kokemuksensa mukaan lapsia ei saanut ylös sängystä kuin uhkailemalla.

Aurinko ei ollut vielä kovin korkealla, kun he saivat tallimestarin avustuksella hevoset valjastettua vaunujen eteen. Madam Fanatina kävi vielä sanomassa hyvästit muutamille kyläläisille ja heidän matkansa jatkui aurinkoisessa säässä. Seuraava kylä tuli nopeasti vastaan, mutta se oli edellisen tavoin hyvin pieni ja huomattavasti rähjäisempi. Siellä oli sepänpaja, muttei majataloa. Keskellä kylää oli jonkinlainen vanha ja rapistunut kirkko. Kylän läpi kulkeva tie teki ympyrän sen ympäri. Taloja oli sielläkin vain yhden tien varrella. Aminaa ei enää kiinnostanut mennä tervehtimään seppää, mutta huonokuntoinen rakennus kiinnosti häntä. Madam Fanatina ei osannut kertoa siitä paljoa, sillä se oli ollut käyttämättä ainakin vuosikymmeniä eivätkä kyläläisetkään muistaneet enää tarkalleen sen historiaa.

He pysähtyivät vähän puolen päivän jälkeen puron varteen syömään. Puro oli matala, mutta sen yli ei ollut rakennettu siltaa, joten heidän täytyisi taluttaa hevoset. Madamin mielestä oli parempi antaa hevostenkin levätä ensin hetki.

Amina tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn ja hän vilkuili ympärilleen. Panga oli melkein hänen näkymättömissään, mutta jokin tuntui olevan lähempänä. Ilmassa haisi märältä maalta. ”Gahim arimma hajahka,” hän kuiskasi mahdollisimman hiljaa, ettei nainen huomaisi.

Jotain pärskähti purossa.

Amina säpsähti, ja madam kurtisti kulmiaan. ”Täällä ei ole ennen ollut kaloja,” hän mutisi ja otti pari askelta puroa kohti.

Mutainen möykky nousi puron pohjasta pintaan. Märkää liejua valui alas, kun Gahim suoristi itsensä.

Madam oli järkyttynyt ja poimi maasta paksun oksan.

Amina kiirehti hänen eteensä ja kumarsi hengelle. ”Tervehdys, Mehga. Olemme kulkemassa puron yli. Miksi sinä olit veden alla?”

Mehga tuijotti Aminaa. ”Sinä... puhuu..... se puhuu... miiiiinulle?”

Amina nyökkäsi. ”Kyllä, puhun sinulle, Mehga. Miksi olet veden alla etkä maassa puunjuurien luona?”

Mehgan päältä valui edelleen mutaa, joka kuivui nopeasti pienessä tuulenvireessä. Tuuli ei ollut Pangan aiheuttamaa. ”Ssssinä... puh-puh-... uuuuu... puu... mikä puu..... minun maa... olen maa.”

Amina huokaisi. ”Olet maa. Toki veden alla pohjassa on maata, mutta miksi jäit sinne?”

Mehga säpsähti ja käänsi päätään vettä kohti, aivan kuin se olisi vasta tajunnut olleensa upoksissa. ”Minun maa... Sinä haluat?”

Amina pudisti päätään. ”Ei. Haluan vain ylittää puron vaunujen kanssa. En halua maata puron veden alta tai sen ympäriltä. Saat pitää kaiken.”

Mehga piristyi ja ravisti osittain kuivuneet mudat päältään. Sen silmät hehkuivat kauniin ruosteenruskeina, mutta siinä ei muuten ollut ihmismäisiä piirteitä. ”Laitan maata. Pysäytän veden,” se sanoi ylpeänä ja selvästi äänensä paremmin halliten.

”Ei, kiitos. Vesi saa virrata. Pääsemme matalikon kohdalta yli. Anteeksi, että häiritsimme.”

”Mutta... yksin... jäänkö?”

Amina vilkaisi olkansa yli naista. Tämä oli kalpea ja tuijotti edelleen Mehgaa järkyttyneenä. Amina kääntyi takaisin henkeen päin. ”Minä olen Amina. Olen Fatil. Haluaisin matkustaa rauhassa. Voin kertoa sinulle tarinoita, jos haluat, mutta pyydän, ettet häiritse hevosia.”

Mehgan silmät leimusivat ja se vääntelehti paikoillaan. Ennen kuin se ehti sanoa mitään, Amina lisäsi: ”Tuolla seisoo Panga, joka saa myös kuulla tarinani.”

Mehga vilkaisi puron yläjuoksulle. Panga oli tullut hieman lähemmäs. Ne kumarsivat toisilleen. ”Kyllä... tarinoita... rrrrakastan puhetta,” Mehga myhäili ja asteli pois vedestä.

Hevoset korskahtivat levottomina.

”Jos kuljette muutaman metrin päässä vaunujen sivulla, ette varmaan häiritse hevosia,” Amina ehdotti.

Panga soljui lähemmäs, mutta jäi puun taakse odottamaan.

Mehga hypähti puron toiselle puolelle odottamaan matalikon lähelle.

Amina tuuppasi naisen kättä, jotta tämä pääsisi järkytyksestään. ”Mennään. Ne odottavat. Minä kerron niille pari tarinaa ja sitten ne menevät pois.”

Madam nyökkäsi edelleen kalpeana ja houkutteli hevoset veteen. Hän ei sanonut mitään, vaikka hänen mekkonsa helma kastui läpimäräksi. Hän ei sanonut mitään, vaikka Amina kehotti häntä kaatamaan vedet saappaistaan. Hän sai hevoset liikkeelle ja kuunteli Aminan tarinoita kuin transsissa.

Amina valitsi tarkoituksella kaksi lyhyttä tarinaa ja hyräili yhden vanhan laulun ja toivotti sitten Mehgalle hyvää päivää. Henki oli selvästi pettynyt ja olisi halunnut kuulla lisää, mutta Amina kieltäytyi. Mehga palasi metsään ja Panga otti lisää etäisyyttä vaunuihin.

He saapuivat pian seuraavaan kylään, jossa madam halusi pysähtyä vähäksi aikaa. Väri oli jo palannut hänen kasvoilleen, mutta hän oli edelleen vakava. Hänen palatessaan vaunuille hänen mukanaan tuli Aminalle tuntematon mies. ”Tämä on Jaak. Tyttö on Amina. Jaak on matkalla luoteeseen ja hän on luotettava seuralainen matkalla. Sinun ei tarvitse maksaa hänelle mitään. Vaihdamme tavarasi hänen vaunuihinsa ja jatkamme sitten matkaa. Joku palauttaa nämä vaunut kyllä takaisin,” madam esitteli.

Amina oli tyrmistynyt. Hän ei ollut luvannut ottaa ketään muuta mukaan. Oli toki ystävällistä, että nainen oli järjestänyt jatkoyhteyden, mutta hän ei ollut kysynyt Aminalta mitään.

”Yövymme seuraavat pari yötä maastossa, joten varaudu paksulla huovalla,” mies sanoi Aminalle ja iski silmää.

Amina oli onneton. Hänellä ei ollut mahdollisuutta vaihtaa toista kuljettajaa, mutta hän ei olisi halunnut matkustaa jälleen vieraan ihmisen kanssa.

Madam Fanatina ja Jaak puhuivat paljon matkan aikana, mutta Amina ei halunnut osallistua keskusteluun. Hän istui vaunuissa tavaroiden päällä, koska mies istui leveästi kuljettajan penkillä ja jopa naisella oli vaikeuksia mahtua sille tämän kanssa. Amina tuijotti välillä metsään, muttei nähnyt Pangaa. Hän toivoi, ettei se ollut vielä kääntynyt takaisin.

Illan hämärtyessä he pysähtyivät tien laitaan paikkaan, jossa ei ollut aluskasvillisuutta. Jaak teki pienen nuotion ja madam keitti muhennosta. Amina istui puun juurella ja tuijotti tuleen. Hän ei toivonut yhtään Keokia lähelleen, mutta toisaalta hän olisi halunnut nähdä aikuisen miehen peloissaan. Syötyään Amina kääri huovan tiukasti ympärilleen ja toivoi, ettei nukkuisi liian sikeästi.

***

Amina heräsi tokkuraisena. Ilma oli viileän kostea. Hän käänsi päätään ja näki naisen hääräilevän pienen nuotion äärellä. Mies istui puun juurella, mutta oli vielä unessa. Amina kömpi pystyyn huopansa sisällä.

”Huomenta, kultaseni. Toivottavasti sait nukuttua, vaikkei tämä aivan majatalolle vedä vertoja,” madam Fanatina sanoi hymyillen. Hän oli huomattavasti rauhallisempi ja hyväntuulisempi kuin edellisenä päivänä.

”Sataakohan tänään?” Amina mietti ääneen. Taivas oli pilvinen.

”Tuskin paljoa. Potki Jaak hereille. Emme halua tuhlata koko päivää.”

Amina pohti tarkoittiki nainen kirjaimellisesti potkimista vai hellempää herätystä. Hän lähestyi miestä, joka havahtui hänen askeliinsa. ”Sinä olet herkkäuninen,” Amina huomatti.

Mies haukotteli ja venytteli. ”Tien päällä kannattaa olla.”

Aamiainen oli nopeasti ohi ja he jatkoivat matkaa. Jaak yritti välillä jutella Aminalle, joka ei vieläkään ollut juttutuulella. Hän ei halunnut kertoa paljoa perheensä Fatil-perinnöstäkään, vaikka aihe selvästi kiinnosti miestä, toisin kuin madamia. Päivän aikana he eivät nähneet paljoa merkkejä sivistyksestä ja Amina mietti miten syrjässä he mahtoivat olla. Illalla madam keitti taas muhennosta ja he asettuivat nukkumaan korkeiden mäntyjen alle.

Amina nukkui levottomasti. Hän ei aamulla muistanut oliko hän ehkä nähnyt unta, mutta jokin oli häirinnyt hänen nukkumistaan.

Madam oli hieman äreämpi varsinkin Jaakia kohtaan eikä Amina kuullut heidän kuiskaten käydystä keskustelustaan mitään, mutta naisen ilme oli selvästi vihainen. Mies ei puhunut matkalla mitään ja nainenkin puhui harvakseltaan ja osoitti sanansa aina Aminalle. Iltapäivällä he saapuivat kylään, joka oli Aminan helpotukseksi parin päivän takaisia isompi. Siellä oli myös sepänpaja, jonne Amina suuntasi hevosten levätessä, vaikka hänen piti mennä torille ostamaan eväitä.

Sepänpaja oli pienempi kuin Groshnassa. Se vaikutti kuitenkin vanhemmalta ja Amina nyrpisti nenäänsä metalliselle hajulle.

”Voinko auttaa?”

Amina kääntyi ja hymyili miehelle, joka oli ehkä Jaredin ikäinen. ”Tulin vain katsomaan. En ole nähnyt muutamassa kylässä pajaa ja ajattelin tulla katsomaan. Yhtä pahalle se haisee kuin muutkin pajat.”

Mies virnisti. ”Olen kisällinä täällä, mutta jätän nuoremmat hoitamaan pajaa vähäksi aikaa. Mestarit ovat kutsuneet vanhempia kisällejä itään tasokokeisiin.”

Amina innostui. ”Onko Jaredkin siellä?”

Mies yllättyi. ”Tunnet Jaredin? Hän toki kiertää monissa paikoissa, muttei näillä main.”

Amina yritti rauhoittua. ”Olen vain kulkemassa tätä kautta. Matkustin vanhaan kotiini ja suuren osan matkasta Jaredin kanssa.”

Mies mietti hetken. ”Oletko sinä se orpotyttö Groshnasta?”

Amina nyökkäsi hämmentyneenä. Hän ei kokenut itseään orvoksi Krosin ja Emman luona, mutta todellisuudessa hän oli.

”Miten matkustat? Oletko ihan yksin?” kisälli kysyi hieman huolissaan.

Amina pudisti päätään. ”Vuokrasin vaunut ja minulla on kuljettaja. Mutta jos lähdet tänään ja suuntaat pohjoiseen, voisin tulla samaa matkaa,” hän sanoi hymyillen.

”Harmi sinänsä. Menen enemmän luoteeseen. Tapaamme parin kisällin kanssa eteläisellä välitiellä.”

Aminan hymy hyytyi ja hän avasi suunsa sanoakseen kisällille, ettei matkan kesto ollut hänelle ongelma, kun Jaak astui sisään. ”Päivää taloon. Voisitko tarkistaa hevosen kengityksen? Yksi takakenkä tuntuu löysältä.”

Kisälli tervehti takaisin ja otti työkalulaatikon mukaansa. Amina seurasi perässä. Hän kuunteli Jaakin ja kisällin keskustelua tämän työskennellessä ja hänelle alkoi selvitä, miksi nainen oli ollut aamulla niin vihainen. Jaak kertoi, miten yöllä hän oli sanojensa mukaan vain aikonut tarkistaa vaunuja suojaavien peitteiden kiinnitykset, kun jokin metsässä oli liikkunut. Siellä ei ollut eläimiä tai ihmisiä, mutta kyse ei varmasti ollut vain tuulesta oksissa. Lisäksi hän selitti olleensa huolissaan Aminasta, joka oli vääntelehtinyt unissaan.

Amina tuhahti. Hän oli saanut tarpeekseen Jaakista ja madam Fanatinasta. Hän päätti jatkaa matkaa kisällin kanssa, vaikka joutuisi kiertämään koko kiertotien väärään suuntaan. Hän hyräili hetken ja kutsui sitten Pangaa.

Panga käveli esiin kylän reunimmaisten talojen takaa. Kyläläiset pysähtyivät tuijottamaan. Amina niiasi Pangalle ja se kumarsi hänelle lyhyesti. Monet kyläläiset mutisivat ”Gahim arimma hajahka” tai kumarsivat epävarmoina. Jaak ja kisälli tuijottivat henkeä silmät pyöreinä.

”Kiitos, että matkustit kanssani. Oli turvallista liikkua teillä, kun tiesin, että olet lähellä,” hän kiitti kuuluvasti.

Panga kumarsi syvään. ”Ilo oli minun, nuori Fatil.” Se katseli hetken kyläläisiä ja hymyili sitten leveästi. ”He muistavat meidät vielä.”

Amina nyökkäsi. ”Te olette olleet kauan poissa, mutta me emme ole unohtaneet kuinka paljon olette meitä auttaneet.” Hän hymyili ja niiasi uudelleen, koska näki silmäkulmastaan madamin lähestyvän varovasti.

”Päivää, Panga,” nainen sopersi ja laski korinsa maahan vaunujen viereen.

”Aiotko taas leikkiä, että kepillä saa Gahim häädettyä?” Panga kysyi ilkikurisesti.

Madam pudisti päätään.

Panga kääntyi katsomaan Jaakia ja sen silmät leimahtivat lyhyesti. ”Teit oikein,” se sanoi ja Amina oli varma, että se tarkoitti yön tapahtumia, kun Jaak jätti vaunut rauhaan kuulleessaan metsästä ääniä.

Jaak oli vakava ja kalpea eikä tiennyt mitä sanoa. Kisälli sen sijaan tervehti Pangaa reippaasti ja kiitti seuranpidosta, vaikkei se häntä ollut koskenutkaan.

Panga kumarsi ja käveli pois kylästä.

Kisälli purskahti nauruun. ”Mainio päivä! Gahim puhuvat ihmisille liian harvoin nykyään,” hän sanoi leveä virne kasvoillaan.

Amina yritti hymyillä yhtä leveästi.

”Olet siis matkalla Groshnaan päin? Minun tieni ei vie suoraan sitä kautta, mutta voin saattaa sinut isompien teiden varteen. Otan kuitenkin vaunut täältä mukaani, joten voimme vaihtaa tavarasi niihin,” kisälli totesi.

Amina nyökkäsi ja kiitti madamia ja Jaakia matkaseurasta. Madam oli pettynyt, mutta ei yrittänyt suostutella Aminaa muuhun. Jaak lähti omille asioilleen eikä Amina nähnyt häntä sen jälkeen. Vihdoin Aminalla oli mukavaa matkaseuraa, koska kisällin kanssa hän saattoi jutella Jaredista ja vähän sepän työstäkin, ja kisälli oli valmis kuuntelemaan hänen tarinoitaan. Muutama päivä myöhemmin he saapuivat kylään eteläisen välitien varrelle, missä kaksi kisälliä odotti jo toveriaan. He olivat mielissään Aminan seurasta, sillä tarinoita kuunnellessa matka sujui nopeammin. Ainoastaan toisten kärryjen ottaminen mukaan oli pieni pettymys, sillä kaikki eivät mahtuneet yhdelle penkille. Seuraavana päivänä he saapuivat kylään, jossa oli jo puoli tusinaa kisälliä valmiina jatkamaan matkaansa itään. Heidän joukossaan oli Jared ja Amina oli riemuissaan. Jared lupasi heti järjestää heidän matkansa niin, että Amina pääsisi tavaroineen turvallisesti takaisin Groshnaan. Matkaan meni melkein kaksi viikkoa ja Jaredin täytyi kiirehtiä eteenpäin saatettuaan Aminan, sillä hänen täytyi palauttaa kärryt toiselle kisällille ja ehtiä ajoissa kokeisiinsa.

Amina oli tyytyväinen. Kisällien kanssa oli ollut turvallista ja leppoisaa matkustaa ja hän oli päässyt takaisin kotiin turvallisesti. Kros ja Emma olivat yllättyneitä Aminan tuomista tavaroista, mutteivät vastustelleet niiden tuloa. Osa huonekaluista täytyi kuitenkin jättää tupaan, koska ne eivät mahtuneet makuuhuoneeseen, mutta ne eivät häirinneet Cacon perhettä. Amina päätti näyttää Fatil-tarinanahat Krosille vasta vähän myöhemmin.