Armaran chapter 17

Amina was in no hurry to return to Tenera. She enjoyed staying in Groshna which felt in every way more pleasent and home-like and she felt she could really help Kros and Emma take care of Kragu while they were away long days during harvest. She could read in peace even when Kragu was awake because Praie was keeping a constant eye on him. Amina thought it was great progress in her relationship with Praie. It was happy and satisfied when it got to watch the child and Amina had all the peace she needed to study. Whenever Kros and Emma returned, Amina would often go out on a walk in search of suitable plants. She had preserved all kinds of things and had decided to take some of them back with her and give them to Mr. Augustin.

Eventually a letter arrived from Tenera. It was from Mr. Streckke who was asking about Amina's return. He wasn't so much interested in the actual time of her return, but he wrote to inform them that he would be travelling with his wife to the city for some time later in the autumn. Amina was welcome to stay at their house during that time as the servants would be there, taking care of their son, and she would be no burden to them.

Kros discussed this with Amina. He wasn't about to send her away any sooner than she wanted to go herself. Amina confessed that she wasn't all that eager to leave yet as she was enjoying her stay in Groshna. She was also thinking about how long she'd be gone this time because travelling and arranging the trips took time and she didn't want to bother the people looking after her with that all the time. Amina would much rather be in Groshna during New Year, though. She didn't say out loud that this was much more about her wanting to spend her birthday prior to New Year with Kros and Emma, rather than with the Streckke family. They agreed that Kros would start to ask around for a chance to travel with some familiar villagers for most of the way, if possible.

One opportunity to return to Tenera turned up only five weeks later. Amina had to really think about it. There was still some of the harvest season left even though most of the crops had already been harvested, and Kros and Emma would have no trouble taking care of Kragu on their own. However, Amina wasn't sure if she wanted to leave yet, but it had began to bother her over the past few weeks that she hadn't written to Mr. Augustin after the apologies she had sent so many weeks before. The summer would probably have been the best time to learn herbalism and she had been away all that time. Amina tried to form letters to Mr. Augustin and Ms. Slava – and of course, to Mr. Streckke, and she came to a conclusion. She would go even though she didn't miss anything in Tenera at that moment, not even school. She wanted to learn more about plants and for that, she was even willing to put up with the Streckke family. She wanted to show Mr. Augustin that she hadn't wasted all of her summer, but had gathered and preserved many plants on her own and would bring some of them to him. She didn't manage to finish her letters and eventually Kros and Emma helped her with wording them properly and they were sent well before her departure.

***

Amina's journey to Tenera went well. The Groshnans loved her stories, even though she was still too young to perform in the fair. They were also eager to discuss the history of Armaran with Amina. They had read more about it than Amina, though she had made some progress over the summer. Amina was careful not to mention anything about the Kahtal or the Fatil, and the Groshnans didn't talk about them more than perhaps and occasional mention of someone important who had been a spiritbearer and which Gahim they had born. That much anyone could learn from the history books and mentioning such things wasn't considered a bad thing.

Amina was supposed to continue her way to Tenera with a family of merchants but they never showed up. The guards in one town were able to tell her that a group of bandits in an area some way to the north from there had been quite active over the summer and they had been bothering the area for several weeks. They said it was possible if not likely that the merchants Amina was supposed to meet had changed their plans at the last minute or worse, had been caught by the bandits. However, they promised to help her find another group to travel with safely all the way to Tenera.

A suitable group turned out to be leaving in two days, and as there was still no word from the merchant family, Amina took up the offer and thanked the guards for their troubles. The strangers she was now travelling with were worried and seemed to be a little bit suspicious and wary of her, even though she hadn't said anything about being a Fatil. Maybe they thought she was a decoy for the bandits. Amina didn't let it bother her too much, but while they were on the road, she asked Praie to stay in watch all night.

After a few days the spirit told her she wasn't travelling with very reliable people. It had heard them talking during the previous night aboutgoing through everything Amina had with her in case she had anything valuable. Amina was carrying a little extra money because Kros had wanted her to be able to buy something for herself every now and then. She decided to find herself another group to travel with from one of the villages they'd pass that day. After a couple of villages she got lucky, as Amina recognised a Tenerian craftsman and went to greet him.

He was very surprised to meet Amina so far away from Tenera all by herself, but Amina explained her situation – that she had been visiting some family over the summer and was now returning to Tenera. She admitted the unfortunate change in her travel plan due to the bandit activity further in the north and how she was now late.

He automatically offered his group to travel with for the rest of the way, even though they were nothing but humble craftsmen.

Amina felt a burning sting in her heart as she was so strongly associated with the Streckke family and especially their values. She assured him that she couldn't be more grateful to travel with someone she knew and promised to give them some of the herbs she had gathered as payment. Then she hurried back to her former group to tell them that they could carry on their way as they pleased as she'd be joining another group of familiar people. She thanked them politely for their company and returned to the craftsmen.

The man was the only Tenerian in the group, which in addition to himself consisted of three families of craftsmen. They were coming back from a fair in the south and were happy to tell Amina about everything that had happened there. The Tenerian dared to suggest that Amina could also go there some time, as there would be at least as eager an audience as she had had in Tenera. Amina promised to think about it.

***

Nothing had changed in the Streckke house while Amina was away. The father was as blinded by his own excellence as ever, the wife was still suffering from trying to live up to the unnatural expectations of a civilised person as stated by the family and trying to eat as little as possible to maintain her figure, and the son was as skeletal as always. They received her with warm smiles, and Amina smiled back at them but she was sure those smiles were nothing but an act. She was still only a moderately civilised, not-so-closely related girl whose greatest value was for the family to show off their benevolence and open-heartedness – as far as they were able to see it themselves.

Amina knew what to expect over dinner. Mr. Streckke would ask her how her summer had passed with all the travelling and such and he'd have heard enough after the first sentence. Mrs. Streckke might be polite enough to listen to a few more words, but there was absolutely nothing she would be able to relate to, so that would be the end of conversation on her part. The son would probably manage to say something insulting. Things changed, however, as the family was expecting some people over for dinner. Amina asked whether they expected her to be in their company and take part in the conversation, and by the look on Mr. Streckke's face he hadn't thought about it at all. His surprise turned in to a slight frown as he calculated how Amina's presence and words might affect the opinion people had of him.

Amina asked if she could have her dinner in privacy and keep to herself for the night. She justified it with the fact that she had just travelled a long way over many days even though she had spent only half of that particular day on the road.

Mr. Steckke agreed to it and was already busy thinking of excuses to give why she didn't join them for dinner, as it was likely most of the town were already aware of her return. He had been slightly taken aback when he had heard what kind of party Amina had travelled with, but he had assured her he understood it quite well as she had explained about the alterations in her plans due to the bandits' activity.

A maid came to Amina's room and asked her to come dine with the servants after the Streckke family and their guests had been fed. The servants asked politely about her summer, and Amina replied, trying not to show her slight nervousness. They were always very friendly, but despite the time she had spent in the house, Amina knew very little about any of them. She had no idea how much of the family values they shared, or how soon they would be letting their master know if they thought she had said something improper. However, Amina was certain that she was more relaxed with the servants than she would have been around the guests. At least the servants seemed genuinely interested how she had spent her summer.

***

In the next morning, Amina went straight to the school because she wasn't sure if it was a school day or not. Ms. Slava payed her no extra attention, other than asked her to stay after school for a moment, so she could find out how much Amina had progressed with her studies over the summer. Amina listed all the books she had read, and Ms. Slava was very pleased with some of them. However, Amina hadn't had enough practice with calculus, so Ms. Slava recommended that she'd do some extra excercises. Amina agreed to it.

From the school, Amina went to see Mr. Augustin. She started off with apologies for her long absence and showed him the herbs she had brought back with her.

Mr. Augustin was smiling as he went through the dried plants. ”You've been meticulous. I can use all of these. Thank you very much.”

”I wanted to practice, though I didn't learn anything new.”

”Very good, very good,” Mr. Augustin mumbled as he started to put the plants on their respective shelves. He suddenly turned to Amina. ”I have a favour to ask of you.”

Amina was startled by the change in the man's demeanor. She had never seen Mr. Augustin so... enthusiastic? His emotions were often difficult to decipher because of his general abstraction, but for now he seemed very focused. ”H-how can I help?” Amina spluttered.

Mr. Augustin explained his request at great length. For many years he had wanted to go to a hillock in the woods. On top of that hillock grew some rare flowers. The way to the hillock took several hours and then there was still the task to climb on top of it to be able to gather the herb. However, as it was a plant that bloomed late, it should still be growing and blooming in the autumn. As he himself wasn't as young and agile anymore, he'd like Amina to accompany him. He would have to climb himself as well, but younger people would be of great help. He would ask few others to come as well – his assistants and perhaps some strong man in case they would run into wildlife. It would take an entire day even if they left early in the morning.

Amina promised to go with him if she had the day off.

Mr. Augustin was nodding but he seemed a little bit disappointed.

”I don't know if Ms. Slava will give me a day off from school after I was gone so long. Otherwise I could go any day,” Amina explained herself.

Mr. Augustin was still nodding. He went back to putting the plants on the shelves. ”I hope you are free to come and help me even a little bit now and then,” he mumbled.

Amina assumed this was as much of conversation as there was to be had at that time so she mumbled a goodbye and left. She went back to his aid on her next day off as soon as she had done all the extra excercises Ms. Slava had given her.

One morning on the next week Amina had barely sat down in the classroom as Mr. Augustin walked in.

Ms. Slava greeted him, puzzled.

Mr. Augustin eplained he was in urgent need of Amina's help and they had to leave immediately as they had a long day ahead of them. Ms. Slava protested and they had a heated conversation for a while. Eventually Ms. Slava seemed to understand that it was once in a year kind of a thing, and as the weather in autumn was a bit unpredictable, it was essential to use the first opportunity available. She turned to Amina. ”Would you like to go with Mr. Augustin, Amina? He finds his business to be of utmost importance and his asking for your help,” Ms. Slava said in a slightly tense voice.

Amina stood up. ”I promised Mr. Augustin I'd help him any way I can. I will do my excercises though I may have to turn them in a little late. I'm sorry to disturb the class,” she replied and picked up her bag.

Mr. Augustin smiled and gave Ms. Slava a light bow.

Outside the school, three young men and one woman were waiting for them. ”You know Terry and Sean. This is Klara, Terry's sister, and he is Tom,” Mr. Augustin introduced them.

Terry and Sean were Mr. Augustin's irregular regular assistants. What Terry really wanted was to learn alchemy but he couldn't afford to study in any city, so he had contended himself to help Mr. Augustin with some brews. Sean was a very nervous type of a person and extremely fussy about details in every matter which was why he could only manage to work a few hours at a time vefore he'd face a nervous breakdown and he'd need to take it easy for a few days. Amina had seen Klara around the town a few times but didn't know anything about her. She could also remember seen Tom around sometimes, and now he was carrying a big axe.

Mr. Augustin noticed Amina look at the axe for a while. ”The old path may have overgrown at some point so we need someone who is handy with tools with us,” he said and smiled at Tom a bit nervously. This time he didn't say anything about wildlife – let alone something potentially worse, people.

Tom was carrying his axe with full confidence, if not arrogance.

”Well, we should be off then to have any chance to get back before dark,” Mr. Augustin said and led the way out of town.

Amina followed with the rest and thought she might have wanted to wear a different dress if she had known she'd be spending the whole day outdoors. She would probably have wanted to leave her school bag at the house as well. It would actually have been very nice to know beforehand that this was the day to go gather the rare flowers. Eventually Amina didn't let any of it bother her as it was a beautiful day and they made good progress on their way.

Armaran 17. luku

FIN - Tänään toivottavasti päättyi tuskastuttava helleaalto. Ainakin sade ja ukkonen raikastivat ilmaa niin, että allergikkokin pystyy hetken hengittämään normaalisti.

ENG - Today is hopefully the end of a painfully dry heatwave. At least the rain and thunder cleared the air, so people with allergies can breathe normally for a day or two.

Armaran 17. luku

Aminalla ei ollut kiire suunnitella paluutaan Teneraan. Groshnassa oli mukavaa ja kotoisaa ja hän koki olevansa avuksi Kragun hoidossa, kun Kros ja Emma lähtivät pitkiksi päiviksi töihin sadonkorjuuseen. Hän saattoi lukea ja laskea rauhassa, vaikka Kragu oli hereillä, sillä Praie piti sitä silmällä jatkuvasti. Se oli Aminan mielestä suurta edistystä hänen ja Praien välillä. Se oli tyytyväinen saadessaan tarkkailla lasta ja Amina sai opiskella rauhassa. Krosin ja Emman palatessa Amina lähti vielä usein ulos kävelemään ja etsimään sopivia kasveja. Hän oli säilönyt paljon kaikenlaista ja osan hän aikoi viedä mukanaan Teneraan herra Augustinille.

Lopulta Tenerasta saapui kirje, jossa herra Streckke kyseli Aminan paluusta. Häntä ei varsinaisesti kiinnostanut ajankohta, vaan hän kirjoitti ilmoittaakseen, että hän olisi vaimoineen matkustamassa joksikin aikaa myöhemmin syksyllä kaupunkiin. Amina voisi toki jäädä heidän taloonsa siksi aikaa, sillä palvelusväki olisi paikalla huolehtimassa heidän pojastaan eikä Aminasta olisi vaivaa.

Kros keskusteli Aminan kanssa asiasta. Hän ei ollut lähettämässä tyttöä pois yhtään aikaisemmin kuin tämä halusi. Amina tunnusti, ettei hän ollut ollut kovin innokas lähtemään aikaisemmin, koska hänellä oli niin mukavaa Groshnassa. Hän myös mietti kuinka kauan hän olisi taas poissa, sillä matkustaminen ja matkojen järjestäminen veisivät kuitenkin aikaa eikä hän halunnut jatkuvasti vaivata hänestä huolehtivia ihmisiä asioidensa järjestämisellä. Toisaalta Amina kuitenkin olisi mieluummin Groshnassa uuden vuoden aikaan. Hän ei kuitenkaan sanonut, että paljon enemmän asiassa painoi hänen halunsa viettää syntymäpäivänsä Krosin ja Emman kuin Streckken perheen kanssa. He sopivat kuitenkin, että Kros alkaisi alustavasti kysellä mahdollista matkustusaikataulua tuttujen ihmisten seurassa mahdollisimman suurelle osalle koko matkasta.

Yksi mahdollisuus palata lähes koko matka Teneraan groshnalaisten kanssa osoittautui olevan jo viiden viikon päästä. Amina mietti pitkään halusiko käyttää sen hyväkseen. Satokautta oli vielä jäljellä, mutta suurin osa sadosta oli kerätty, joten Kros ja Emma pärjäisivät hyvin Kragun kanssa. Hän ei ollut varma halusiko itse vielä lähteä, mutta häntä oli alkanut viimeisten viikkojen aikana vaivata se, ettei hän ollut kirjoittanut herra Augustinille aiempien anteeksipyyntöjensä jälkeen. Kesä olisi kenties ollut parasta aikaa oppia herbalismia ja hän oli käyttänyt sen kokonaan muualla. Amina harjoitteli kirjeen kirjoittamista herra Augustinille ja neiti Slavalle – ja tietysti herra Streckkelle ja samalla päätös varmistui hänen mielessään. Hän lähtisi, vaikkei kaivannutkaan Teneraan edes kouluun. Hän halusi kuitenkin oppia lisää herbalismia ja oli valmis sietämään Streckken perhettäkin sen takia. Hän halusi näyttää herra Augustinille, ettei ollut tuhlannut koko kesää, vaan oli oma-aloitteisesti kerännyt kasveja ja toisi osan niistä mukanaan. Kirjeitään hän ei saanut valmiiksi ja lopulta Kros ja Emma auttoivat häntä muotoilemaan viestinsä sopiviksi ja ne saatiin lähetettyä hyvissä ajoin ennen hänen lähtöään.

***

Aminan matka Teneraan sujui hyvin. Groshnalaiset kuuntelivat mielellään hänen tarinoitaan, vaikkei hän saanutkaan vielä esittää niitä kylän markkinoilla. He keskustelivat myös mielellään Aminan kanssa Armaranin historiasta, josta he olivat lukeneet ja johon Aminakin oli hieman tutustunut kesän aikana. Amina varoi viittaamasta erityisemmin Kahtaleihin tai Fatileihin eivätkä kyläläisetkään alkaneet puhua aiheista enempää kuin ehkä mainitakseen, jos joku tärkeä henkilö oli olllut henkienkantaja ja mikä tai mitkä Gahim hänellä ehkä oli ollut. Sen verran saattoi kuka tahansa oppia Armaranissa pelkästään historiaa lukemalla eikä sen mainitsemista pidetty pahana asiana.

Aminan oli tarkoitus matkustaa erään kauppiasperheen kanssa loppumatka Teneraan, mutta heitä ei kuulunut. Erään kylän vartijat osasivat kertoa, että jonkun verran pohjoisempana oli ollut aktiivinen maantierosvojoukko, jotka olivat vaivanneet aluetta useita viikkoja. He epäilivät, että kyseiset kauppiaat olivat ehkä muuttaneet matkasuunnitelmiaan viime hetkellä tai pahimmillaan joutuneet ryöstetyiksi. Vartijat lupasivat kuitenkin auttaa häntä löytämään toisen seurueen, jonka kanssa matkustaa turvallisesti Teneraan asti.

Matka järjestyi kahden päivän jälkeen eikä sinä aikana ollut kuulunut mitään kauppiasperheestä, joten Amina otti vartijoiden tarjouksen vastaan. Hänelle tuntemattomat matkustajat olivat selvästi huolissaan ja ehkä jopa hieman epäluuloisia hänen suhteensa, vaikkei hän ollut maininnut olevansa Fatil. Ehkä he epäilivät hänen olevan jonkinlainen houkutuslintu maantierosvoille. Amina ei antanut sen vaivata mieltään, mutta tien päällä hän pyysi Praiea valvomaan yöt.

Henki kertoi hänelle parin päivän jälkeen, ettei hänen matkaseuransa ehkä ollut kaikkein luotettavinta, sillä he olivat edellisenä yönä keskustelleet Aminan tavaroiden tonkimisesta, jos hänellä sattuisi olemaan jotain arvokasta mukanaan. Aminalla oli mukanaan taas hieman enemmän rahaa, koska Kros oli halunnut varmistaa, että hän voisi halutessaan ostaa itselleen jotain. Amina päätti etsiä päivän aikana jostain kylästä uuden seurueen. Parin kylän jälkeen häntä onnisti, sillä hän tunnisti teneralaisen käsityöläisen, jota hän meni heti tervehtimään. Mies oli yllättynyt tavatessaan Aminan niin kaukana Tenerasta aivan yksin, mutta Amina selitti olevansa palaamassa vierailtuaan kesän muiden sukulaisten luona. Hän myönsi miehelle, että hänen suunnitelmiinsa oli tullut muutoksia pohjoisempana tapahtuneiden ryöstöjen takia ja siksi hän oli myöhässä. Mies tarjosi hänelle heti omaa seuruettaan loppumatkaksi, vaikka he olivatkin vain vähävaraisia käsityöläisiä. Amina tunsi piston sydämessään ajatellessaan, että hänet yhdistettiin niin vahvasti Streckken perheeseen ja erityisesti heidän arvoihinsa. Hän vakuutti miehelle, että oli äärettömän kiitollinen tutusta seurasta ja lupasi joitain keräämiään yrttejä heille korvaukseksi. Sitten hän kiiruhti kertomaan aiemmalle seurueelleen, että he voisivat jatkaa matkaansa oman aikataulunsa mukaan, koska hän oli löytänyt itselleen tuttuja matkaseuraksi. Amina kiitti heitä kohteliaasti seurasta ja palasi käsityöläisten luo.

Mies oli ainoa teneralainen seurueessa, joka koostui muuten kolmesta käsityöläisperheestä. He olivat kaikki palaamassa markkinoilta etelästä ja kertoivat mielellään tapahtumista Aminan kysyessä. Teneralainen uskaltautui ehdottamaan, että Amina voisi joku kerta mennä sinne, sillä siellä olisi varmasti vähintään yhtä innostunut yleisö hänen tarinoilleen kuin Tenerassa. Amina lupasi miettiä asiaa.

***

Mikään ei ollut muuttunut Streckken talossa Aminan poissaolon aikana. Isä oli edelleen oman sivistyksensä sokaisema, vaimo kärsi yrityksistään täyttää perheensä edellytykset sivistyneelle ihmiselle syömällä mahdollisimman vähän ja poika oli yhtä luiseva kuin ennenkin. He ottivat hänet vastaan lämpimästi hymyillen, ja Amina hymyili heille, mutta hän oli varma, etteivät hymyt olleet kuin kulissia. Hän oli edelleen vain välttävästi sivistynyt sukulaistyttö, jonka nimellinen hoitaminen sai heidät näyttämään hyväsydämisiltä ja avomielisiltä – ainakin heidän omasta mielestään.

Amina tiesi mitä odottaa päivällisellä. Herra Streckke kysyisi häneltä hänen matkoistaan ja tekemisistään, mutta ei olisi kiinnostunut kuulemaan enempää ensimmäisen lauseen jälkeen. Rouva Streckke saattaisi kuunnella kohteliaasti muutaman lauseen enemmän, mutta hänellä ei olisi mitään mihin verrata Aminan kokemuksia, joten keskustelu jäisi siihen. Poika taas saattaisi kommentoida jotain loukkaavaa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun päivälliselle odotettiin vieraita. Amina tiedusteli odotettiinko hänenkin osallistuvan keskusteluihin, ja herra Streckken ilmeestä päätellen tämä tuli vasta ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että Aminan läsnäolo ja sanomiset saattaisivat vaikuttaa kuulijoiden mielipiteeseen hänestä itsestään.

Amina pyysi, että saisi syödä jossain muualla ja olla omissa oloissaan illan. Hän perusteli sitä sillä, että oli juuri matkustanut, vaikka viimeinen matkapäivä olikin ollut vain puolikas.

Herra Streckke myöntyi ja mietti jo selvästi millä tavalla voisi selittää Aminan poissaolon yhteisestä pöydästä, vaikka koko kylä tiesi varmasti hänen paluustaan. Hänelle oli ollut lievä järkytys kuulla minkälaisessa seurassa Amina oli palannut, mutta hän oli ainakin sanonut ymmärtävänsä, kun Amina oli selittänyt maantierosvojen osuuden matkasuunnitelmiensa muutokseen.

Palvelustyttö tuli kutsumaan Aminan syömään muun palvelusväen kanssa, kun Streckken perhe ja vieraat oli ensin ruokittu. Palvelusväki kyseli häneltä kohteliaasti hänen kesästään, ja Amina vastasi hieman jännittyneenä. He olivat ystävällisiä hänelle, mutta talossaan viettämästään ajasta huolimatta Amina ei tuntenut heitä hyvin. Hän ei tiennyt kuinka paljon Streckken perheen arvoista he jakoivat tai kuinka nopeasti he kertoisivat isännälleen, jos hän sanoisi heidän mielestään jotain sopimatonta. Amina oli kuitenkin varma, että oli palvelusväen seurassa rennompi kuin olisi ollut vieraiden kanssa. Ainakin palvelijoita tuntui aidosti kiinnostavan osa hänen kesänvietostaan.

***

Seuraavana aamuna Amina suuntasi koululle, koska hän ei ollut täysin varma oliko koulupäivä vai jotain muuta. Neiti Slava ei huomioinut häntä erityisesti muuten, kuin pyysi jäämään koulun jälkeen hetkeksi, jotta hän voisi selvittää miten hyvin Amina oli edistynyt kesän aikana. Amina listasi kaiken mitä oli lukenut, ja neiti Slava oli osasta kirjoja hyvin mielissään. Amina ei kuitenkaan ollut hänen mielestään harjoitellut riittävästi laskemista, joten hän ehdotti tälle lisäharjoituksia. Amina myöntyi.

Koululta Amina suuntasi herra Augustinin luo. Heti alkuun hän pahoitteli pitkää poissaoloaan ja esitteli tuomiaan yrttejä.

Herra Augustin hymyili tutkiessaan Aminan tuomisia. ”Olet tehnyt huolellista työtä. Voin ottaa nämä kaikki käyttööni. Kiitos paljon.”

Aminakin hymyili. ”Halusin harjoitella, vaikken voinut oppia uutta.”

”Oikein hyvä, oikein hyvä,” herra Augustin mutisi asetellessaan kuivia ja säilöttyjä kasveja omille hyllyilleen. Hän kääntyi äkisti Aminaan päin. ”Minulla olisi sinulle pyyntö.”

Amina hätkähti hieman muutosta miehen käytöksessä. Hän ei ollut aiemmin nähnyt herra Augustinia niin... innoissaan? Tämän tunnetiloja oli vaikea arvioida yleisen hajamielisyyden takia, mutta hetken aikaa mies vaikutti keskittyneeltä. ”M-miten voin auttaa?” Amina sopersi.

Herra Augustin selitti asiaa pitkään. Hän oli useina vuosina halunnut lähteä metsässä kasvavalle kukkulalle, jonka laella kasvoi harvinaisia kukkia. Jo kukkulalle asti pääsemiseen menisi monta tuntia ja sen jälkeen pitäisi vielä kavuta itse kukkulan huipulle, missä kyseinen yrtti kasvoi. Se oli kasvi, joka kukki aina vasta syksyllä ja siksi sitä voisi vielä kerätä. Koska herra Augustin ei ollut itse enää nuori ja energinen, hän pyysi Aminaa lähtemään mukaan. Hänen täytyisi toki itsekin kavuta kukkulalle, mutta nuorista olisi hänelle apua. Hän pyytäisi mukaan pari muutakin henkilöä – avustajansa ja ehkä jonkun raavaan miehen siltä varalta, että he kohtaisivat villieläimiä. Matkaan menisi koko päivä, vaikka he lähtisivät heti aamusta.

Amina lupasi heti lähteä mukaan, jos hänellä olisi vapaapäivä.

Herra Augustin nyökytteli, mutta näytti lievästi pettyneeltä.

”En tiedä suostuuko neiti Slava antamaan minulle vapaapäivää koulusta, kun olin poissa koko kesän. Muuten voisin lähteä mikä päivä vain,” Amina selitti.

Herra Augustin nyökytteli edelleen. Hän jatkoi kasvien järjestämistä hyllyihin. ”Toivottavasti pääset muuten auttamaan edes hetkittäin,” hän mumisi.

Amina oletti, että tämän enempää keskustelua ei miehestä irtoaisi, joten hän mumisi tervehdyksen ja lähti. Hän palasi herra Augustinin avuksi heti seuraavana vapaapäivänään, kun oli saanut tehtyä neiti Slavan määräämät ylimääräiset tehtävät.

Seuraavalla viikolla yhtenä aamuna Amina oli tuskin ehtinyt istuutua luokassa, kun herra Augustin käveli sisään.

Neiti Slava tervehti miestä hieman kummissaan.

Herra Augustin selitti tarvitsevansa Aminan mukaansa heti, sillä heillä oli pitkä päivä edessään.

Neiti Slava protestoi tätä vastaan ja he kävivät hetken aikaa kiivasta keskustelua. Lopulta neiti Slava tuntui ymmärtävän, että kyseessä oli vain kerran vuodessa tapahtuva asia ja syksyisen sään vaihdellessa nopeasti oli ensiarvoisen tärkeää toteuttaa se heti sellaisena päivänä, kun sää salli. Hän kääntyi Aminaan päin. ”Haluatko lähteä herra Augustinin mukaan, Amina? Hän kokee asiansa erittäin tärkeäksi ja toivoisi sinun apuasi,” neiti Slava sanoi hieman kireällä äänellä.

Amina nousi seisomaan. ”Lupasin herra Augustinille, että autan häntä kaikin tavoin, jos vain voin. Teen kyllä tehtäväni, vaikka joudun ehkä palauttamaan ne hieman myöhässä. Olen pahoillani häiriöstä,” Amina vastasi ja nappasi laukkunsa lattialta.

Herra Augustin hymyili ja kumarsi kevyesti neiti Slavalle.

Koulun ulkopuolella odotti kolme nuorta miestä ja yksi nainen. ”Tunnet Terryn ja Seanin. Tämä on Klara, Terryn sisko, ja hän on Tom,” herra Augustin esitteli seurueen nopeasti.

Terry ja Sean kävivät säännöllisen epäsäännöllisesti auttamassa herra Augustinia. Terry olisi oikeasti halunnut oppia alkemiaa, mutta hänellä ei ollut varaa lähteä kaupunkiin opiskelemaan, joten hän tyytyi valmistamaan erilaisia rohtoja herra Augustinin apuna. Sean oli hyvin hermostunut luonteeltaan ja äärimmäisen tarkka yksityiskohdista, minkä takia hän ei usein kyennyt työskentelemään muutamaa tuntia kauempaa, ennen kuin hänen hermonsa taas pettivät ja hänen täytyi rauhoittua monta päivää. Klaran Amina oli ehkä joskus nähnyt kylällä, muttei tuntenut tätä sen enempää. Tomin Amina muisti nähneensä silloin tällöin ja hänellä oli iso kirves mukanaan.

Herra Augustin huomasi Aminan katseen jäävän kirveeseen pitkäksi toviksi. ”Saattaa olla, että vanha polku on paikoin kasvanut umpeen, joten tarvitsemme taitavan työkalujen käyttäjän mukaan,” hän totesi ja hymyili Tomille hieman hermostuneesti. Tällä kertaa hän ei maininnut mitään villieläimistä – saati pahemmista pedoista, ihmisistä.

Tom kantoi kirvestä itsevarmasti ellei peräti röyhkeästi.

”Eiköhän meidän sitten pitäisi lähteä, että voimme päästä takaisin ennen pimeää,” herra Augustin totesi ja lähti johtamaan heitä ulos kylästä.

Amina seurasi muiden mukana ja mietti, että olisi ehkä halunnut ottaa jonkun toisen mekon päällensä, jos olisi tiennyt viettävänsä päivän ulkona. Hän olisi ehkä myös halunnut jättää koululaukkunsa pois matkasta. Olisi ylipäätään ollut kiva tietää etukäteen, että tänään on se päivä, kun he lähtevät retkelle etsimään harvinaisia kukkia. Amina kuitenkin unohti närkästyksensä pian, koska päivä oli kaunis ja matka taittui joutuisasti.