Armaran 9. luku

FIN - Muutan nyt kokonaan päivitystahdin kahden viikon välein tapahtuvaksi. Jos olen oikein aktiivinen jossain vaiheessa, saatan ladata samalla luvun sekä suomeksi että englanniksi. Lähtökohtana on kuitenkin yksi luku suomeksi tai englanniksi kahden viikon välein tästä eteenpäin. Kiitos ja anteeksi.

ENG - I'm changing permanently to updates every fortnight. If I'm very active at some point, I may upload a chapter both in Finnish and in English some times. However, the rule is from now on one chapter every two weeks either in Finnish or in English. Thank you and sorry.

Armaran 9. luku

Amina heräsi pirteänä mutta levottomana. Praie oli kärsimätön ja se oli varmistanut, että hän sai levättyä hyvin. Se tahtoi heti katsomaan Emmaa ja vauvaa. Amina laahusti tupaan ja sytytti tulen kaikessa rauhassa. Praie yritti hoputtaa häntä ja maanitteli häntä jättämään aamiaisenkin välistä. Amina yritti parhaansa mukaan olla huomioimatta henkeä mitenkään. Hän asetti vesipannun tulelle ja kaivoi kaapista edellisenä päivänä leivottua leipää, joka alkoi jo kovettua leikatusta reunastaan. Hän mietti hetken ja leikkasi useamman viipaleen leipää ja levitti kaikille hilloa. Hän kaivoi tarjottimen esiin ja haudutti teetä. Tarjottimella oli lopulta viisi hillovoileipää, kolme kuppia, hunajaa ja pannullinen teetä. Se painoi melkein liikaa, mutta Amina onnistui taapertamaan sen kanssa Krosin ja Emman makuuhuoneen ovelle. Hän mietti miten saisi oven auki tarjottimen kanssa, mutta se tuntui mahdottomalta.

Ovi kuitenkin aukeni hänen edessään ja Kros seisoi tukka sekaisin oviaukossa ja melkein törmäsi häneen. ”Huomenta,” hän sanoi hieman yllättyneenä. Hän ei selvästi ollut nukkunut paljoa.

Amina hymyili pirteänä. ”Ajattelin, että teillä on varmasti nälkä,” hän sanoi ja onnistui kohottamaan tarjotinta hieman.

Kros hymyili lämpimästi ja nosti tarjottimen huoneen pöydälle. Huone oli vielä sekaisin edellisen päivän jäljiltä ja siellä haisi veri.

Amina astui varovasti sisään ja tuijotti hetken sängyssä makaavaa Emmaa, joka oli selin ovea päin.

”Emme vielä keksineet hänelle nimeä,” Kros sanoi kaataessaan kaikille teetä. ”Hän on kovin pieni, mutta uskomattoman kaunis poika.”

Amina uskaltautui pari askelta lähemmäs Emmaa. Nainen oli edelleen selin eikä ollut sanonut mitään.

”Hän ei päästä pienokaistaan hetkeksikään,” Kros sanoi huvittuneena ja kiersi sängyn. Hän laski mukin sängyn viereiselle tuolille ja ojensi kätensä Emmaa kohti. Nainen liikahti vasta, kun hän nosti vauvan tämän sylistä.

Emma mumisi jotain, mistä Amina ei saanut selvää.

”Amina toi meille aamiaista. Minä pitelen poikaa sen aikaa, että saat syötyä,” Kros sanoi pehmeällä, rakastavalla äänellä ja piteli vauvaa hellästi.

Emma nousi hitaasti istumaan sängyn laidalle ja ojensi kätensä mukia kohti. ”Amina?” hän kysyi käheällä äänellä.

”Minä olen täällä. Tein leipiä,” Amina vastasi nopeasti. Vaati melkein kaiken hänen huomionsa pitää Praie aisoissa.

”Kiitos... Voisitko tuoda yhden leivän tänne? En tiedä jaksanko vielä nousta,” Emma pyysi.

Amina säntäsi tarjottimen luo ja valitsi hilloisimman leivän Emmalle vietäväksi. Hän kiersi sängyn nopeasti ja ojensi leivän naiselle. Vasta silloin hän näki Emman kasvot ensimmäisen kerran. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin väsynyttä ja kärsinyttä ihmistä, vaikka Kros ja Emma olivat molemmat olleet uupumuksen partaalla aiemmin syksyllä. Amina puri huultaan ja nielaisi.

Emma liikkui edelleen hitaasti ja otti leivän Aminalta väsyneen hymyn saattelemana. ”Olet aina niin kiltti minulle.”

Aminasta tuntui, että hän saattaisi itkeä minä hetkenä hyvänsä, jos hänen tarvitsisi katsoa kärsinyttä naista vielä hetki kauemmin.

Kros rikkoi Aminan transsin. ”Kävisitkö pesemässä kätesi? Ja pesekin ne kunnolla. Sitten saat pidellä pientä serkkuasi.”

Amina katsoi Krosin silmiin epäuskon vallassa. Praien riemu kupli pintaan ja se olisi halunnut nostaa Aminan käden juuri sillä hetkellä, mutta Amina kielsi. Kros oli juuri käskenyt häntä pesemään kätensä. Hän juoksi kylpyhuoneeseen ja kaatoi reilusti vettä vatiin. Hän saippuoi käsiään minuutin ja huuhteli ne kolme kertaa. Amina palasi makuuhuoneeseen hieman rauhoittuneena. Praie oli jälleen hänen hallinnassaan, kun Kros ohjeisti häntä vauvan pitelemisessä ja laski pienen elämän hänen syliinsä. Praie ymmärsi olla yrittämättä omia temppujaan uudestaan. Vauva oli pieni, pehmeä ja lämmin. Amina tuijotti sen kasvoja pitkään: pieni nöpönenä, pyöreät posket, silmät tiiviisti kiinni, pienen pieni suu. Poika oli rauhallinen hänen sylissään. Amina antoi Praielle luvan kuunnella sen sydäntä, joka löi nyt voimakkaammin kuin aiemmin. Se oli nyt omillaan. Amina kosketti varovasti vauvan poskea. Praie värisi innosta, kun se tunsi pojan kautta hänen kosketuksensa. Amina hymyili. Ehkä hän saisi nyt opetettua Praien tavoille, koska niin herkän ja viattoman olennon kanssa, kuin vastasyntynyt lapsi on, sen olisi pakko olla varovainen. Jos se käyttäytyisi hyvin, Amina antaisi sen koskea vauvaan. Praie ei vastannut mitään.

Amina nosti katseensa Krosiin ja Emmaan. Emma oli painanut päänsä takaisin tyynylle ja Kros huolehti vaimostaan parhaansa mukaan, kyseli halusiko tämä lisää ruokaa tai teetä, tarvitsiko hän jotain, voisiko hän tehdä mitä tahansa tämän olon helpottamiseksi. ”Minä voin hakea lämmintä vettä ja pyyhkeen. Ehkä kasvojen pyyhkiminen helpottaa hieman oloasi,” Amina ehdotti Emmalle.

Emma hymyili ja nyökkäsi.

Amina ojensi vauvaa Krosille, joka otti sen häneltä varovasti. Amina säntäsi takaisin kylpyhuoneeseen ja kaatoi vatiin puhdasta vettä. Hän vei vadin keittiöön ja kaatoi kuumaa vettä kylmän sekaan. Amina vei vadin makuuhuoneeseen ja säntäsi hakemaan puhdasta pyyhettä. Palatessaan taas makuuhuoneeseen hän kuuli ovelta koputuksen. ”Joku on ovella,” hän sanoi Krosille ojentaessaan pyyhkeen Emmalle.

Kros ei selvästi halunnut laskea vauvaa alas, kun Emma huolehti itsestään, joten Amina meni avaamaan ovea. Yksi naapurinrouvista hymyili hänelle lämpimästi ja kyseli Emman vointia.

Amina pyysi hänet sisään. ”Odottaisitko vähän aikaa? Käyn hakemassa lisää vettä, jotta voit pestä kätesi,” Amina pyysi ja säntäsi hakemaan ämpäreitä kylpyhuoneesta kuuntelematta naisen vastausta. Hän kiirehti takapihalla olevan kaivon luo ja pumppasi vettä ämpäreihin niin nopeasti kuin kykeni. Amina ei pystynyt juoksemaan takaisin täysien ämpärien kanssa, mutta hän käveli mahdollisimman nopeasti ja manasi mielessään läikkyvää vettä.

Naapuri oli mennyt makuuhuoneen ovelle ja jutteli Emman ja Krosin kanssa, mutta hän tuli heti Aminan luo ja kiitti veden hakemisesta. Hän pesi kätensä ja suuntasi Emman luo. Kros jätti naiset kahden ja sulki oven poistuessaan. Hän hymyili Aminalle.

”Et tainnut nukkua paljon,” Amina kommentoi.

Kros naurahti. ”En pystynyt. He ovat niin kauniita,” hän vastasi ja haroi hiuksiaan sormillaan.

Amina halasi Krosia hetken mielijohteesta. Hänestä oli ihanaa nähdä mies niin onnellisena, vaikka tämä olikin väsynyt.

Kros rutisti häntä hetken kovaa, mutta hellästi.

Praie oli hämillään. Miksi Amina ei nyt ollut niin huolissaan miehen väsymyksestä kuin menneenä syksynä? Miksi yön valvominen oli hyvä asia? Amina mietti oliko henki vain tyhmä vai tietämätön. Eikö se ymmärtänyt, että väsyneenäkin voi olla onnellinen ja joskus on niin onnellinen, ettei pysty nukkumaan?

”Minun täytyy lähteä ostamaan lihaa,” Kros sanoi hieman kaihoisalla äänellä.

Amina nauroi. ”Kyllä Emma pärjää sen aikaa. Ja minä olen täällä, jos hän tarvitsee apua,” hän lupasi.

Kros lähti vastentahtoisesti ulos ovesta, ja Amina hiipi makuuhuoneen oven taakse kuuntelemaan. Hän ei kuitenkaan saanut sanoista selvää. Praie yritti hivuttaa hänen kättään ovenkahvaa kohti. Amina tulistui hengen itsekkäästä toiminnasta ja juoksi omaan huoneeseensa. Hän kestäisi olla näkemättä vauvaa vaikka koko päivänä, mutta Praien pitäisi oppia käyttäytymään. Aminaa harmitti erityisesti se, että hän oli jo ehtinyt toivoa hengen oppineen käyttäytymään.

***

Iltapäivällä Kros tuli etsimään Aminaa huoneestaan, josta tämä ei ollut poistunut aamun jälkeen. Hän oli hieman huolissaan tytön voinnista, koska tämä ei ollut syönyt mitään aamiaisen jälkeen.

Aminalla oli kova nälkä, mutta hän yritti kurittaa Praiea. Praie oli lievittänyt hänen näläntunnettaan yritettyään ensin vahvistaa sitä, jotta tyttö poistuisi huoneestaan. Aminaa heikotti, mutta hän oli tyytyväinen voittoonsa Praiesta, sillä hän oli istunut huoneensa lattialla paikoillaan suurimman osan siellä viettämästään ajasta. Krosille hän sanoi, ettei tahtonut häiritä vauvaa, koska oli ollut aivan hiljaista ja hän luuli sen nukkuvan.

Kros nauroi. ”Onkohan ovesi todella niin paksu? Pikkuinen on itkenyt kaksi kertaa viimeisen tunnin aikana. Etkö tosiaan kuullut sitä?”

Amina hymyili vaisusti. Hän vääntäytyi varovasti seisomaan ja käveli kankein jaloin keittiöön. Emma istui pöydän ääressä ja pilkkoi kasviksia. Hän hymyili Aminalle.

Amina oli huojentunut, koska nainen ei näyttänyt enää aivan niin uupuneelta kuin aamulla. ”Voinko auttaa?” hän kysyi.

Emma pyysi häntä sekoittamaan pataa tulisijan päällä ja laittamaan pilkotut kasvikset sinne, kun hän saisi ne pilkottua.

Amina vilkaisi sivusilmällä nurkkaan Emman takana. Vauvan kehto oli asetettu sinne. Praie yritti nykäistä häntä nurkkaa kohti, mutta hän vastusti. Tyhmä henki. Sen takia vauvalle saattaisi sattua jotain.

Päivällinen sujui rauhallisesti, vaikka Emma joutuikin viemään vauvan rauhoittumaan makuuhuoneeseen. Arki oli kuten ennenkin paitsi, että perheessä oli uusi jäsen.

Illalla Amina kysyi Emmalta arasti tämän vointia. Nainen oli edelleen väsynyt, mutta kielsi olevansa liian uupunut hoitaakseen talon askareita.

Amina väitti vastaan ja lupasi hoitaa kaikki kotityöt, kunnes Emma näyttäisi huomattavasti pirteämmältä.

Vaikka Kros ei halunnut Aminankaan rasittavan itseään liikaa, hän oli tämän kanssa samaa mieltä siitä, että Emma tarvitsi lepoa ja muutenkin vauvan hoitaminen veisi enemmän hänen aikaansa ja Amina olisi suureksi avuksi.

Emma myöntyi lopulta, mutta vannotti Aminan sanomaan heti, kun tämä olisi liian väsynyt.

Kaikki menivät tyytyväisinä nukkumaan ja odottivat uutta arkea innokkaina.

***

Ensimmäisten parin viikon aikana Amina vältteli koskemasta vauvaa mahdollisimman paljon, vaikka hänen täytyikin välillä pidellä sitä, jotta Emma ja Kros saivat tehtyä muita asioita. Amina uhkaili Praie kaikilla mahdollisilla asioilla, kuten omien silmiensä puhkomisella ja käsiensä katkaisemisella, jos se ei lopettaisi vauvan perään hamuilua. Henki ei antanut ilmi tunteitaan, mutta suurimman osan ajasta, jonka Amina vietti vauvan lähellä, se käyttäytyi melko hyvin.

Kun vauva oli 20 päivän ikäinen, sille annettiin nimi: Kragu. Samanniminen mies oli satoja vuosia aiemmin ollut sotaherra ja Kahtal ja hänestä oli paljon tarinoita, kuten kenraali Stenvilistä. Lähes kaikki Groshnan asukkaat kävivät tervehtimässä uutta kyläläistä, ja Amina vietti suuren osan päivästä sisällä. Hän olisi halunnut olla omassa huoneessaan vastaamassa Jaredilta saamaansa kirjeeseen, mutta Emma ja Kros tarvitsivat hänen apuaan tuvassa vieraiden kanssa. Itse päivänsankari nukkui suuren osan päivästä muutamaa itkukohtausta lukuunottamatta. Praie oli liian utelias kaikkien vieraiden suhteen kiinnittääkseen vauvaan paljoa huomiota, mikä oli yksi harvoista Aminaa rauhoittavista asioista.

Suurin osa vieraista poistui viimeistään auringon laskiessa. Amina lupasi saattaa vanhemman pariskunnan takaisin talolleen, joka sijaitsi hieman kylän ulkopuolella. Hän kietoi harteilleen paksun huivin ja sytytti lyhdyn. Vanhukset kävelivät hitaasti toisistaan tukea ottaen, mutta Aminaa ei haitannut verkkainen tahti. Hänellä oli vihdoin aikaa ajatella päivän tapahtumia ja raikas ulkoilma oli ihanaa hengittää.

Amina käveli takaisin kylää kohti nopeammin kuin vanhusten kanssa, vaikka hänellä ei ollut kiire. Ilta oli jo pimentynyt ja ainoa valonlähde oli hänen lyhtynsä. Vai oliko sittenkään? Amina jännityi ja pysähtyi hetkeksi kokonaan. Hänen hengityksensä huurusi ja samensi hänen näkökenttäänsä, kun hän kohotti lyhtyä nähdäkseen paremmin eteensä. Ilmassa tuikku jotain. Amina huokaisi helpotuksesta. Lumisade. Ei sen vaarallisempaa. Hän jatkoi matkaansa ja lähestyessään kylää hän mietti pitäisikö hänen käydä hautausmaalla. Hän voisi aivan yhtä hyvin kiertää sitä kautta takaisin kylään, vaikka reitti olisi vähän pidempi. Hän ei ollut käynyt hautausmaalla kertaakaan vauvan synnyttyä. Amina pysähtyi uudestaan. Tällä kertaa hänen näkemänsä väläys ei ollut hiutaleiden kimallusta lyhdyn valossa.

Kalpean tuliset silmät avautuivat uudestaan ja lähestyivät häntä. Keok. Se ei ollut sama Keok, jonka hän oli aiemmin tavannut vanhan kotinsa lähellä. Se oli silti Keok. Se saattaisi olla yhtä arvaamaton.

Amina nielaisi hermostuneena ja huomaamattaan perääntyi hitaasti.

Keok pysähtyi kummissan ja suhisi jotain. Se ei osannut tai muistanut miten puhutaan.

Amina hengitti pari kertaa syvään. ”Gahim arimma hajahka. Olen matkalla takaisin kylään.”

Keok kallisti päätään. Se ei vastannut mitään. Se oli varmaankin vain vaeltanut alueelle.

Amina mietti kuumeisesti mitä tehdä. ”Voit kulkea kanssani vähän matkaa, mutta kylään sinulla ei ole mitään asiaa,” hän sanoi tiukasti ja marssi nopeasti hengen ohi. Hän tunsi, että Keok seurasi häntä. Amina päätti, että menisi hautausmaalle. Jos siellä olisi yksikään tuttu Gahim, hän pyytäisi sitä ajamaan Keokin pois.

Lumisade sakeni ja pimeässä oli vaikeaa nähdä eteenpäin. Hautausmaa oli täysin autio ja kaikkialla oli hiljaista, kuin kankaan ympäröimänä. Lumisade imi kaiken äänen, ja Aminaa hermostutti, koska kukaan ei varmasti kuulisi hänen huutoaan, jos Keok hyökkäisi. Hän pysähtyi perheensä hautojen eteen ja hyräili. Lunta alkoi kerrostua ristien päälle ja Amina muisteli edellistä talvea. Pari kyyneltä valui hänen poskilleen.

Keok päästi tukahtuneen, hätääntyneen äännähdyksen ja ojensi kättään hänen poskeaan kohti.

Amina nosti kätensä torjuvasti. ”Olen aivan kunnossa. Muistelen vain kuollutta perhettäni.”

Keok rauhoittui ja tuijotti ristejä hänen kanssaan.

”Täällä on välillä monia Gahim. En tosin ole nähnyt heitä nyt moneen viikkoon,” Amina huokaisi.

Keok oli kiinnostunut, muttei edelleenkään kyennyt pukemaan ajatuksiaan sanoiksi.

Amina kääntyi. ”Tule. Jos olet oikein kiltisti, voit nukkua sepänpajan takana. Siellä on aina lämmintä,” hän sanoi hengelle, joka lähti hänen peräänsä.

Aminasta tuntui oudolta, kun henki seurasi häntä, mutta se ei ollut uhkaava, ja hänen kävi hieman sääliksi sitä, koska se ei kyennyt puhumaan. Hän ohjasi sen sepänpajan taakse ja varmisti, ettei kukaan nähnyt sitä. Hän vannotti sitä, että se lähtisi heti kun aamulla tulisi hämärä.

Keok myöntyi ja kumarsi hänelle.

Amina palasi kotiin väsyneenä. Hänen lihaksensa olivat jäykät kylmästä ja jännityksestä, hänen mielensä lopussa koko päivän jatkuneesta ihmisten kanssa juttelusta ja tutustumisesta. Amina vaipui heti syvään uneen.

***

Amina syytti tapaamistaan Keokin kanssa siitä, että Praie oli aivan mahdoton seuraavina päivinä. Se oli jatkuvasti viemässä Aminaa Kragun luo eikä Amina kyennyt vastustamaan. Hän tuskastui monta kertaa ja juoksi ulos tai huoneeseensa.

Emma ja Kros juttelivat hänelle välillä rauhoittavasti ja vannottivat häntä lupaamaan, ettei hän joutunut liian koville kotitöiden kanssa tai he kieltäisivät häntä tekemästä mitään.

Yhtenä aamuna Emma ja Kros lähtivät yhdessä asioille ja pyysivät Aminaa vahtimaan Kragua. Heti heidän lähdettyään Amina tajusi pitelevänsä vauvaa, vaikka hän oli vasta sulkenut oven Emman jälkeen. Hän kauhistui ja yritti saada ruumiinsa takaisin valtaansa. Hänen käsiensä ote herpaantui Praien menettäessä hallinan lihaksista ja Kragu oli pudota maahan, mutta Amina sai napattua tämän kiinni nopeasti.

Amina oli jähmettynyt kauhusta. Oli tapahtunut juuri niin kuin hän oli pelännyt. Praien takia pojalle oli melkein aiheutunut vakavia vammoja. Amina laski vauvan takaisin kehtoonsa ja meni tuvan pöydän ääreen istumaan.

”Miksi emme katso vauvaa?”

Amina säpsähti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Praie muodosti selvän lauseen hänen mielessään.

”Koska sinä voisit satuttaa sitä. Ehkä tahtomattasi, mutta vauvat ovat herkkiä.”

Praie mietti hetken. ”Osaan olla varovainen.”

Amina oli hiljaa.

”Etkö tahdo tuntea vauvaa?”

Amina huokaisi vihaisena. Hän ei olisi halunnut kuunnella hengen turhanpäiväistä pälätystä. Totta kai hän halusi tuntea vauvan, muttei samalla tavalla kuin Praie. Hän halusi tuntea sen henkilön, joka Kragusta kasvaisi. Amina teki tuskaisen päätöksen ja itki pitkään. Hän kertoisi Krosille ja Emmalle, kun he palaisivat. Sitä ennen hän yritti rauhoittua. Lopulta hän käveli kehdon luo ja otti vauvan syliinsä. Hän hyräili sille tuttuja lauluja. Sitten hän laski sen takaisin kehtoon ja alkoi kertoa tarinaa, jota hän muisti vanhempiensa kertoneen hänelle jo aivan pienenä.

Kros ja Emma palasivat kesken tarinan ja löysivät Aminan mumisemasta polvillaan kehdon vierestä.

Kros hymyili. ”Joko sinä yrität kasvattaa hänestä Fatilia?” hän kysyi ilkikurisesti.

Amina hymyili hieman. ”Anteeksi, pieni serkku. Kuulet loput joskus myöhemmin,” hän sanoi Kragulle ja nousi vaivalloisesti seisomaan puutuneille jaloilleen.

”Onko kaikki hyvin?” Emma kysyi huolissaan aistiessaan Aminan alakulon.

”Melkein pudotin Kragun,” Amina vaikeroi ja purskahti itkuun.

Kros halasi häntä neuvottomana. ”Mutta onneksi et pudottanut. Se oli varmasti vahinko. Älä huoli. Hän on aivan kunnossa.”

Emma nosti vauvan syliinsä. ”Olisi kuulunut varmasti suurelle kiertotielle asti, jos hänelle olisi sattunut jotain,” hän yritti rauhoitella Aminaa.

Amina sai koottua itsensä. Praie ei auttanut häntä rauhoittumaan. Se oli hyvin hiljaa jossain kaukaisimmassa mielen sopukassa. Ehkä se tajusi – liian myöhään – että Amina oli ollut alusta asti tosissaan vauvan turvallisuuden kanssa. ”Minä lähden pois,” hän sanoi.

Kros ja Emma näyttivät järkyttyneiltä.

Amina veti henkeä ja alkoi selittää ennen kuin kumpikaan ehti sanoa mitään. Hän oli jo useita päiviä ollut huolissaan siitä, miten hän itse toi paljon likaa taloon leikittyään kavereidensa kanssa ja se voisi sairastuttaa vauvan. Lisäksi hän tiesi olevansa enemmän taakka, vaikka hän auttoikin askareiden kanssa parhaansa mukaan. Hän oli myös sitä mieltä, että koska Kros kieltäytyi käyttämästä tarinanahasta saatuja rahoja, oli väärin, että vain hänen perheensä joutui vastaamaan Aminan elättämisestä. Amina myös uskoi vakaasti, että voisi hyötyä siitä, että asuu välillä jossain muualla. Hän lisäsi kuitenkin, ettei lähtisi lopullisesti, koska rakasti heitä ja omaa huonettaan aivan liikaa. Hän tulisi takaisin sitten, kun Kragu olisi riittävän vanha kävelemään itse, jotta hänen ei tarvitsisi enää kannatella tätä.

Kros antoi hänen puhua loppuun rauhassa. Hän huokaisi. ”On totta, että sinusta on kuluja, mutta niin on jokaisesta ihmisestä – varsinkin lapsista. Et kuitenkaan ole meille taakka ja olet meille yhtä rakas. Jos todella haluat lähteä välillä jonnekin muualle, se käy. Mutta ei siksi, että olisit taakka. Vain siksi, että itse haluat. Voin kirjoittaa muille sukulaisille huomenna, mutta nuku ensin yö ja sano aamulla yhtä varmasti mitä haluat, jos pystyt,” hän sanoi vakavana.

Amina nyökkäsi.

Kros suukotti häntä otsalle. ”En halua, että lähdet pois, jos luulet olevasi taakka. Olet meille rakas. Olet osa perhettämme. Olet meille tärkeä,” Kros toisti.

Amina hymyili hieman ja pyyhki märät poskensa hihaansa.

Seuraavana Amina oli edelleen vihainen Praielle. Hän ei oikeasti halunnut lähteä, mutta ei halunnut antaa hengen voittaa enää yhtään kertaa. Hän sanoi Krosille olevansa edelleen lähdössä. Kirjeiden kulkemiseen menisi kuitenkin pari viikkoa.

Kros kirjoitti isotätinsä jälkeläisille, jotka asuivat melkein Armaranin läntisellä laidalla.